Thomas, Kenn:

IllumiNet Press, Lilburn, GA 1999. 287 sivua

Kesäkuun 21. pnä 1947 havaitsi Harold Dahl -niminen henkilö kuusi isoa ufoa, jotka leijuivat hänen veneensä yläpuolella noin kilometrin korkeudessa. Ufojen läpimitta oli noin 30 m ja niiden keskellä oli aukko, jonka läpimitta oli noin n. 7,5 m. Yksi ufoista näytti olevan vaikeuksissa. Se heilui sinne ja tänne, pudotti korkeutta ja sen pohjasta valui ulos jotakin ainetta. Toinen ufo lähestyi vaikeuksissa olevaa ufoa kunnes kosketti sitä ja näytti jollain tapaa lataavan sitä kolmen tai neljän minuutin ajan. Tämän jälkeen vaikeuksissa oleva ufo näytti 'parantuvan' ja kaikki ufot lensivät pois. Alas pudonnut aine tuhosi osan Dahlin veneestä ja poltti hänen 15-vuotiaan poikansa käden. Myöhemmin Dahlin koira kuoli.

Kaikkien ufologien tuntema Kenneth Arnold sai tehtäväkseen matkustaa paikan päälle tutkimaan asiaa ja kirjoittamaan siitä selostuksen erääseen lehteen. Myös Yhdysvaltojen ilmavoimat lähetti paikalle kaksi upseeria, jotka ottivat mukaansa näytteen alas pudonneesta aineesta. Upseerien lentokone syöksyi kuitenkin maahan ja molemmat upseerit kuolivat. Dahlin 15-vuotias poika katosi jutun yhteydessä oudolla tavalla ja löytyi myöhemmin kaukana kodistaan. Ns. MIB-mies ilmestyi paikan päälle ja varoitti Dahlia puhumasta asiasta. Maury Islandin tapaus on kautta aikojen herättänyt ristiriitaisia tunteita. Mm. Ruppelt kutsui sitä kerran 'ufohistorian pahimmaksi bluffiksi', kun taas toiset eivät tiedä mitä uskoa.

Yllä oleva havaintoselostus on kirjoitettu allekirjoittaneen muistista, mutta kertoo lyhyesti mistä on kysymys tässä Thomasin kirjassa. Kun ensimmäisen kerran saa käsiinsä Thomasin kirjan niin ihmettelee, että miten Thomas on voinut saada aikaiseksi näin paksun kirjan (287 sivua) yhdestä ainoasta ufohavainnosta? Asia selviää sitten kirjaa lukemalla.

Yksi asia on sanottava heti alkuun, että tämän kirjan eteen on tehty työtä, työtä ja taas työtä. Lähdeaineistoa on niin valtavasti (esim. eri lehtiä ja asiakirjoja) ja sitä on käyty läpi niin pikkutarkasti ja perusteellisesti, että harvoin on nähty tällaista kirjaa. Viitteet lähdeaineistoon ovat lukemattomat, jonka lisäksi jokaisen luvun jälkeen Thomas on vielä perusteellisesti kommentoinut, mitä hän sanoo varsinaisessa tekstissä. Esimerkiksi neljännen luvun kommentit ovat neljän sivun pituiset ja seitsemännen luvun kommentit ovat miltei 12 sivun pituiset. Kun tähän sitten lisätään 129 sivua käsittävät liitteet, niin siinä onkin sitten osa selityksestä, miten kirjasta on saatu näin paksu.

Mutta tämä on vain osaselitys siitä yksinkertaisesta syystä, että tässä kirjassa puhutaan paljon muistakin asioista, kuin alussa mainitsemasta ufohavainnosta. Thomas lähtee liikkeelle 'Operaatio Paperclip'ista, jonka tarkoitus oli tuoda Natsi-Saksasta tiedemiehiä USA:han ja tarjota heille siellä työtä. Thomas toteaa, että USA:n avaruusohjelmaa varjostaa se tosiasia, että sitä johti entiset natsit, mm. Wernher von Braun, joka oli kehittämässä V-2 rakettia, joka terrorisoi mm. Lontoota ja tappoi tuhansia siviilejä. Thomasin mukaan on pötypuhetta, että näitä huipputiedemiehiä olisi pakotettu tähän työhön, ja että esim. von Braun oli innokas SS-majuri, joka käytti orjatyövoimaa työssään. Thomas toteaa, että vaikka Yhdysvaltojen oikeusministeriö sodan jälkeen metsästi entisiä natseja, niin yhtään NASAn palveluksessa olevaa entistä natsia ei syytetty menneisyydestään. Thomas kertoo päinvastoin Arthur Rudolphista, joka johti Saturn V -ohjelmaa, jonka puitteissa rakennettiin Apollo- ja Skylab -raketit. Kun oikeusministeriö uhkasi viedä Rudolphin oikeuteen, niin hän luopui Yhdysvaltain kansallisuudesta ja palasi Saksaan taskussaan NASAn kunniamitali ja täysi eläke. (Kuinkahan monta englantilaista astronauttia on muuten lentänyt NASAn avaruusaluksissa? Allekirjoittanut ei muista vastausta tätä kirjoittaessa. - B.B.:n huom.).

