Saler, Benson & Ziegler, Charles A. & Moore, Charles B.:

Smithsonian Institution Press, Washington 1997. 198 sivua

"Miksi skeptikot eivät arvostele henkilöitä, jotka väittävät nähneensä enkeleitä?"

Vuonna 1997 julkaisivat antropologian professori Benson Saler, antropologian apulaisprofessori Charles A. Ziegler sekä ilmakehäfyysikko, professori Charles B. Moore, yhdessä kirjan "UFO Crash at Roswell. The Genesis of a Modern Myth". Tämän kirjan tekijät ovat sitä mieltä, että ns. Roswell-tapaus on pelkkä myytti, eli kansantaru.

Kirjassa tekijät kertovat miten uskomuksesta, että lentävä lautanen oli syöksynyt maahan Roswellissa, tuli moderni "teknomyytti", jossa oli "hallituksenvastaisia" piirteitä. He tunnistavat kuusi eri versiota Roswellin tapauksesta vuodesta 1980 vuoteen 1996. Tärkeintä tässä prosessissa on tekijöiden mukaan se vaihe, kun suulliset kertomukset kirjoitetaan ylös ja kirjoittaja "rationalisoi" tarinat jo kirjoitusvaiheessa.

Kirjan alussa Ziegler kertoo, että he ovat löytäneet kuusi eri versiota Roswellin tapauksesta. Ziegler kertoo, kuinka hän tutkimuksessaan on löytänyt suuria eroja näissä eri versioissa. Esimerkit ovat poimittu eri kirjoista, ja allekirjoittanut ottaa esimerkkinä sen päivämäärän, jolloin MacBrazel löysi jotakin maastossa:

Versio 1: Brazel teki löytönsä 3.7.47, kävi Coronassa 5.7.47 ja kertoi löydöstään Roswellissa 6.7.47.

Versio 2: Noin 2.7.47 lentävä lautanen syöksyi maahan. Karjatilallinen teki löytönsä ja kertoi siitä sotilasviranomaisille ja 7.7.47 armeija ryhtyi salaiseen operaatioon osien talteen ottamiseksi.

Versio 3: Maahansyöksy tapahtui 2.7.47. Brazel teki löytönsä 3.7.47 ja 6.7.47 Brazel meni Roswelliin raportoimaan asiasta.

Versio 4: Maahansyöksy tapahtui illalla 2.7.47. Brazel teki löytönsä 3.7.47 ja 6.7.47 hän meni Roswelliin raportoimaan asiasta.

Versio 5: Maahansyöksy tapahtui 4.7.47. Brazel teki löytönsä 5.7.47 ja meni 6.7.47 raportoimaan asiasta.

Versio 6: Heinäkuun ensimmäisellä viikolla 1947 Mogul-ilmapallo syöksyi maahan. Joskus ennen 5.7.47 Brazel teki löytönsä ja meni 7.7.47 Roswelliin kertomaan asiasta.

(Charles B. Moore on eräässä kirjeessä Robert G. Toddille 20.5.1993 ilmoittanut, että eräs Mogul-pallo syöksyi maahan 4.6.47 ja että Brazel teki löytönsä jo 14.6.47, mutta ei välittänyt siitä. Brazel lähetti tyttärensä vasta 4.7.47 korjaamaan talteen löydetyt osat. Brazel lähti 7.7.47 Roswelliin kertomaan asiasta. Tämän version mukaan kesti kolme viikkoa, ennen kuin Brazel raportoi asiasta.)

(Ziegler on vertaillut kuusi edellistä versiota keskenään tutkimuksessaan ja mainitsee Mooren version erikseen tekstissä, ennen tätä vertailua. Zieglerin tietojen perusteella näyttää kyllä siltä, että Mooren versio on se, joka poikkeaa eniten kaikista muista.)

Allekirjoittaneelle oli uutta Zieglerin kertomus siitä, että Roswellista kotoisin oleva Wilmotin pariskunta oli ilmoittanut, että he olivat nähneet kiekonmuotoisen laitteen lentävän Roswellin yli illalla 2.7.1947. Wilmotin pariskunta ilmoitti havainnostaan vasta 8.7.1947. Itse asiassa Wilmotin pariskunnan havainnosta julkaistiin uutinen samassa Roswell Daily Record -lehden numerossa, jossa julkaistiin kuuluisa uutinen, että ilmavoimat oli ottanut talteen lentävän kiekon.

