Bryan, C. D. B.:

Orion Books Ltd, London 1996. 642 sivua

 
 
(  " Tässä täytyy nyt taas pysähtyä ja miettiä asioita hiukan. Bryanin kirjan mukaan hän oli keskustellut James Harderin kanssa isästään ja Harder oli ilmoittanut että Joseph Bryan III oli se CIA: n agentti joka itse asiassa sai aikaiseksi NICAPin hajoamisen.
Omassa kirjaesittelyssäni Ann Druffelin kirjasta ' Firestorm ' Druffel kertoo että Joseph Bryan III oli se henkilö joka oli perustanut ja johtanut vuosina 1947- 1953 CIA: n psykologisen sodankäynnin osastoa. Tämä tuli ilmi vasta kun ufotutkijat löysivät tämän tiedon julkisuuslain nojalla julkaistuissa asiakirjoissa " ).
 
 
Allekirjoittanut on ollut tietoinen tästä Bryanin kirjasta jo kauan mutta vasta nyt olen saanut sen käsiini.
Bryanin kirjaa on nimittäin mainittu muissa kirjoissa aina silloin tällöin.
 
Ryhtyessäni tutkimaan tätä kirjaa niin huomaan aika nopeasti että se on julkaistu eri kustantajien toimesta sillä tavalla että sen nimi on ollut vähän erilainen jokaisella kustantajalle.
Löydän nimittäin ainakin kolme eri versiota tämän kirjan nimestä:
 
A) Close Encounters of the Fourth Kind: Alien Abduction, UFOs and
         the Conference at M.I.T. Alfred Knopf 1995.
B) Close Encounters of the Fourth Kind. A Reporter' s  Notebook on Alien Abduction, UFOs,
         and the Conference at M. I. T.
C) Close Encounters of the Fourth Kind. Alien Abduction and UFOs. Witnesses and Scientists
         Report.
 
Tässä vaiheessa pitää tietysti nyt olla hiukan varovainen ja sanoa että oletan  että kyseessä
on sama kirja hiukan eri nimillä.
En pysty luonnollisestikaan tarkistamaan asiaa koska minulla on vain tämä yksi kirja mutta luulen  kyllä että näin on.
 
Amerikkalainen teknillinen korkeakoulu Massachusetts Institute of Technology
( = M. I. T. ) pidetään USA: ssa tekniikan ja tieteen pyhättönä joka edustaa korkeinta tietoa mitä tekniikan ja fysiikan aloilla  voi olla.
 
Vuonna 1992 herätti  ihmetystä ufologisissa piireissä ja niiden ulkopuolellakin kun M. I. T. :n fysiikan professori David E. Pritchard järjesti yhdessä Harvardin yliopiston psykiatrian professorin John Mackin kanssa viisipäiväisen konferenssin sieppauksista
johon kutsuttiin maailman johtavat sieppausasiantuntijat.
Suomesta oli mukana tri Luukanen- Kilde.
 
Tilaisuus oli suljettu.
Sinne ei päästetty lehtimiehiä ja myös osallistujien kontaktit ulkomaailmaan oli tarkasti säännöstelty.
 
Kokoukseen kutsuttiin kuitenkin kirjailija  C. D. B. Bryan joka on seikka joka on aina ihmetyttänyt allekirjoittanutta sen johdosta että Bryan ei ole ollut aktiivinen ufoalalla aikaisemmin.
Hän on kyllä kirjoittanut useita kirjoja mutta ei ufokirjoja.
 
Allekirjoittaneella ei ole tietoa mistä syystä juuri Bryan kutsuttiin tilaisuuteen.
 
Bryanin kirja tästä konferenssista julkaistiin sitten vuonna 1995 eli kolme vuotta konferenssin jälkeen.
 
Allekirjoittanut on kyllä usein kuullut tästä kirjasta ja nähnyt viittauksia siihen muissa kirjoissa mutta näin kauan on kestänyt ennenkuin itse olen saanut sen käsiini eli 13 vuotta.
 
Asia johon tietysti heti  kiinnitän huomiotani on tämän taskukirjan valtava koko eli se on paksu kuin kaksi tiileskiveä ja yhteensä 642 sivua.
 
