Campagna, Palmiro:

Stoddart Publishing Co., Ltd, Toronto 1998. 229 sivua

Kanadalainen insinööri Wilbert Smith ilmoitti saaneensa magneettikokeissaan erään esineen leijumaan. Smithin poika James Smith ilmoittaa: "Tiedot isäni kokeista lähetettiin Tampereen yliopistolle Suomeen."

Ufoasioissa Kanada jää miltei aina suuren naapurinsa USA:n varjoon. Samalla tavalla kuin muuallakin maailmassa, Kanadassa on tehty runsaasti ufohavaintoja, joista jotkut on selostettu myös tässä Campagnan kirjassa. Yleensä kuitenkin, kun ufoasioissa ajatellaan Kanadaa, niin mieleen tulee insinööri Wilbert Smith ja hänen Project Magnet, kanadalaisen AVRO- lentokonetehtaan valmistama 'lautanen', sekä tunnettu Stefan Michalakin ufohavainto.

Kanadalainen insinööri Wilbert Smith tuli tunnetuksi siitä, että hän sai hallituksen myötävaikutuksella perustaa Shirley Bay -nimiselle paikkakunnalle 'ufo-observation', jonka tarvitsemat laitteet Smith sai lainata ilmaiseksi valtiolta. Smith oli vakuuttunut siitä, että ufot ovat olemassa, ja ne toimii magnetismin avulla. Shirley Bayn 'ufo-observatorion' tarkoituksena oli kehittää menetelmä, jonka avulla voitaisiin havaita lähelle tulevat ufot. Smith onkin omissa raporteissaan kertonut, miten hänen laitteensa eräänä päivänä reagoivat voimakkaasti, mutta kun Smith ryntäsi ulos niin taivas oli pilvien peitossa, eikä hän nähnyt taivaalla mitään. Smith yritti myös itse kehittää magnetismin avulla leijuvan laitteen, ja onnistuikin siinä omien sanojensa mukaan. Laite leijui kuitenkin niin vähän, että kriitikkojen mielestä se ei edes leijunut, vaan että kysymyksessä oli mittausvirhe.

Maailman ufohistorian suuriin mysteereihin kuuluu amerikkalainen tiedemies, tri Robert Sarbacher. Sarbacherilla oli loistava äly, kuten hänestä kertova luku Who's Who:ssa osoittaa. Hän oli Yhdysvaltojen hallituksen tutkimus- ja kehityshallituksen konsultti ja myöhemmin arvostetun Washington Institute of Technologyn puheenjohtaja. Jo vuonna 1950 Wilbert Smith haastatteli Sarbacheria, jolloin Sarbacher kertoi, että USA:n hallituksella oli hallussaan maahan syöksynyt ufo miehistöineen. Sarbacher kertoi myös, että muukalaiset muistuttivat rakenteeltaan hyönteisiä, ja amerikkalainen tiedemies Vannevar Bush 'aivan varmasti' oli mukana ufotutkimuksissa. Sarbacher kertoi jopa, että hänetkin oli kutsuttu mukaan tutkimuksiin, mutta hänellä ei ollut aikaa siihen. Sarbacher on tuon haastattelun jälkeen useitakin kertoja myöntänyt kertoneensa nämä asiat Smithille, ja toistanut ne monelle ufotutkijalle myöhemminkin.

Sarbacherin lausunnot kuuluvatkin ufologian suuriin mysteereihin, ja Campagna pohtiikin kautta koko kirjaansa tätä Smithin ja Sarbacherin välistä keskustelua ja sen merkitystä, ja julkaisee kirjassaan kopiot haastattelun alkuperäisistä muistiinpanoista. Smith oli myös se, joka kertoi, että hän kerran ollessaan Washingtonissa oli kysynyt ufoista, jolloin hänelle oli ilmoitettu että 'ufotutkimukset ovat niin salaisia, että niiden salassapitoluokka on kaksi luokkaa korkeammalla kuin vetypommin'.

Campagna kertoo myös, että 'koko antigravitaatioidea perustuu suomalaisen Tampereen yliopiston tri Eugene Podkletnovin työhön. Podkletnovin mukaan ilmiö havaittiin, kun hän suoritti rutiinityötä suprajohteiden parissa. Hänen laitteensa muodostuu käämistä, jonka läpimitta on noin 30 cm ja jonka yläpuolella on suprajohtava kiekko, joka pyörii 5000 r/min nopeudella. Sen jälkeen, kun uutiset Podkletnovin työstä on levinnyt maailmalle, niin toiset ovat toistaneet kokeen. Näin ollen NASA on päättänyt jatkaa tutkimuksia'. Wilbert Smithin poika James Smith on nopea huomauttamaan, että tiedot hänen isänsä työstä todellakin lähetettiin Tampereen yliopistolle.

