Brunswick, Richard:

Goliath, Frankfurt/Main 1999, 320 sivua

Kun ufologiassa puhutaan valokuvista ja niiden arvosta todisteena ufojen olemassaolosta, niin joudutaan nopeasti heikoille jäille. Kun joku näyttää valokuvaa ufologille ja kysyy "mitä mieltä olette tästä kuvasta?" niin kylmä totuus on se, ettei ufologi, eikä kukaan muukaan, pysty sanomaan yhtään mitään valokuvasta, jota hän ei ikinä aikaisemmin ole nähnyt. Pelkästään katsomalla kuvaa kukaan ei pysty sanomaan ufokuvasta yhtään mitään, ja olisikin viisainta olla hiljaa.

Mitä sitten voidaan tehdä jos eteen tuodaan valokuvaa ufosta? Kuvaa voidaan suurentaa ja muuten tarkistaa näkyykö siinä naruja, joihin mahdollinen pienoismalli on riipustettu. Yksi tällainen kuva on sivulla 246-247 em. kirjassa. Itse asiassa pienoismalli on riipustettu suoraan paksuun pyykkinaruun niin kömpelöllä tavalla, että oikein naurattaa. Mutta jos on heitetty ilmaan vaikkapa pölykapseli ja valokuvattu sitä niin tällöinhän kuva on aito. Se on aito valokuva lentävästä pölykapselista eikä se muuksi muutu vaikka valokuvaa, kameraa tai negatiivia miten tutkittaisiin.

Eräs keino asiantuntijoilla kyllä on käytettävissään ja se on verrata itse kohteen pikselitiheyttä kohteen ympärillä olevan maiseman pikselitiheyteen. Näin tehtiin esim. tutkittaessa kuuluisia Trentin kuvia ja todettiin pikselitiheyden perusteella, että kuvassa näkyi isokokoinen kohde, joka oli kaukana kamerasta. Jo kauan on kuvia myös voitu tutkia tietokoneiden avulla, eli ns. "enhancement"-menetelmällä, jossa tietokone tekee kymmeniä kopioita jostakin kohteesta, ja sitten kopioi kaikki yhteen kuvaan, jolloin heikotkin yksityiskohdat tulevat paremmin esille.

Ja nykyisin on miltei joka kodissa tietokone, jossa on esim. Adobe Photoshop -niminen ohjelma, jonka avulla valokuvia voidaan tutkia (ja myös väärentää). Mutta jos kaikista tutkimuksista huolimatta ei löydä mitään viitteitä petoksesta, niin eihän se tarkoita sitä, että kuvassa näkyy vieras partioalus Plutosta, vaan se tarkoittaa vaan sitä, että siihen mennessä ei ole löytynyt merkkejä petoksesta.

Seuraava vaihe (joka usein myös on ensimmäinen vaihe jos käytettävissä ei ole hienoja teknisiä laitteita) on ihme ja kumma yksinkertaisesti valokuvaajan naapurien, äidin, isän, sisarten, työnantajan, työtoverien tai vaimon tai tyttöystävän haastattelu! (Valokuvaajan omaa kertomustahan ollaan kuultu jo heti kättelyssä). Haastattelemalla yllämainittuja ihmisiä saadaan selville, onko kuvaaja tunnettu kepposistaan tai onko hän rehellinen ihminen tai tosikko, joka ei ikinä narraisi ketään. Haastattelemalla näitä ihmisiä saadaan yksinkertaisesti selville onko ko. valokuvaaja luotettava. Ja jos kuvaaja on luotettava, niin silloin kai on myös luotettava hänen kertomukseensa siitä miten ja milloin hän otti jonkun kuvan.

Nykyisinhän on paljon digitaalisia kameroita käytössä, mutta allekirjoittanut ei ole sen alan asiantuntija, enkä osaa sanoa miten digitaalisia kuvia voidaan analysoida. Voin kuitenkin kertoa että UFO-Sverigen kotisivuilla on tuore ja terävä kuva kirkkaasta valosta, jonka otti eräs nuorukainen Ruotsin Lapissa hiljattain kännykkäkameralla.

Yllämainittu viisikielinen teos näyttää 300 valokuvaa "joita ei aikaisemmin ole julkaistu missään" ja ne on hankittu Richard Brunswick -nimisen henkilön kokoelmasta. Kokoelma on suoraan sanottuna surkea ufotutkijan kannalta. Kokoelma on surkea siitä yksinkertaisesta syystä, että yhdenkään kuvan kohdalla ei ole tietoa kuvaajasta, eikä usein edes tiedetä missä tai milloin kuva on otettu. Esim. allekirjoittanut ei tunnista ainoatakaan näistä kuvista. En pysty sanomaan, onko kyseessä tietokoneella tehdyt väärennökset, muulla tavalla tehdyt väärennökset tai onko kyseessä oikeat partioalukset vaikkapa Plutosta. Asioita ei myöskään voida tarkistaa, koska mitään tarkkoja tietoja ei anneta. Joten kirja näyttää 300 valokuvaa "jostakin", joka voi olla mitä tahansa, eikä lukijan kannata edes yrittää miettiä näiden kuvien alkuperää. Jos näihin kuviin törmää jossain muussa yhteydessä, niin silloinhan voi todeta että "sen ja se kuvan näin siinä ja siinä kirjassa aikaisemmin".

Kirjan loppuosa on, jos mahdollista, vielä surkeampi. Loppusivuille on kerätty muutama juttu kummallisista, suorastaan mielenvikaisista tai sairaista ihmisistä, jotka ovat tehneet kummallisia asioita. Näitä sitten näytetään valokuvan kera.

En suosittele tätä kirjaa kenellekään.

Björn Borg, 13.12.2003