Leir, Roger K.:

The Book Tree. San Diego, CA 2005. 150 sivua

"Ortopedi: Leikkasin olennon katkennutta jalkaa."

"Kun havaituilla olennoilla ei ollut minkään näköisiä vaatteita eikä minkään näköisiä teknillisiä varusteita, niin ehkä asia on niin, ettei kyseessä ollut ufon miehistöä, vaan ufon lastia?"

Vuonna 1996 sattui Brasilian Varginha-nimisessä kaupungissa tapaus, joka on herättänyt suurta huomiota ufomaailmassa. Mm. kaupungin pormestari ilmoitti nähneensä taivaalla bussia muistuttavan ufon ja tämän jälkeen kolme tyttöä kertoi nähneensä merkillisen otuksen, jolla oli kolme sarvea otsassa ja punaiset silmät. Havaitsijoiden mukaan armeija oli ottanut kiinni otuksen ja vienyt sen sairaalaan tutkimuksiin ja näiden mukaan kyseessä oli tunnistamaton olento. Useat tunnetut ufotutkijat matkustivat Varginhaan tutkimaan asiaa. Sen jälkeen tulikin hiljaisuus.

Esim. allekirjoittanut tutki aina silloin tällöin Internetiä nähdäkseen mitä uutta kerrottiin Varginhasta. Netissä oli kuitenkin vain samat asiakirjat pölyttymässä (?), jotka oli laitettu sinne alun perin, eikä mitään uutta kuulunut asiasta. Allekirjoittanut odotti, että asiasta julkaistaisiin nopeassa tahdissa useita kirjoja, mutta mitään ei tapahtunut. Varginha polki paikallaan.

Eräs niistä, joka matkusti henkilökohtaisesti Varginhaan tutkimaan asiaa, oli ns. implanttien poistamisleikkauksistaan tunnettu jalkakirurgi tri Roger K. Leir, jonka kirjasta "The Aliens and the Scalpel" allekirjoittanut aikaisemmin on kirjoittanut esittelyn. Leirin matka tapahtuu vuonna 2002, eli kuusi vuotta tapauksen jälkeen.

Kun Leirin lentokone laskeutuu Varginhan pikkuruiselle lentokentälle, Leir yllättyy, kun häntä vastassa on itse Varginhan pormestari. Varginhassa Leir pääsee tapaamaan sekä tapauksen tunnetuimmat silminnäkijät, eli kaksi niistä kolmesta tytöstä, jotka ensimmäisinä havaitsivat kummallisen olennon, olentoa hoitaneita lääkäreitä, sekä tapauksesta tietäviä palomiehiä. Jopa olentoa käsitelleen äkkiä kuolleen sotapoliisin leski ilmoittautuu Leirille ja on valmis haastatteluun. Leirin mielestä näyttää siltä, että koko kaupungilla on tarve puhua asiasta, jota on painettu villaisella kuuden vuoden ajan. Leir miettii liittyisiköhän asia siihen, että Brasilia on vapautunut jonkun verran enemmän entisen sotilasjuntan ajoilta.

Leir aloittaa kirjansa kertomalla brasilialaisesta liikemiehestä Urandir Fernandes de Oliveirasta, joka on luonut oman ufolahkonsa Brasiliaan, ja josta Leirin mukaan voi tulla uusi Heaven's Gate -liike. Leirin mukaan yli 50000 ihmistä on jo käynyt Urandirin farmilla, ja yli 200000 ihmistä on osallistunut Urandirin "kontaktiluentoihin" eri puolilla Brasiliaa. Leirin hämmästykseksi tunnettu amerikkalainen ufotutkija Linda Moulton Howe uskoo sokeasti Urandiriin ja tämä on aiheuttanut ristiriitoja jopa amerikkalaisen MUFON-järjestön sisällä, kun MUFON kerran kutsui Urandirin kokoukseensa luennoimaan, vaikka A. J. Gevaerd on Brasilian virallinen MUFON-edustaja, ja vastusti tätä.