Campagnan mukaan AVROn lentokonetehdas suunnitteli useita malleja lautasenmuotoisesta AVRO-koneestaan. Campagnan mukaan erään AVROn mallin piti saavuttaa jopa 3680 km/h nopeus ja 24 km:n korkeus. Lukijan täytyy nyt kuitenkin pysähtyä tässä kohtaa ja miettiä, että kuka laskee nyt leikkiä kenen kustannuksella? AVRO-konehan oli suunniteltu siten, että kiekkomaisen laitteen keskellä oli 'tuuletin', joka pyöriessään painoi ilma alaspäin ja nosti AVROn ilmaan. Ainakin se laite, jota on näytetty lukuisissa dokumenttifilmeissä, nousi vaivalloisesti noin puoli metriä maapinnan yläpuolelle horjuen sinne ja tänne laite saavutti viranomaisten mukaan 56 km/h huippunopeuden. Projektista luovuttiinkin, koska sitä pidettiin fiaskona. Lukijan täytyykin nyt kysyä, että kuka oli muka laskenut, että tällainen laite saavuttaisi 3680 km/h huippunopeuden ja 24 km:n korkeuden? Sen sijaan Campagna huomauttaa aivan oikeutetusti, että jos AVROn insinöörit olisivat oivaltaneet laittaa laitteen ympärille helman, niin he olisivatkin huomanneet keksineensä vahingossa ilmatyynyaluksen. Ikävä kyllä AVROn insinöörit eivät oivaltaneet laittaa tällaista helmaa.

Stefan Michalakin kuuluisasta ufohavainnoista Campagna kertoo seikkaperäisesti ja on onnistunut saamaan julkisuuteen mm. Kanadan ratsupoliisin asiaan liittyvät muistiinpanot ja raportit. Campagnan kirjasta käykin ilmi, että Michalakin tapausta todellakin tutkittiin varsin perusteellisesti, ja että hänen metsässä olevaa havaintopaikkaakin etsittiin useita kertoja jopa helikopterin avulla. Campagna jatkaa kuitenkin edelleen AVRO- linjallaan ja miettii, että jatkettiinko kaikessa hiljaisuudessa AVROn ja samanlaisten laitteiden, kehittelyä? Campagna puhuu jopa atomikäyttöisten kiekkojen suunnitelmista. Campagna toteaakin, että vaikka Michalakin havainto olisikin tosi, niin mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että kyseessä olisi ollut vieras avaruusalus. Campagna pohtii, olisiko Michalak vahingossa nähnyt salaisen sotilaslaitteen.

Täytyy sanoa että vaikka kirjassa on perusteellisia selostuksia insinööri Smithistä, Project Magnetista ja AVROn lentolaitteesta jne., niin kirja sisältää luvattoman paljon jossittelua ja kysymyksiä: Oliko tri. Omond Solandt tietoinen tästä tai tuosta? Oliko tri. Solandt puhunut Vannebar Bushin kanssa tästä tai tuosta? Tiesikö Bush sitä tai tätä? Tiesikö Smith että Bush ja Solandt olivat keskustelleet tästä tai tuosta?

Kirjassa on valtava määrä tällaisia kysymyksiä, jotka väistämättä saattaa johdattaa lukijan aivan vääriin johtopäätöksiin. Kun Campagna retorisesti kysyy, että oliko tri Solandt tietoinen esim. Bushin ufotyöryhmästä, niin Campagna on itse asiassa jo johdattanut lukijan siihen käsitykseen, että Bushilla todellakin oli joku ufotyöryhmä (josta sitten tri. Solandt joko tiesi tai ei tiennyt). Se seikka, ettei kukaan ole näyttänyt tai todistanut, että Vannebar Bushilla ikinä olisi ollut minkään näköistä ufotyöryhmää, jää tässä varjoon. (Sarbacher tosiaan kyllä oli sanonut, että Bush 'oli mukana tutkimuksissa', mutta se ei ole sama asia kuin että hänellä olisi ollut joku työryhmä).

Tässä onkin Campagnan kirjan eräs tyypillinen piirre. Jatkuvilla kysymyksillään ja arveluillaan Campagna rakentaa kirjan sivuilla ufoalan kontaktiverkoston, jonka olemassaolosta hänellä ei ole mitään näyttöä. Sen sijaan kysymys tiedemies Sarbacherin roolista ufologiassa on edelleen täysi mysteeri.

Campagnan saavutuksiin kuuluu se, että hän nyt on saanut julkisuuteen Kanadan julkisuuslain perusteella lukusia asiakirjoja jotka osoittavat, että ufoasioita on kautta vuosien pohdittu monessakin kanadalaisessa virastossa. Campagna on mm. löytänyt asiakirjan, jonka mukaan Kanadan lentomarsalkka Dunlap vuonna 1963 on kirjoittanut vastauksen parlamentissa tehtyyn kyselyyn, ja vastauksessaan kertoo, että ufotutkimuksissa Kanada on yhteistyössä USA:n kanssa.

Kirjan lopussa Campagna kertoo tapauksesta vuodelta 1976, jolloin Kanadan koillisrannikon edustalla ilmassa oli ollut kolme KC-135 tankkauskonetta ja yksi C-5 -lentokone, joita seurasi tuntematon kohde. Miehistön mukaan kohteen valot olivat huomattavasti kirkkaammat, kuin tavallisen lentokoneen valot. Kohde oli noin 800 m heidän takanaan ja noin 300 m matalammalla. KC-135 koneen tutka havaitsi kohteen, sen sijaan maassa oleva tutka ei rekisteröinyt sitä. Myöhemmin NORADin henkilöstö moitti lentokoneiden miehistöjä siitä, etteivät he heti ilmoittaneet havainnostaan NORADille. Campagna lopettaa kirjansa sanoilla: "Petos, salaiset lentokoneet tai vieraat avaruusalukset? Totuuden etsintä jatkuu."

Björn Borg, 15.11.2004