Clark, Jerome:

Citadel Press Books/Kensington Publishing Corporation, New York, NY 2003 254 sivua

Lukija, joka vain pintapuolisesti tutustuu ufologiaan saa nopeasti sen käsityksen, että lentäjien tekemiä ufohavaintoja on vain muutamia, joita sitten setvitään kirjallisuudessa loputtomasti (Arnold, Mantell jne.). Itse asiassa näitä havaintoja on tiedossa tuhansia, ja esim. amerikkalainen fil. tri Richard Haines on omistautunut tälle asialle ja hänen rekisterissään oli joku vuosi sitten jo 3500 lentäjien tekemää havaintoja. Omalta osaltaan tilanteeseen on vaikuttanut Yhdysvaltojen ilmavoimien määräykset JANAP-146 ja AFR 200-2, joissa lentäjiä, myös siviililentäjiä, kiellettiin 10 vuoden vankeuden tai 10.000 dollarin sakon uhalla puhumasta ufohavainnoistaan. Esim. vuoden 1958 joulukuussa 450 lentäjää, joista viidelläkymmenellä oli ollut ufohavainto, allekirjoitti vetoomuksen, jossa protestoitiin virallista vähättelevää ufopolitiikkaa vastaan. Näiden määräysten taustalla oli tietysti pelko mm. siitä, että lentäjät kertoisivat havaitsemistaan salaisista amerikkalaisista laitteista tai vastaavasti venäläisistä koneista.

Amerikkalainen varsin tunnettu ufologi Jerome Clark on nyt omalta osaltaan kerännyt yllämainittuun kirjaan muutamia lentäjien havaintoja. Clark on tunnettu mm. 3-osaisesta mammuttiteoksestaan "The UFO Encyclopedia".

On selvää, että jos ottaa huomioon vaikkapa Hainesin 3500 raporttia, niin on luonnollista, että näistä on vaikeata valita. Jerome Clark on kuitenkin valinnut n. 60 lentäjätapausta, joita hän esittelee kirjassaan, toisia aika perusteellisesti ja toisia vähemmän perusteellisesti. Clark aloittaa toisen maailmasodan aikaisista ns. Foo Fightereista ja jatkaa sitten myös Suomessa havaituilla ns. kummitusraketeilla. Kummallekaan ilmiölle ei ole löydetty mitään selitystä. Clark kertoo myös tapauksesta vuodelta 1945, jolloin merivoimien lentäjä Rolan D. Powell havaitsi ufon, joka teki pilven ja jonka sisälle se piiloutui. Ufo oli 'kolmen lentotukialuksen kokoinen'. Tapauksesta mainitaan eräässä kirjassa, jossa kerrotaan Powellin urasta.

Ufologit ovat perillä siitä, että eräät Project Sign'in työntekijät kirjoittivat vuonna 1948 muistion, jonka mukaan ufot tulivat avaruudesta. Ilmavoimien kenraali Hoyt S. Vandenberg ei kuitenkaan voinut hyväksyä tätä vaan antoi määräyksen, että muistion kaikki kopiot oli poltettava. Mm. Condon-komitea yritti jäljittää kopiota tästä muistiosta onnistumatta siinä. On varsin mielenkiintoista nyt lukea Clarkin kirjassa, että todennäköisesti kyseessä oli tiedemies nimeltään Alfred Loedding, joka oli kirjoittanut tuhotun muistion. Loeddingin perhe, mm. poika Donald Loedding, on kertonut haastatteluissa, miten pettynyt hänen isänsä oli muistion kohtalosta. Asialla on merkitystä sikäli, että ufologit ovat perillä siitä, että Loedding itse piirsi lentävää lautasta ja jopa patentoi piirustuksensa. On joskus väitetty, että havaitut lentävät lautaset olisivat olleet esim. Loeddingin prototyyppejä.

Niistä tapauksista joita ei ole pystytty selvittämään vieläkään, Clark on valinnut mm. seuraavat:Ns. JAL-tapaus on eräs ufologian merkillisimmistä tapauksista. Japan Air Linesin lentokone oli matkalla Alaskan yllä 17.11.1986, kun miehistö havaitsi kolme ufoa, joista yksi oli kooltaan giganttinen, esim. kapteeni Kenju Terauchin piirustuksen mukaan. Se muistutti kahta vastakkain olevaa pyöreäpohjaista kattilaa. Laskettuna kapteeni Terauchin piirustuksesta, ufon läpimitta oli 9,75 kertaa lentokoneen pituus, ja korkeus 5,75 kertaa lentokoneen pituus. Joukko lentokoneita mahtuisi näin ollen tähän ufoon. Miehistö onnistui myös valokuvaamaan tätä ufoa ja kuva on julkaistu monessa yhteydessä. Toisten lähteiden mukaan ufo nähtiin myös Alaskan tutkassa. Kapteeni Terauchin oman arvion mukaan oli suurin ufo yhtä suuri kuin 5 jumbokonetta ja ne näkyivät yli puolen tunnin ajan. Mitään selitystä tähän havaintoon ei kukaan ole pystynyt antamaan.

20-vuotias australialainen lentäjä Frederick Valentich lähti 21.10.1978 Cessna 182 koneellaan Victoriassa sijaitsevasta Moorabbinin lentokentältä tunnin matkalle King Islandiin. Noin 45 minuuttia lähdön jälkeen Valentich otti yhteyttä Melbournen lähellä olevaan Cape Otwayn lennonjohtoon ja kertoi, että tunnistamaton esine kiersi hänen yläpuolellaan. Kyseessä ei ollut lentokone ja se oli pitkulainen ja sen nopeus oli sellainen, ettei Valentich pystynyt arvioimaan sitä. Valaisevassa esineessä oli vihreä valo ja se vaikutti metalliselta ja se näytti "leikkivän" Valentichin kanssa. Nauhoitetun radiokeskustelun mukaan Valentich kertoi tämän jälkeen, että hänellä oli moottorihäiriö, sekä että esine leijui hänen yläpuolellaan, jonka jälkeen radio hiljeni. Valentichista tai hänen koneestaan ei tämän jälkeen löydetty jälkeäkään, eikä tapausta ole milloinkaan pystytty selittämään.