Ensimmäiseksi Leir haastattelee kahta niistä tytöistä, jotka vuonna 1996 havaitsivat olennon, eli sisarukset Liliane Fatima Silva ja Valquira Fatima Silva. Kolmas tyttö, eli Katia Andrade Xavier, on muuttanut pois eikä asu enää Varginhassa. Kun Leir haastattelee tyttöjä, he kertovat saman kertomuksen kuin aikaisemmin, kuinka he havaitsivat olennon. Leir kysyy lopuksi, ovatko tytöt kokeneet jotakin merkillistä havaintonsa jälkeen? Valquiria kertoo tällöin, että noin kolme kuukautta havainnon jälkeen hänellä oli merkillinen uni, jossa hän lensi ja näki tähtiä sekä planeettoja. Liliane puolestaan näki myös kolme kuukautta havainnon jälkeen unen, jossa tyttöjen näkemä olento oli ollut hänen huoneessaan.

Tyttöjen äiti, Luiza Helena, puolestaan kertoo pitkän empimisen jälkeen, että noin kolme kuukautta havainnon jälkeen hän näki unta, että hänet ja hänen tyttärensä imettiin katon läpi lentokoneeseen. Äiti kertoo myös, että ollessaan 8-9 vuoden ikäinen, hän oli muutaman kerran nähnyt pienen olennon, jolla oli merkilliset vaatteet ja huppu päässään. Äiti oli myös nähnyt kummallisia valoja taivaalla. Lisäksi hän on kokenut kummallisia sähköhäiriötä kodissaan. Valot syttyvät ja sammuvat itsestään, kun hän on huoneessa. Samoin televisio vaihtaa kanavia itsestään äidin ollessa huoneessa ja tämä seikka ärsyttää häntä kovasti.

Leir kysyy myös, jos äiti on havainnut jotakin haittavaikutuksia, jos hän käyttää koruja? Äiti vastaa, ettei hän voi käyttää koruja ollenkaan, koska silloin hänen kätensä tai muu ruumiinosa puutuu. Leir kysyy myös, pitävätkö tytöt kovastikin suolasta, johon tytöt vastaavat kieltävästi. Äiti sen sijaan myöntää, että hän on aivan hulluna suolaan ja laittaa valtavia määriä suolaa ruokaansa.

Leir ei kerro asiasta tytöille eikä äidille, mutta hän miettii itsekseen, voisiko kuvassa olla myös mukana sieppaus. Tällaista vaihtoehtoa tytöt ja äiti eivät ilmeisesti ole edes ajatelleet. Leir ja muut käyvät katsomassa sitä paikkaa, missä tytöt olivat nähneet olennon. Juuri sille paikalle, tyhjälle tontille, on rakennettu muuri ja teräsportti, joka estää pääsyn nimenomaan tapahtumapaikalle. Kukaan ei ole keksinyt mitään järkisyytä muurille tai teräsportille.

Eräs sotapoliisi, joka oli ollut mukana vangitsemassa olentoa, oli lyhyt aika sen jälkeen kuollut yllättäen ja armeija oli kaikessa hiljaisuudessa haudannut sotilaan. Leirin yllätykseksi sotapoliisin vaimo ottaa yhteyttä ja tahtoo tulla haastatelluksi. Haastattelusta tulee kuitenkin merkillinen. Leski sanoo, ettei tiedä kuinka kauan sotapoliisi oli kotona ennen kuin hänet toimitettiin sairaalaan, millaisia oireita hänellä oli, leski eikä kukaan muukaan omainen käynyt tapaamassa sotapoliisia kertaakaan sairaalassa, leski eikä kukaan muukaan omainen ollut läsnä hautajaisissa, hän ei pyytänyt kuolintodistusta eikä tiedä kuolinsyytä jne. Leski toteaa vain, että "armeija hoiti kaiken". Toisten kertomusten perusteella Leirin mielestä sotapoliisin oireet muistuttavat Ebola-virusta. Leir miettiikin, olisiko näissä olennoissa tällaisia viruksia.

