O'Leary, Brian:

North Atlantic Books, Berkeley, California 1989. 182 sivua

"O'Leary on Mars-astronautti, joka ei päässyt Marsiin. Sen sijaan hänestä tuli sisäisen avaruuden astronautti."

Brian O'Learyn tausta on varsin vaikuttava: Hän väitteli fil. tohtoriksi Kalifornian yliopistossa Berkeleyssa vuonna 1967 pääaineenaan tähtitiede. Kuuluisa tähtitieteilijä Carl Sagan pyysi hänet Cornellin yliopistoon planeettatieteen ja avaruustieteen apulaisprofessoriksi. Hän on myös ollut Princetonin yliopistossa opettajana, kuten myös Hampshiren- , San Francisco State- , Massachusettsin- että Pennsylvanian yliopistoissa, sekä California Institute of Technologyssa. Hän on ollut mukana lukuisissa järjestöissä, komiteoissa ja työryhmissä. Hän on julkaissut useita planeettatieteeseen liittyviä artikkeleita eri julkaisuissa. Aikoinaan O'Leary valittiin Mars-astronautiksi, jonka piti lähteä mukaan ensimmäiselle Mars-lennolle. Kun NASA sitten joutui (sillä kertaa) luopumaan Mars-lennoista, niin O'Leary ei pääsytkään Marsiin.

O'Leary kiinnostui aikaisessa vaiheessa ihmisen 'sisäisestä avaruudesta' ja paranormaaleista ilmiöistä, vaikka hänen piti kauan olla hiljaa kiinnostuksestaan, jotta ei herättäisi pahennusta 'valtavirran' tieteen edustajien keskuudessa. O'Learysta tuli, hänen omien sanojensa mukaan 'sisäisen avaruuden astronautti'. Hänen mielestä maailmassa on runsaasti asioita, joita nykytiede ei pysty selittämään eikä ymmärtämään ja maailma on paljon mystisempi kuin mitä Newton, Einstein, Heisenberg tai Hawking ovat pystyneet kertomaan.

O'Learyn mielestä 'maailmassa on yksinkertaisesti liian paljon epätavallisia ilmiöitä joita nykytiede ei tajua'. O'Leary kertoo heti kirjan alussa, kuinka hänellä itsellään on ollut lukusia paranormaaleja kokemuksia, kuten ruumiista irtautumisia, telepatia, lähellä kuolemaa -kokemus ym. O'Leary selostaa kirjassaan mm. kuuluisia Backsterin (jota hän itse käy tapaamassa) kasvikokeita, joissa Backster keksi kytkeä kasveihin valheenpaljastuslaitteen, joka sitten reagoi voimakkaasti kun Backster ajatteli kasvin tappamista. Toisaalta kun Backster yritti 'narrata' kasvia ajattelemalla sen tappamista, vaikka oikeasti ei aikonutkaan tehdä sitä, niin kasvi ei reagoinut ollenkaan. O'Leary toteaa, että kasvi 'osasi lukea Backsterin ajatuksia, ja tiesi milloin Backster oli vakavissaan ja milloin hän vain narrasi kasvia'.

Toisessa O'Learyn selostamassa kokeessa eräs pari rakasteli eräässä hotellihuoneessa. Muutama tunti ennen rakastelua parin naisosapuolesta oli otettu sylkinäyte, joka säilytettiin 8 km päässä rakastelupaikasta. Näytteen valkosoluista tehdyn liuoksen sähköistä aktiviteettia seurattiin parin rakastelun aikana, jolloin havaittiin, että rakastelun aikana liuoksen sähköinen aktiviteetti oli voimakkaimmillaan, kun se taas loppui rakastelun jälkeen. Aamulla kun pari uudelleen ryhtyi rakastelemaan, niin myös liuoksen sähköinen virta 'heräsi' taas aktiiviseksi. O'Leary toteaakin kirjassaan, että nimenomaan rakastelu on parapsykologisissa kokeissa antanut voimakkaimmat tulokset. (Terävä keksijä voisi nyt keksiä pienen laitteen, jota aviopuolisot voisivat pitää kotona. Laitteeseen voisi kytkeä vaikkapa summeri tai muu soittokello: "Kulta, annatko sylkinäytteen ennen kuin menet ulos?" - B.B.:n huomautus).

