Robinson, Jeanne Marie:

Greenleaf Publications, Murfreesboro, Tennessee 1997. 212 sivua

Jeanne Marie Robinson saa joulukuussa 1987 käteensä Omni-lehden. Lehdessä oleva juttu kertoo Budd Hopkinsin kirjasta "Intruders" ja tämä juttu sekä lehden kannessa oleva juttuun liittyvä kuva herättää Jeannessa jonkun näköisiä vanhoja muistoja. Jeanne täyttää lehdessä olleen kyselykaavakkeen ja samalla hän muistaa, miten hän kerran lapsena oli nähnyt sängyn päädyssä pienen olennon ja miten hän toisen kerran oli eksynyt metsään, jolloin iso sika auttoi häntä löytämään tiensä kotiin taas.

Jeanne oli kauan myös pohtinut vasemmassa kädessään olevaa syvää arpea, jonka alkuperää hän ei tiennyt. Jeanne päättää kirjoittaa kirjeen Hopkinsille. Miltei puolitoista vuotta myöhemmin Hopkins vastaa Jeannelle ja suosittelee hänelle, että tämä kääntyisi Hopkinsin mainitseman henkilön puolen. Mainittu henkilö, "Bill Johnson", suorittaisi Jeannelle regressiohypnoosin.

Regressiohypnoossa hän muistaa, kuinka olento, jonka hän oli nähnyt sängyn päädyssä lapsena oli vienyt hänet ufoon, jossa hänet tutkittiin. Jeanne oli tällöin vain 4-vuotias. Olennot, jotka tutkivat hänet ufossa, muistuttivat valkoisia muurahaisia ja niillä oli kolme sormea ja peukalo, mutta ei kynsiä. Mekaaninen käsi leikkasi Jeannen vasenta kättä ja Jeanne huusi täyttä kurkkua, mutta telepaattinen ääni yritti rauhoittaa häntä. Toimenpiteen jälkeen huoneeseen tuli olento, joka näytti samalta kuin muut, mutta hänestä säteili ystävällisyyttä. Jeanne risti hänet mielessään "Isoisäksi". Hetken kuluttua Isoisä kysyi Jeannelta, jos tämä tahtoi takaisin kotiin ja hetken kuluttua Jeanne oli jälleen omassa sängyssään.

Muutama päivä regressiotilaisuuden jälkeen Jeanne heräsi keskellä yötä mennäkseen kylpyhuoneeseen ja palatessaan sänkyynsä palovaroitin rupesi piipittämään. Jeanne näki oven alta, että hänen 9-vuotiaan tyttärensä huoneessa oli vilkkuvia sinisiä valoja. Vaikka hänen äidinvaistonsa käski hänet avaamaan tyttären oven katsoakseen mistä oli kysymys, niin hän ei pystynyt, vaan meni takaisin omaan sänkyynsä. Seuraavana aamuna hän ei ymmärtänyt lainkaan käyttäytymistään. Miten hän oli voinut mennä takaisin omaan sänkyynsä, vaikka palovaroitin soi ja tyttären huoneesta näkyi outoja vilkkuvia sinisiä valoja? Siihen aikaan paikkakunnan hälytysajoneuvoissa oli punaiset valot, joten siitä ei voinut olla kysymys.

Regressiohypnoositilaisuudessa Jeanne muistaa, että iso sika metsässä olikin ollut suurisilmäinen muukalainen. Jeanne oli tällöin 12-vuotias ja hänet oli viety ufoon, jossa hänet taas tutkittiin ja tällä kertaa hänen vaginaansa työnnettiin jokin esine. Kun Jeanne oli palautettu metsään ja hän löysi tien kotiinsa hän hämmästeli sitä, että kello oli jo 12, vaikka hän oli lähtenyt metsään jo kello 9.30. Jeannella oli kuitenkin usein tapana liikkua metsässä, josta syystä kukaan ei ollut kaivannut häntä vielä.

Myöhemmin elämässään Jeanne istuu kerran autossa autiolla soratiellä poikaystävän kanssa, kun ufo laskeutuu aivan heidän viereensä. Poikaystävä "sammutetaan" jollain tavalla ja muutama "harmaa" vie Jeannen ufoon, jossa hybridiolento raiskaa hänet.

Ollessaan oppikoulussa Jeanne ja muut oppilaat järjestävät eräänä yönä pyjamajuhlat koulun voimistelusalissa. Tällöin valkoinen pilvi ilmestyy voimistelusaliin ja vie mukaansa viisi oppilasta, kun samalla taas "sammuttaen" kaikki muut läsnäolijat. Oppilaita viedään ufoon, jossa Jeannelle näytetään vauvaa ja kerrotan, että vauva on hänen. Muukalaiset kehottavat Jeannea syöttämään vauvaa, mutta tämä yritys epäonnistuu, koska vauva ei tiedä mitä tehdä eikä Jeannella sitä paitsi ole mitään maitoa. Muukalaiset näyttävät erittäin hermostuneilta, kun he havaitsevat, ettei syöttäminen onnistu.