Brasiliassa maan eri osissa sijaitsevat palolaitokset ovat osa Brasilian armeijaa ja hoitavat kaikenlaisia pelastustehtäviä. Leir käy myös siinä palolaitoksessa, josta palomiehet lähtivät alunperin vuonna 1996 ottamaan kiinni tuntematonta olentoa. Leir saa itse istua juuri siihen paloautoon, jota tuolloin käytettiin, mutta ne palomiehet, jotka tuolloin palvelivat paloasemalla, ovat jo kauan sitten siirretty muualle ja tilalle tulleet eivät olleet paloasemalla vuonna 1996. Palomiehet tuntevat kuitenkin hyvin tapauksen ja kertovat siitä Leirille.

Leir saa myös kuulla monesta muusta havaitsijasta, jotka olivat nähneet olentoja. Leir ei ole varma enää, kuinka monta olentoa loppujen lopuksi oli nähty tai vangittu. Silminnäkijöiden mukaan armeija oli kuitenkin eräässä metsikössä ampunut yhden olennon kolmella laukauksella ja ottanut vangiksi toisen ja kantanut ne pois säkeissä.

Erittäin merkillinen tunnelma syntyy kun brasilialaiset ufotutkijat järjestävät tapaamisen Leirin ja kolmen Hospital Regional -sairaalan lääkärin välillä. Lääkärit olivat olleet töissä kun olento tuotiin sairaalaan, mutta he tähdentävät useaan otteeseen, etteivät itse olleet osallisia tapahtumiin, vaan kertovat asioista sivullisina. He vaativat myös, ettei heidän nimiään paljasteta. Eräs lääkäreistä on ortopedi, ja hän selostaa varsinaiset tapahtumat. Ortopedi kertoo, kuinka hän ja muut Leiria tapaamaan tulleet lääkärit olivat olleet töissä illalla 20.1.1996 kun paikalle oli saapunut useita sotilaita, jotka ottivat sairaalan, ja jopa leikkaussalin komentoonsa. Aseistettuja vartijoita oli sijoitettu useaan paikkaan ja nämä estivät henkilökuntaa liikkumasta vapaasti. Sotilaat uhkailivat ja komensivat henkilökuntaa ja sairaalassa vallitsi täydellinen paniikki. Joku oli viety leikkaussaliin, eikä kukaan tiennyt mistä oli kysymys. Aluksi henkilökunta luuli, että kyseessä oli jokin liikenneonnettomuus tai tukikohdassa sattunut onnettomuus.

Tästä asiasta kertova lääkäri unohtaa nyt itsensä, ja ryhtyykin puhumaan "minä" -muodossa. "Astuin leikkaussaliin ja luulin ensin, että kyseessä oli lapsi. Sitten tajusin, ettei se ollut lainkaan ihminen, joka makasi leikkauspöydällä. Se oli alle 150 cm pituinen ja sillä oli ruumiiseen nähden erittäin iso pää. Sillä oli isot, hiukan vinot punaiset silmät ja se makasi selällään ja tuijotti kattoon. Päässä sillä oli kolme luumaista kohoamaa, jotka menivät otsasta takaraivoon. Sillä oli pieni suun tapainen ja nenän paikalla oli kaksi reikää. Sen iho oli tumman ruskea. Kädessä sillä oli neljä pitkää sormea ja jalassa kolme varvasta. Kiinnitin huomiota siihen, että sen jalat olivat erittäin lihaksikkaat, ja mieleeni tuli, että olennon kotiplaneetalla täytyi olla erittäin suuri painovoima.

Olennon oikea jalka oli poikki ja paikalla ollut upseeri komensi meidät 'laittamaan se kuntoon', emmekä saaneet tulla ulos leikkaussalista, ennen kuin työ oli tehty. Huomasin, että olennon veri oli tummanpunainen ja sen luut olivat paljon tukevammat kuin ihmisen vastaavat luut. Laitoimme poikki olevan luun katkenneet päät yhteen ja huomasimme, ettemme tarvinneet mitään tukia kuten tavallisesti, vaan olennon poikki olevan jalan luun päät lukkiutuivat tosiinsa erittäin tukevasti. Suureksi hämmästykseksemme olennon jalka ja leikkaushaava paranivat täysin 24 tunnin sisällä.