Kirjan kuudennessa luvussa O'Leary sitten siirtyy ufoihin ja huomauttaa, että nyttemmin on tehty niin monta ufohavaintoa, että on syytä suhtautua ilmiöön vakavasti. O'Leary selostaa lyhyesti ufojen historiaa, ja kertoo myös miten hän ja hänen naisystävänsä olivat vierailleet Whitley Strieberin kuuluisassa mökissä. O'Leary vaikuttaa vieläkin olevan ihmeissään, miten hän mökissä oli ennen nukahtamistaan lamaantunut merkillisellä tavalla, eikä pystynyt liikkumaan. Hänen naisystävänsä oli herännyt neljä kertaa yön aikana ja ihmetellyt huoneessa olevia kirkkaita valoja, vaikka he olivat sammuttaneet valot mennessään nukkumaan.

O'Leary kertoo, miten hän toimi tähtitieteilijänä 20 vuotta, ennen kuin hän itse rupesi suhtautumaan vakavasti ufoihin. O'Leary lainaa myös erään Graves- nimisen tekijän kirjaa, jossa kerrotaan megaliittisistä kivistä ja miten on dokumentoitu tapauksia, jolloin lähellä kiviä olleita ihmisiä on nostettu ilmaan, heitetty taaksepäin, ovat saaneet sähköiskun, joutuneet poltergeistien kiusaamisiksi, saanet surmansa ilmestysten aiheuttamissa auto-onnettomuuksissa ja havainneet ufoja. O'Learyn mielestä kaikki nämä ilmiöt liittyvät toisiinsa. Hän kertoo myös, kuinka hän itse ja fil. tri Bruce Maccabee sekä fil. tri Mark Carlotto olivat tutkineet Ed Waltersin Gulf Breeze -valokuvia. Heidän mielestään valokuvat olivat aitoja, kun sen sijaan Jet Propulsion Laboratoryn tutkijat olivat sitä mieltä, että kaksi valokuvista olivat väärennettyjä.

Mars on aina kiehtonut O'Learya ja hän kertoo myös Marsin ns. Cydonia-alueesta ja miten hän käydessään Neuvostoliitossa vuonna 1988 oli pyytänyt neuvostoliittolaisia tiedemiehiä, että Marsiin matkalla ollut Fobos-luotain ottaisi kuvia tästä alueesta. Kirjan julkaisemisen aikaan, vuonna 1989, O'Learylla ei kuitenkaan ole tietoa siitä, suostuivatko neuvostoliittolaiset pyyntöön vai ei, ja ottiko Fobos-luotain kuvia Cydoniasta ennen tuhoutumistaan, vai ei.

O'Leary ehdottaa, että ufotutkimusta on vietävä eteenpäin neljällä eri tavalla:

1. Ensimmäiseksi on mitattava havaittujen ufojen fyysiset vaikutukset ympäristöön. Tutkijat ovat kehittämässä siirrettävää laitetta, joka voi rekisteröidä ufosta tulevat signaalit, mukaanlukien elektromagneettinen alue (gammasäteet, ultravioletti, näkyvä ja infrapuna-alue). Sen lisäksi laitteessa on gravitometri, geigermittari, sähköstaattisen ja magneettisen säteilyn mittarit ja ultraäänimittari. Laitteen nimi on Astra (= Aerial Sensing, Tracking and Relay Apparatus). Sen voi kuljettaa paikoille, jossa toistuvasti on havaittu ufoja. O'Leary tuo tässä yhteydessä esille myös sen työhypoteesin, että ufot ovat toisessa ulottuvuudessa pienen näkymättömän mustan aukon sisällä, jonka ympärillä havaitaan näkyviä ja fyysisiä ilmiöitä.

2. Toiseksi on psykologinen tutkimus, jossa tutkitaan havaintoja tai sieppauksia kokeneet henkilöt. O'Learyn mukaan suurin osa näistä henkilöistä muuttuvat kokemuksen jälkeen. He tiedostavat enemmän luontokysymyksiä ja paranormaaleja ilmiöitä.

3. Kolmas tapa on tutkia millainen kulttuurivaikutus ufoilla on.

4. Neljäs tapa on luoda valmiiksi raamit tulevalle dialogille muukalaisten kanssa. Tämä dialogi saattaa O'Learyn mukaan hyvinkin tulla jonakin päivänä.

Kirjan lopussa O'Leary viittaa tapaukseen Brittiläisessä Kolumbiassa vuonna 1968, josta mm. Hynek on kertonut. Satojen tähtitieteilijöiden kunniaksi järjestetyllä iltavastaanotolla levisi sana, että ulkona näkyi oudosti liikehtiviä valoja, ufoja. Yksikään tähtitieteilijä ei mennyt ulos tutkimaan asiaa (Katso mm. allekirjoittaneen kirjaa 'Tähtitieteilijät ja ufot'). O'Leary rinnastaa tapausta siihen, kun Galileon aikaan sen ajan oppineet kieltäytyivät katsomasta Galileon kaukoputkeen.

Björn Borg, 21.11.2004