Ziegler ihmettelee kirjoituksessaan sitä, että miksi skeptikot eivät ole perustaneet järjestöjä, jotka kritisoivat ja vähättelevät havainnontekijöitä, jotka kertovat nähneensä enkeleitä. Zieglerin mukaan voidaan hyvällä omallatunnolla sanoa, että ufot vetävät skeptikkoja puoleensa, mutta enkelit sen sijaan eivät. Mistä tämä johtuu? Zieglerin mukaan vastaus saattaa piillä siinä, että skeptikkojen mielestä enkelit, ja havainnot niistä, liittyvät havaitsijan uskontoon ja näiden havaintojen todellisuus on ulkopuolisille yhdentekevä. Sen sijaan ufojen tekninen luonne ja puheet "ufotutkimuksista" vetävät puoleensa ulkopuolisia, jotka tahtovat alistaa ilmiön tavanmukaisille tutkimusmenetelmille.

Koko Roswellin juttu on Zieglerin mielestä kuitenkin vain eräiden kirjailijoiden keksimä rahanansaitsemiskeino. Ziegler tähdentää, että kirjailijat saavat royalteja kirjojensa myynnistä ja että nämä summat voivat olla huomattaviakin. Ziegler lainaa esim. Friedmania, joka kerran oli todennut kirjailija Charles Berlitzista, että kustantaja oli kerran vetänyt esille sekkivihkonsa ja kysynyt Berlitzilta, että "mikä summa laitetaan sekkiin?" Ja kyseessä oli tuolloin kirjasta, josta Berlitz oli kirjoittanut vain neljän sivun luonnoksen, jota kustantaja ei edes viitsinyt lukea. Berlitz oli kuitenkin tuolloin niin tunnettu kirjailija, että kustantaja tiesi olevan yhdentekevää, mitä Berlitz kirjoittaa, bestselleri siitä tulee kuitenkin. (Tapaus lienee kuitenkin aika ainutlaatuinen - Allekirj. huomautus.)

Ziegler kiinnittää myös huomiota siihen, että esim. Gerald Andersson useimpien tutkijoiden mielestä on pelkkä bluffi ja toteaa, että on todellakin olemassa ihmisiä, jotka syyllistyvät tällaisiin bluffeihin ja nauttivat roolistaan tässä bluffissa. Ziegler osoittaa myös sormella kirjailija/ ufotutkija Donald R. Schmittia, joka kirjoitti yhden Roswell-kirjan yhdessä Kevin D. Randlen kanssa. Schmitt oli kertonut olevansa "lääketieteellinen kuvittaja, ja että hän oli saanut kriminologisen, sosiologisen ja teologisen koulutuksen, sekä hänellä oli maisterin tutkinto ja valmisteli tohtorin väitöskirjaansa". Todellisuudessa Schmitt oli kuitenkin postivirkailija. Ziegler kertoo myös Jesse Marcelista, että tämä oli erittäin paljon liioitellut saavutuksiaan armeijassa.

Zieglerista on kuitenkin todettava, että kun katsotaan tätä puheena olevaa kirjaa, niin eihän Ziegler ole itse suorittanut mitään Roswell-tutkimuksia. Hän ei ole haastatellut ainoatakaan silminnäkijää, eikä hän tekstin perusteella ole edes käynyt Roswellissa. Se mitä Ziegler on tehnyt, on että hän on ottanut kuusi Roswell-kirjaa ja lukenut ne ja sen jälkeen vertailee niitä keskenään ja tutkii missä ne poikkeavat toisistaan. Tässähän voidaan nyt kysyä, että edustaako tämä nyt antropologista huippututkimusta? Allekirjoittaneen mielestä tällainen kirjavertailu olisi sopinut ehkä paremmin jollekin folkloristille.

Toinen mieleen tuleva asia on, että Ziegler vertailee vain näitä kuutta kirjaa keskenään. Kuitenkin niin on olemassa suurikin määrä filmidokumentteja, joissa on haastateltu Roswellista tietäviä ihmisiä, eikä Ziegler ilmeisesti ole tutustunut lainkaan niihin. Luulisi, että haastateltujen ihmisten ilmeet ja käyttäytyminen näissä dokumenteissa olisi kertonut nimenomaan antropologille paljonkin. Suuri osa Zieglerin kirjoituksesta ei liity ollenkaan Roswellin tapaukseen, vaan aivan yleisesti kansantarujen syntyyn.

(Reunahuomautuksena voin kertoa, että Zieglerin tekstissä mainitaan henkilö nimeltä Antti Aarne, joka kuulemma vuonna 1910 laati ensimmäisen luettelon kansantaruista.)