Aikuisena Jeanne käy katsomassa metsää, mistä hänet ilmeisesti siepattiin 12-vuotiaana. Hän löytääkin paikan ja näkee, että puiden latvojen oksat ovat kauan sitten katkenneet kuin jos jokin painava esine olisi laskeutunut sille paikalla latvojen läpi. Jeanne kiinnostuu myös uudella tavalla maailman asioista, ihmisistä ja ympäristöasioista. Hän ryhtyy myös tutkimaan uudelleen Raamattua uudella innostuksella.

Jeanne tutustuu Ben-nimiseen mieheen, joka vie Jeannen omistamalle veneelleen. Veneessä käydään merkillinen keskustelu, jossa Ben kertoo, että hän on aikaisemmin ollut armeijassa ja että armeijalla on salainen vedenalainen tukikohta. Ben tarjoutuu viemään Jeanne paikkaan, jossa sukellusvene poimisi heidät mukaansa vedenalaiseen tukikohtaan. Ben näyttää tietävän kaiken Jeannen kokemuksista, vaikka Jeanne ei ole kertonut niistä mitään.

- Sinähän tiedät mitä sinulle on tapahtumassa?, kysyy Ben.
- Oletko muukalainen?, kysyy Jeanne.
- En, mutta työskentelen heidän kanssaan, vastaa Ben.

Tämän merkillisen keskustelun jälkeen Jeanne tahtoo päästä maihin ja sen jälkeen Jeanne katkaisee suhteen Beniin ymmärtämättä mistä Ben oli saanut tietonsa hänestä.

Eräänä päivänä Jeanne istuu miettimässä itsekseen kuinka monta lasta hänellä mahtaa olla "tuolla jossain" kun hän saa telepaattisen vastauksen:

- Sinulla on 20 lasta ja niistä 18 on täällä meidän luonamme.

Telepaattinen ääni antaa lisää vastauksia Jeannen kysymyksiin ja kertoo, että hänellä on yksitoista tytärtä ja yhdeksän poikaa ja että Queetzal-niminen muukalainen, sama joka puhuu, on siittänyt nämä lapset. Telepaattinen keskustelu jatkuu pitkään.

Jeanne rupeaa myös kokemaan erilaisia poltergeistilmiöitä. Haarukka vääntyy itsestään, lamppuja räjähtää ja lautasia lentää jne.

Lokakuussa 1989 Bill Johnson, joka on suorittanut hypnoosiregressiot, osallistuu ufokonferenssiin Coloradossa ja tapaa siellä Debbie Jordanin (joka esiintyy "Kathie Davis" -nimisenä Budd Hopkinsin kirjassa "Intruders"). Debbie antaa osoitteensa Johnsonille ja pyytää, että Jeanne kirjoittaisi hänelle. Debbien ja Jeannen kirjeet menevät ristiin ja kummallakin on hauskaa kun he huomaavat, että molemmat ovat liimanneet kirjekuoreensa runsaasti Greenpeacen tarroja.

Huhtikuussa 1990 Debbie ja Jeanne tapaavat ensimmäisen kerran ja ystävystyvät. Vuosien 1991-92 aikana Jeanne on toistuvasti telepaattisesti yhteydessä Queetzalin kanssa ja saa häneltä tietoja. Samalla toistuvat sieppaukset yhä uudelleen.

Vuonna 1993 Jeanne ja hänen tyttärensä muuttivat Debbie Jordanin maatilalle Indianaan ja siellä hänen viimeinen sieppauksensa (kirjan kirjoittamisen aikaan) tapahtui syyskuussa 1993. Sieppauksen yhteydessä sekä Jeanne, hänen tyttärensä, Debbie sekä Debbien poikaystävä näkevät merkillisen olennon kävelevän lähellä taloa. Heillä on mukanaan videokamera, jolla he kuvaavat ja myös äänittävät navetasta kuuluvaa merkillistä piipitystä. Katsellessaan myöhemmin videota, siitä puuttuu 17 minuuttia.

Muutaman kuukauden kuluttua Jeanne ja hänen tyttärensä muuttavat takaisin Missouriin ja sieppaukset näyttävät vähenevän. Helmikuussa 1997 Jeanne ryhtyy kirjoittamaan kirjaansa. Poltergeistilmiöt jatkuvat kuitenkin edelleen ja ovat jopa lisääntyneet. Valot syttyvät ja sammuvat itsestään, kummallisia ääniä kuuluu, kylmiä tuulenpuuskia tuntuu sisätiloissa ja Jeannen CD-soitin soi ja sammuu itsestään.

Björn Borg, 24.9.2005