Eräässä vaiheessa katsoin olentoa silmiin ja aivan kuin olisin saanut iskun päähäni. Olennon silmistä tulvi nimittäin valtava määrä tietoa suoraan aivoihini sellaisella vauhdilla ja sellainen määrä, että sain siitä kaksi viikkoa kestäneen päänsäryn. En voi vielä kertoa kaikkea, mitä tietoja olento lähetti minulle, mutta sen verran voin kertoa, että olento sääli ihmistä, koska ihminen ei ole vieläkään tajunnut olevansa henkiolento, joka vain tilapäisesti on sidottu ruumiiseen, eli ruumis on vain eräänlainen kotelo. Olento kertoi myös, että hänen kotiplaneetallaan ei ole sairaaloita ollenkaan, vaan asukkaat parantavat itse itsensä tai sitten jonkun muun avustuksella. Kun olento oli 'lääketieteellisesti tyydyttävässä kunnossa', sotilaat veivät hänet pois."

Lääkäri lopetti kertomuksensa. Hiki valui poskia pitkin ja hän kyynelehti. Hän piti vapisevat kätensä ojennettuina suoraan edessään ja koko mies vapisi. Muut huoneessa olevat olivat hiljaa.

Syöksyikö Varginhassa ufo maahan 20.1.1996? Orlina Augusta ja Enrico Rodrigues työskentelivät eräällä maatilalla ja heräsivät 20.1.1996 yöllä kello 1 lehmien ammuntaan. Kun he nousivat ylös tutkiakseen tilannetta, he näkivät että lehmät juoksivat sinne sun tänne täyden sekasorron vallitessa. Katsoessaan taivaalle, he näkivät hiljaa lentävän kohteen, joka muistutti sukellusvenettä. Kohteesta roikkui jokin osa, joka heilui sinne tänne, kuin osa kohteesta olisi irronnut. Augustan ja Rodriguesin mielestä alus oli syöksymässä alas, vaikka he eivät nähneet itse maahansyöksyä.

Varginhassa järjestettiin 19.-22.8.2004 ufokokous, johon osallistui suuri määrä brasilialaisia ufotutkijoita. Ufokokouksessa ilmeni, että kuolleen sotapoliisin omaiset, varsinkin sisar, oli ollut erittäin aktiivinen yrittäessään selvittää, mikä hänen veljeään vaivasi, mutta hänet oli estetty pääsemästä veljensä luo sairaalassa. Hän oli myös yrittänyt selvittää varsinaista kuolinsyytä, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Brasilialainen ufotutkija Ubirajara Franco Rodrigues oli kuitenkin löytänyt ja haastatellut sotapoliisia hoitanutta lääkäriä, tri Cesario Lincoln Furtadoa. Kirjassa julkaistaan Furtadon kuusisivuinen haastattelu, jonka lopputuloksena tri Furtado myöntää, ettei hän ikinä ole nähnyt mitään vastaavaa aikaisemmin uransa aikana. Siksi ei kuolintodistusta myöskään kirjoitettu, kun ei pystytty sanomaan mikä sotapoliisia oli vaivannut.

Leir kommentoi taas sotapoliisin oireita tri Furtadon haastattelun perusteella ja toistaa sen mitä hän aikaisemmin sanoi: Oireet muistuttavat Ebola-virusta. Myös ydinfyysikko Stanton Friedman julkaisee tässä kirjassa katsauksen, jossa hän vertailee Varginhan tapausta Roswellin tapaukseen. Friedman heittääkin esille, vähän kuin ohimennen, erään ajatuksen: Kun havaituilla olennoilla ei ollut minkään näköisiä vaatteita eikä minkään näköisiä teknillisiä varusteita, niin ehkä asia on niin, ettei kyseessä ollut ufon miehistöä, vaan ufon lastia?

Björn Borg, 21.11.2005