Charles B. Moore kertoo ilmapalloista, joita hän oli lähettämässä Alamogordosta ja selostaa (kyllästymiseen saakka) tuon ajankohdan sääolosuhteita sekä julkaisee sääkarttoja, tilastoja sääolosuhteista ja karttoja tuulensuunnista. Moore julkaisee myös tarkat tiedot käytetyistä ilmapalloista, niiden määrästä ja mitä ne kantoivat mukanaan:

Lento 1: (3.4.47): 14 ilmapallon "juna" (= train)
Lento 2: (18.4.47): 23 ilmapallon "juna"
Lento 3: (8.5.47): 23 ilmapallon "juna"
Lento 4: (4.6.47): 28 ilmapallon "juna"
Lento 5: (5.6.47): 28 ilmapallon "juna"
Lento 6: (7.6.47): 28 ilmapallon "juna"
Lento 7: (2.7.47): 16 ilmapallon "juna"
Lento 8: (3.7.47): 10 ilmapallon rykelmä
Lento 9: (3.7.47): 16 ilmapallon rykelmä
Lento 10: (5.7.47): yksi läpimitaltaan 4,5 m oleva polyetyleenipallo
Lento 11A: (7.7.47): yksi läpimitaltaan 4,5 m oleva ilmapallo ja 7 pienempää palloa.

• Mooren mukaan saattaa olla, että yllämainituista lennoista nro. 4 tuli alas Fosterin tilalla, koska yhteys siihen katkesi Arabelan yllä.
• Lento nro 5 päätyi 40 km itään Roswellista.
• Lento nro 6 päätyi 29 km laukaisupaikasta. Tällä kertaa laitteistoon oli kiinnitetty ohjeet mahdolliselle löytäjälle, keneen piti ottaa yhteyttä. Ohjeissa luvattiin myös palkkio löytäjälle. Karjatilallinen Sid West löysikin laitteiston 8.6.47 ja korjasi sen talteen.
• Lento nro 7 päätyi New Mexicossa sijaitsevan Cloudcroftin itäpuolelle.
• Lento nro 11A päätyi 30 km länteen Roswellista ja tätä lentoa epäiltiin kauan Roswell-tapauksen aiheuttajaksi.

Kirjan liitteessä nro 2 Moore kertoo enemmän työstään ja käsityksistään. Hän kertoo, ettei heidän ilmapallonsa tai toimintansa ollut millään tavalla salaista, koska se "liittyi meteorologisiin tutkimuksiin". Salaista oli vain eräät laitteet, jotka joskus lähtivät ilmapallojen mukaan. Moore kertoo, että hän ei ikinä ollut kuullutkaan nimestä "Mogul" ennen kuin vuonna 1992, niin salaista se oli (eli ne laitteet, jotka lähetettiin mukaan välillä ja joiden tarkoitus oli rekisteröidä mahdollisia neuvostoliittolaisia ydinräjäytyksiä).

Moore tarttuu kahteen asiaan, joilla on suuri merkitys tässä asiassa:

1) Heillä oli tapanaan upottaa neopreeni-ilmapallot erittäin kuumaan veteen ennen niiden lähettämistä. Tämä menetelmä teki muovista notkeamman, mutta samalla se antoi palloille "pistävän, palaneen" hajun. Sekä valokuvaaja J. Bond Johnson että meteorologi Irving Newton, jotka olivat paikalla kenraali Rameyn toimistossa, kertoivat siitä "palaneen"' hajusta, joka tuli lattialla olevista esineistä.

2) Laitteisiin oli käytetty teippiä, jossa oli vaaleanpunaisia kukkia muistuttavia koristekuvioita. Kenraali Rameyn toimistossa ollut meteorologi Irving Newton oli kertonut tällaisista vaaleanpunaisista kuvioista niissä laitteissa, jotka oli Rameyn toimistossa. Moore huomauttaa kuitenkin, että kaikki jäljellä olevat käyttämättömät laitteet, joissa oli tällaista teippiä, oli edelleenkin heidän varastossaan Alamogordossa, joten jos "talteen otettuja laitteita oli vaihdettu kenraali Rameyn toimistossa", niin kuin jotkut ovat esittäneet, niin mistä Ramey olisi saanut käsiinsä juuri tällaista teippiä siihen hätään?

3) Moore huomauttaa myös, että kun väitetään, että ilmavoimat on valehdellut kun se ensin sanoi, että kyseessä oli säähavaintopallo ja myöhemmin, että kyseessä oli Project Mogul -ilmapallo, niin missä se valhe on? Project Mogulissahan käytettiin juuri säähavaintopalloja. (Esim. lento nro 4:ssä näitä säähavaintopalloja oli 28 pallon rykelmässä).