Toinen asia johon kiinnitän huomiota kirjan alussa on että heti ensimmäisillä sivuilla on erään sieppausuhrin  kertomus joka täyttää yhden sivun mutta se jää kesken  enkä löydä sille jatkoa kirjasta ainakaan tässä vaiheessa.
 
Kyseessä taitaa olla joku kirjapainotekninen virhe.
 
Ennen konferenssin alkua osallistujat saivat tehtäväkseen lukea kaksi kirjaa tai kirjoitusta.
Toinen oli tri David Jacobsin kirja ' Secret Life ' ja toinen oli tri Thomas Bullardin
tutkielma ' On  Stolen Time: A Summary of a Comparative Study of the Abduction Mystery ' .
 
Tässä päivitetyssä versiossa tuosta kirjoituksesta Bullard kertoo että hän on tutkinut 309 sieppaustapausta ja näistä oli 76 % sellaisia että kyseessä oli vain yksi todistaja kun taas 49 tapausta oli sellaisia että niissä oli kaksi todistajaa ja 12 tapausta jossa mukana oli kolme todistajaa.
 
Bullard tuo myös tässä esille että merkillistä kylläkin kun täyttää 30 vuotta niin sieppaukset vähenevät radikaalisti.
 
Jos joku on selvinnyt ilman sieppausta ja täyttänyt 30 vuotta niin todennäköisyys että hänet siepataan on hyvin minimaalinen jos häntä ei ole siepattu ennen 30 vuoden ikää.
 
Paitsi Prichard ja John Mack niin konferenssin ensimmäisenä päivänä pitivät lyhyitä tai pidempiä puheenvuoroja   CUFOSin johtaja Mark Rodeghier, Budd Hopkins, ufotutkija Tom Benson New Jerseysta, hypnoterapeutti Yvonne Smith Kaliforniasta ja Jenny Randles Englannista.
 
Ruokatauon aikana Bryan menee ravintolaan ja joutuu samaan pöytään erään pariskunnan kanssa joka kertoo hänelle että he ovat päivittäin kosketuksessa muukalaisten kanssa ja että muukalaisilla on eräänlainen avaruus- YK johon kuuluu edustajia monesta maailmasta.
 
Tämä pariskunta kertoo että he tuntevat nämä muukalaiset jopa nimeltä ja kertovat tarkkaan päivittäisestä kanssakäymisestään muukalaisten kanssa.
Bryan poistuu ravintolasta ja miettii itsekseen että millaiseen seuraan hän on nyt joutunut.
 
Tässä vaiheessa selviää myöskin mistä syystä tästä kirjasta on tullut näin paksu eli Bryan kertoo pikkutarkasti kaikista tapaamisista.
Hän selostaa kaikkien esiintyjen pukeutumista ja ulkonäköä kampausta myöten ja kronikoi tarkkaan missä hän on käynyt ja mitä katuja pitkin hän käveli, ja mistä kääntyi minnekin ja minkä patsaan ohi hän käveli jne.
 
Ei ole mikään ihme että kirjasta on tullut näin paksu kun näin tarkkaan ja yksityiskohtaisesti selostaa kaikki asiat.
 
Yvonne Smith kertoo sieppausuhrista jota muukalaiset olivat parantaneet aidsista ja John  S. Carpenter Missourista  taas kertoo sieppausuhrista jonka silmä otettiin ulos ufossa ja laitettiin takaisin ja tämän toimenpiteen ansiosta hän parani merkittävästi värisokeudestaan.
 
Ensimmäisen konferenssipäivän jälkeen Bryan toteaa että yksikään esitelmöitsijä ei ole vielä tehnyt häneen tieteellistä vaikutusta vaan suurin vaikutus on se että kun hän kahvitauon aikana istuu kivipenkillä korkeakoulun puistossa  niin hän joutuu istumaan kahden naisen vieressä jotka ovat sieppausuhreja ja Bryan panee merkille että molemmat ovat kauhuissaan ja pelkäävät kuollaakseen mitä he ovat kuulleet päivän aikana.
 
Heidän kauhunsa oli niin sydäntäsärkevä ja todellinen ja niin käsinkosketeltava että Bryan pelkää heidän henkisen tasapainonsa puolesta.
 
