Randle, Kevin D.:

HarperTorch / HarperCollins Publishers, Inc., N.Y., N.Y. 2001. 312 sivua

Fil. tri Kevin D. Randle on amerikkalainen kirjailija, joka on julkaissut yli 80 kirjaa. Suuri osa niistä ovat ilmailukirjoja, mutta hänen tuotantoonsa mahtuu myös 16 ufokirjaa. Ronald D. Storyn kirjassa "The Encyclopedia of UFOs" vuodelta 1980 Randle kertoo miten hän nimenomaan EI uskonut, että ufot olisivat ulkoavaruudesta. Kuitenkin Randlen kohdalla on käynyt niin kuin monen muunkin kanssa, joka on syventynyt ufologiaan, että nykyisin Randle on tunnettu mm. Roswellin väitetyn maahansyöksyn tutkijana.

Tässä kirjassa Randle selostaa perusteellisesti Washingtonin yllä heinäkuussa 1952 tehtyjä havaintoja. Tapaus on yleisesti tunnettu myös "Washingtonin invaasiona" tai "Washingtonin karusellina". Kahden viikon aikana Washingtonin yllä havaittiin yöllä tusinoittain tunnistamattomia kohteita. Ensin kohteet havaittiin Washingtonin lennonjohdon tutkissa ja myöhemmin ilmavoimien tutkissa. Hävittäjiä lähetettiin tutkimaan asiaa, mutta kun ne saapuivat paikalle, kohteet katosivat. Kun hävittäjät poistuivat, niin ufot palasivat takaisin. Maasta katsottuna useat silminnäkijät näkivät kohteet. Hävittäjien ohjaajat puolestaan näkivät joskus kohteet, ja joskus taas ei, vaikka ne näkyivät tutkassa. Asia herätti niin paljon huomiota, että jopa presidentti Truman pyysi tietoa siitä, mistä oli kysymys ja ilmavoimat järjesti asiasta lehdistötilaisuuden, jossa kenraali Samford kertoi, mikä oli ilmavoimien kanta asiassa.

Ilmavoimat turvautui asiassa professori Menzelin selitykseen, että kyseessä oli lämpötilainversio, joka oli näkynyt. Randle kumoaa tehokkaasti Menzelin lämpötilainversioselityksen lukemattomilla vastaväitteillä. Randle kiinnittää mm. huomiota siihen, että useat tutkamiehet totesivat, että he olivat varsin tottuneita lämpötilainversiotapauksiin. Nyt ei ollut kysymys siitä, vaan kiinteistä kohteista, jotka käyttäytyivät älykkäästi, mm. siirtymällä toistuvasti pois hävittäjien tieltä. Lisäksi kohteita nähtiin maasta ja hävittäjien tutkissa, ja joskus myös hävittäjien ohjaajat ajoivat niitä takaa, jolloin kohteet lähtivät karkuun. Myös useat liikennekoneiden ohjaajat näkivät kohteet.

Randle kertoo myös miten merkillisellä tavalla hävittäjäkoneiden ohjaajia kohdeltiin myöhemmin. Heitä painostettiin olemaan puhumatta asiasta ja uhattiin jopa sotaoikeudella, jos eivät olisi hiljaa. Randle toteaa, ettei hän ainakaan löydä mitään järjellistä syytä tällaiseen käyttäytymiseen. Tästä merkillisestä painostuksesta on myös ilmavoimien ufotutkija Edward J. Ruppelt kertonut omissa muistelmissaan. Randle toteaa myös, ettei ufoja tähän aikaan nähty vain Washingtonin yllä, vaan ympäri Yhdysvaltoja, ja julkaisee luettelon tiedossa olevista havainnoista.

Randle tuo kirjassaan myös esille joitakin muita tunnettuja ufotapauksia, kuten kuuluisa Nash-Fortenberryn lentäjien havainto. Menzel oli tapansa mukaan vähätellyt tapausta, ja taas tuonut esille lämpötilainversioselityksensä, joka johti siihen, että Nash kirjeessään Menzelille kutsui Menzelin koneensa ohjaamoon, mutta totesi samalla, että "ohjaamossa meidän täytyy olla puhumatta ufoista. Sitten kun olemme laskeutuneet ja meillä on enemmän tilaa huutaa toisillemme, niin voimme taas puhua ufoista".

Randle julkaisee kirjansa lopussa myös valokopiot Project Blue Bookin vuoden 1952 työtilastoista, eli sellaisista tilastoista, joita Project Blue Bookin henkilökunta käytti omassa työssään. Tilastot vaikuttavat aika sotkuisilta, ja ainakin allekirjoittanut kiinnittää huomiota siihen, että varsin monen tapauksen kohdalla lukee "CARDS MISSING", eli "KORTTEJA PUUTTUU", jolla ilmeisesti tarkoitetaan niitä arkistokortteja, johon merkittiin tapauksen yleistiedot ja tutkijoiden mahdolliset selitykset. Näitä kortteja on kuvattu muissa kirjoissa. Allekirjoittaneen laskujen mukaan nämä kortit ovat kadonneet ainakin 61:n vuoden 1952 tapauksen kohdalla.

Randlen kirja on asiallinen ja seikkaperäinen ja jokainen, joka on kiinnostunut kesän 1952 ns. "Washingtonin karusellista", kannattaa lukea se.

"Washingtonin karusellista" on kulunut jo yli 50 vuotta. Tätä esittelyä kirjoittaessa tulee mieleen paljon tuoreempi tapaus, jossa havaittuja kohteita näkyi eri laitteilla, mutta ei paljain silmin. Vuoden 2004 alussa Meksikon ilmavoimien huumevalvontakone oli ilmassa, kun maassa oleva tutka havaitsi 11 kohdetta lähellä valvontakonetta. Koska valvontakoneessa oli infrapunalaitteet, niin koneen miehistö sai infrapunafilmille 15 minuutin filmin, jossa näkyy näitä kohteita, jotka välillä seuraavat valvontakonetta ja välillä loittonevat siitä. Paljain silmin ei näkynyt mitään.

Asiasta järjestettiin myös lehdistötilaisuus. On merkillepantavaa, että Meksikon ilmavoimat eivät luovuttaneet filmiä tiedemiehille analysoitavaksi, vaan ufotutkijoille. Myös Suomen MTV 3:ssa on näytetty tätä filmiä. Filmi on myös Internetissä ja jokainen kiinnostunut voi itse katsoa sitä etsimällä sen esim. hakusanoilla "Mexico + Air + Force + UFO".

Björn Borg, 6.3.2005