Moore on aika varma siitä, että ikä Roswellissa löydettiin juuri lento nro 4:n laitteita.

(Moore oli myös mukana 24. huhtikuuta 1949 ns. White Sands -tapauksessa ja näki itse, muiden mukana, valkoisen ufon teodoliitilla, ja tekijän mielestä olisi hauskaa tietää, mitä mieltä Moore on nykyisin White Sandsin tapauksesta).

Saler on kirjoittanut yksin kirjan koko neljännen luvun otsikolla "Roswell ja uskonto". Allekirjoittaneen on todettava, että suhtaudun kyllä hyvin kriittisesti tähän Salerin kirjoitukseen. Kriittisyyteni johtuu siitä, että samoin kuin Ziegler, niin Saler ei myöskään ole vaivautunut itse Roswelliin, eikä ole itse haastatellut ainoatakaan henkilöä, joka olisi ollut mukana itse tapahtumassa. Sen sijaan Saler, samoin kuin Ziegler, viittaa vain kirjallisuuteen sillä erolla, että Saler myös viittaa eri elokuviin, kuten "E.T." ja "Independence Day" ja eräisiin muihin vanhoihin elokuviin. Saler pitää ehdottomasti Roswellin tapausta myyttinä, mutta vaikka hän muistaa aina välillä mainita Roswellin, niin 99% hänen kirjoituksensa liittyy yleisesti uskontoihin, uskontojen syntyihin, Jumalaan, superolentoihin ja niihin uskoviin ihmisiin, intialaiseen lapsenryöstäjään, kolumbialaiseen ja venezuelalaiseen Jumalolentoon, kultteihin ja niiden syntyihin jne.

Allekirjoittanut muistaa erittäin hyvin, kuinka joskus kouluaikoina jossakin kokeessa, jos ei tiennyt siitä asiasta mistä kysyttiin kokeessa, niin yritti peittää tietämättömyytensä yleisellä sanahelinällä vastauksessaan. Nämä ajat tulevat allekirjoittaneen mieleen, kun luen Salerin kirjoituksen, jossa hän puhuu kaikesta muusta paitsi Roswellista. Jos ajatellaan esim. autokolaria, niin ensin poliisi, ja myöhemmin tuomioistuin haastattelee tai kuulustelee osallisia ja todistajia. Eli asiassa palataan alkutilanteeseen ja alkulähteelle. Tätä ei Saler tee ollenkaan, vaan tyytyy muodostamaan käsityksensä kirjojen perusteella. Tilanne vastaa sitä, että tuomioistuin tekisi ratkaisun kolariasiassa vain lehtikirjoitusten perusteella.

Vaikka kirjan nimi on "UFO Crash at Roswell", niin Saler ei voi olla puhumatta Roswellista ja "sen kaltaisista myyteistä", "ufouskovaisista" ja nimenomaan "ufokulteista". Saler muistaa myös kertoa Festinger ym. vuonna 1956 julkaisemasta teoksesta "When Prophecy Fails", jossa kerrotaan eräästä sen ajan lahkosta, joka odotti "avaruusveljien" saapumista. Saler ei mainitse sanallakaan (paitsi Arnold) ns. tavallisten ihmisten ufohavaintoja, vaan puhuu vain ufologian reunailmiöstä, eli eri lahkoista, kuten Heaven's Gate'sta. Kirjoituksensa lopussa Saler pääsee siihen lopputulokseen, ettei Roswell-myytti sittenkään ole mikään uskonnollinen myytti. Eikä se myöskään viittaa mihinkään muuhun uskontoon.

Kirjan viimeisessä luvussa Ziegler ja Saler kritisoivat New Age -liikettä ja kaikkea, joka heidän mukaansa siihen liittyy, eli paitsi "Roswell-myytti", myös astrologia, telepatia ym. Heidän mielestään media on se, joka nykyisin synnyttää ja ylläpitää tällaisia myyttejä. Ziegler ja Saler laittavat myös kirjailijoiden "tutkimusraportteja" lainausmerkkeihin, joka seikka on hiukan merkillinen, kun ottaa huomioon, ettei kumpikaan ole tehnyt Roswellissa minkään näköistä tutkimusta.

Jätän lopuksi antropologien päätettäväksi, edustavatko Zieglerin ja Salerin kirjoitukset, ilman minkään näköisiä kenttätutkimuksia, antropologista huipputiedettä?

Björn Borg, 4.11.2005