Clark tuo myös esille tapauksen, jossa englantilainen Stratocruiser-lentokone oli matkalla 30.6.1954 New Yorkista Lontooseen. Kun kone ylitti St. Lawrence -joen, Koneen miehistö havaitsi suuren ufon, jonka ympärillä oli useita pienempiä ufoja, jotka lensivät sisään ja ulos suuresta ufosta. Koneen miehistö ja muutamat matkustajat näkivät ufoja yli 15 minuutin ajan. Koneen kapteeni Howard pyysi tällöin, että ilmavoimat lähettäisivät hävittäjiä paikalle tutkimaan mistä oli kysymys. Kun hävittäjät ottivat yhteyttä Stratocruiseriin ja kertoivat olevansa vain kolmen minuutin matkan päässä, tapahtui kummallinen asia. Kuusi pienempää ufoa lensivät suuremman sisään, jonka jälkeen suuri ufo katosi muutamassa sekunnissa. Joko ufot olivat laitteillaan havainneet hävittäjiä tai sitten he olivat kuulleet hävittäjien radiosanomaa.

Condon-komitea tutki myös tätä tapausta, mutta ei pystynyt selittämään sitä. Komitean raportissa olevasta lauseesta on tullut kuuluisa: "Tämä havainto on liitettävä ryhmään 'luonnolliset ilmiöt' joka on niin harvinainen, ettei sitä milloinkaan aikaisemmin ole havaittu, eikä myöskään myöhemmin."

Myös tunnettu ns. Teheran-tapaus on päässyt mukaan Clarkin kirjaan. Niin ikään on maailmankuulun purjehtijan Sir Francis Chichesterin tunnettu havainto vuodelta 1931(!) päässyt mukaan. Chichester ei tuolloin vielä ollut mikään kuuluisa purjehtija, vaan oli pienellä Gypsy Moth -lentokoneellaan Tasmanian Meren yllä 10.6.1931, kun hän havaitsi valovälähdyksiä, 'jotka näyttivät tulevan kuin useasta lentokoneesta': "Harmaan näköinen ilmalaiva tuli minua kohti... se muistutti pitkulaista helmeä". Valovälähdykset Chichesterin vasemmalla puolella häiritsivät häntä hetken. Kun hän käänsi katseensa taas eteenpäin, niin 'ilmalaiva' oli kadonnut, mutta kohta hänen oikealla puolellaan olevista pilvistä tuli näkyviin samanlainen 'ilmalaiva'.

Chichester muistaa miten "outo 'ilmalaiva' lähestyi häntä tasaisella nopeudella kunnes se oli noin 1,6 km:n etäisyydellä, jolloin se yllättäen katosi... mutta se ilmestyi taas uudestaan lähellä sitä paikkaa, missä se oli kadonnut... se lähestyi. Näin himmeän valon sen nokassa ja perässä. Se tuli minua kohti, mutta sen sijaan, että sen koko olisi kasvanut lähestyessä, se pieneni! Kun se oli ihan lähellä, siitä tuli yllättäen kuin oma kummituksensa. Sekunnin ajan pystyin näkemään suoraan sen lävitse ja seuraavassa sekunnissa... se oli kadonnut. Vain pieni ilmalaivan muotoinen pilvi oli enää näkyvissä kunnes se haihtui pois".

Chichester ei tuohon aikaan pystynyt selittämään näkemäänsä. Jotkut olivat sitä mieltä, että tapaus muistutti hallusinaatiota. Chichester itse totesi kuitenkin myöhemmin, kun ruvettiin puhumaan ufoista, että hänen havaintonsa suuresti muistutti näitä ufohavaintoja.

Tyypillisenä esimerkkinä siitä, millä tavalla lentäjien havainnot tulevat julkisuuteen nykyisin, on selostus erään DC-6 -koneen lentäjien havainnosta vuonna 1950. Heidän havaintonsa muistutti suuresti tunnettua Chiles-Whitted -havaintoa. Kone oli matkalla Nashvilleen, kun jokin sikarinmuotoinen ilman siipiä tai potkureita vilahti ohi. Tämä havainto oli kuitenkin erityisen mielenkiintoinen siitä syystä, että ufo havaittiin myös toisesta DC-6 -koneesta, jonka ohjaimissa istui kapteeni Henry H. Myers. Myers oli ollut toisen maailmansodan aikana presidentti Franklin D. Rooseveltin henkilökohtainen lentäjä. Myers pyysikin, ettei havainnosta puhuta ja toiset lentäjät kunnioittivat Myersin pyyntöä, eivätkä kertoneet tapauksesta, ennen kuin Myers oli kuollut.

Clarkin kirja on tervetullut lisä kaikille, jotka ovat kiinnostuneita nimenomaan lentäjien havainnoista ja se puolustaa hyvin paikkansa lukijan kirjahyllyssä. Kuten sopii odottaa Clarkilta, niin kirja on hyvin dokumentoitu lähdeviitteineen ja kirjan lopussa olevine kommentteineen. Nämä kommentit ovat usein yhtä mielenkiintoisia kuin itse teksti (esim. selostus Loeddingin roolista).

Björn Borg, 19.9.2004