Yllä oleva teksti liittyy Maury Island -tapaukseen sillä tavalla, että Thomas pohtii sitä, että jatkoivatko nämä entiset natsit kokeilujaan Yhdysvalloissa? Yrittivätkö he kehittää lentävää lautasta USA:ssa? Rakensivatko he kokeilumielessä ydinkäyttöistä lentävää lautasta? Thomas viittaa tässä siihen, että tämä selittäisi Dahlin pojan kädessä olevaa palovammaa ja sitä, että koira kuoli myöhemmin, sekä samalla se selittäisi ns. MIB-miehen ja paljon muitakin asioita. Thomas viittaa myös siihen, että Maury Islandin lähellä sijaitsi eri ydinlaitoksia.

Suuri osa kirjasta liittyy Crisman-nimiseen henkilöön ja Crisman on myös mainittu kirjan nimessä. Crisman oli outo mies, joka oli monessa mukana. Hän oli heti alussa mukana Maury Islandin tapahtumassa, ja myöhemmin Kuuban ohjuskriisissä. Myöhemmin hänet on kytketty Kennedyn murhaan. Crismania kuulusteltiin jopa virallisesti Kennedyn murhan tutkimusten yhteydessä. Thomas, vaikka hän ei pysty todistamaan mitään, epäilee suurta oikeistolaista salaliittoa, joka sai alkunsa entisten natsitiedemiesten keskuudessa ja levisi sitten Yhdysvaltojen kansanmielisiin oikeistopiireihin. Thomas viittaa Eisenhowerin varoitukseen 'sotilas- ja sotateollisuuskompleksista' ja on sitä mieltä, että tällainen 'sotilas- ja sotateollisuuskompleksi' on olemassa. Juuri tämä kompleksi yritti kaataa Castron ja murhasi Kennedyn ja on perustanut erilaisia peiteryhmiä ajamaan omia etujaan. Työssään se käyttää myös esim. uskonnollisia kansankiihkoilijoita. Thomas mainitsee esim. Frank E. Strangesin, joka kävi myös Helsingissä 1960-luvulla luennoimassa ufoista. Thomas huomauttaa myös, että prinsessa Dianan poikaystävä Dodi Fayedin setä oli kansainvälisesti tunnettu asekauppias Adnan Khashoggi.

Tässä vaiheessa on kyllä todettava, että Thomas on kirjassaan eksynyt varsin pitkälle ainakin kirjan nimessä mainitusta Maury Islandin ufohavainnosta. Vaikka Thomas kirjan alussa kertoo perusteellisesti Maury Islandin tapauksesta, niin suurin osa kirjan sisällöstä liittyy sitten edellä mainittuihin salaliittoteorioihin, jotka eivät enää kuulu ufologiaan, vaikka olisivat miten mielenkiintoisia tahansa. On kuitenkin todettava, että huolimatta siitä, mitä mieltä lukija on Thomasin salaliittoteorioista, niin ainakin hän on tutkinut asiaa varsin perusteellisesti, ja kuten aikaisemmin on todettu, niin kirjassa on pikkutarkasti dokumentoitu kaikki käytetyt lähteet. Se joka tahtoo osoittaa Thomasin olevan väärässä, joutuu kyllä mahtavan työn eteen.

Tutkimuksissaan Thomas löytää FBI:n vanhan pöytäkirjan, jossa kerrotaan outo asia: Kun Kenneth Arnold yhdessä erään Emil Smith -nimisen lentäjän kanssa suorittavat tutkimuksia Maury Islandissa, niin he käyvät usein myös eräässä vanhassa talossa, jossa asuu Dahlin sihteeri lapsineen. Lähtöpäivänään he hakevat aamulla sihteerin talosta lounaalle. Muutama tunti myöhemmin, matkalla lentokentälle, he päättävät yllättäen käydä toistamiseen talossa hyvästelemässä Dahlia, mutta löytävätkin nyt tyhjän ja asumattoman pölyisen talon ilman mitään ihmisiä tai huonekaluja. Sekä Arnold että Smith ryhtyvät jo tuolloin miettimään, onko heidän mieltään peukaloitu jollakin tavalla, koska he eivät muuten ymmärrä tilannetta.

Jotkut pitävät Maury Islandin tapausta petoksena ja toiset taas pitävät sitä aitona. Allekirjoittanut on kiinnittänyt tässä tapauksessa huomiota selostukseen, jossa kerrotaan 'sairaasta ufosta', josta valuu sulanutta metallia maahan, ja jolle toinen ufo antaa 'tekohengitystä'. Maury Islandin tapaushan on jo vuodelta 1947 ja myöhemmin on kerrottu vastaavanlaisista tilanteista muista maista. Kirjassa kerrotaan myös, ettei Arnold suinkaan ollut ainoa, joka näki ufoja vuonna 1947, vaan havaitsijoita oli runsaasti eri paikkakunnilla.

Lukijan, joka tahtoo tarkkoja tietoja Maury Islandin tapahtumista, kannattaa tietysti lukea tämä kirja. Sen sijaan taitaa olla suomalaisen ufologian kannalta yhdentekevää, onko joku Crisman-niminen salainen agentti joskus soittanut 'sille ja sille henkilölle' tai ollut yhteydessä 'siihen ja siihen henkilöön', tai onko hän 'matkustanut sinne tai tänne' tai 'käynyt siellä tai täällä'.

Björn Borg, 25.11.2004