Konferenssin toisena päivänä Bryan tapaa David Jacobsin kahvilla ja heidän seuraansa liittyy myöskin yksi konferenssin rahoittajista, Robert Bigelow.
 
Jacobs kertoo vähän lukuja  Bryanille ja Jacobsin mukaan Budd Hopkins on tutkinut 1.500 sieppaustapausta, Jacobs itse on tutkinut 350, John Carpenter ja John Mack kumpikin ovat tutkineet noin 50 tapausta  .
 
Toisena konferenssipäivänä lääket. tri John G. Miller esitelmöi.
Miller on laillistettu traumalääkäri Los Angelesista ja hän kertoo että kun hän on tutustunut näihin sieppaustapauksiin niin hän on pannut merkille että se lääketiede mitä muukalaiset edustavat ja harrastavat poikkeaa täysin meidän tuntemastamme lääketieteestä.
Miller ajaa tässä takaa sitä että hän ei usko että sieppausuhrit muistaisivat esim. omia vanhoja traumaattisia leikkauksiaan tai muuten toistaisivat esim. lukemaansa lääketieteellisiä menetelmiä nimenomaan sen takia että tämä muukalaisten lääketiede poikkeaa täysin tuntemastamme.
 
John Nyman esiintyy myös toisena päivänä ja tuo esille sellaisen yksityiskohdan johon allekirjoittanutkin on kiinnittänyt huomiota eli hän viittaa kotieläimiin eli esim. koiriin jotka usein osoittavat traumoja siinä huoneessa missä sieppaus on tapahtunut.
Koira saattaa kieltäytyä menemästä huoneeseen kokonaan tai pitkiä aikoja sieppauksen jälkeen.
 
Budd Hopkins kertoo myös sieppauksista joissa siepattujen palauttaminen epäonnistuu tavalla tai toisella.
Palautus saattaa tapahtua väärään paikkaan tai joku muu asia on väärin.
Hopkins kertoo naisesta joka siepattiin kotoaan omasta makuuhuoneestaan ja palautettiin keskelle metsää melkein 2 km kodistaan.
 
Nainen joutui kävelemään kotiin kylmässä ja avojaloin ja kun hän saapui kotiinsa niin hänen jalkansa olivat  haavoilla.
 
Toisessa tapauksessa 5- vuotias lapsi herää kotinsa ulkopuolella ja kertoo että hänet otettiin isoon koneeseen joka oli pihalla. Kuitenkin kaikki ovet olivat lukossa ja kun lapselta kysyttiin miten hän pääsi ulos niin hän vastasi että hän leijui ulos seinän läpi.
 
Eräs nimeltä mainitsematon arizonalainen psykologi kertoo seuraavaksi siitä kun on tutkittu siepattuja lapsia niin on käytetty Budd Hopkinsin kehittämää piirrossarja jossa näytetään kymmenen piirrosta eri olennoista.
 
Kuvissa on Joulupukki, Batman, klovni, poliisi, pieni tyttö, kilpikonna, pieni poika, noita ja luuranko ja kymmenes piirros esittää sitten pientä harmaata humanoidia.
 
Varsin usein lapset ovat huudahtaneet tämän pienen harmaan kohdalla että ' Tuo se oli joka vei minut ! ' .
 
Psykologi on sitä mieltä että pienellä lapsella ei ole mitään mahdollisuuksia tunnistaa omasta elämästään muuten tällaista pientä harmaata muukalaista mikäli hän ei itse ole nähnyt sellaista.
 
Keith Basterfield Australiasta kertoo australialaisista tapauksista.
 
Kokouksessa Hopkins kertoi myös n. s. Roper- tutkimusta vuodelta 1991 jolloin oli kysytty 5.947 aikuiselta eri kysymyksiä ja kysymysten joukossa oli esim. että
' oletko ikinä kokenut kadonnutta aikaa, tai oletko kokenut että lennät ilmojen halki vaikka et tiedä miten tai oletko herännyt lamaantuneena ' jne.
 
Tutkijat tulivat siihen tulokseen että 2 % haastatelluista vastasivat ' KYLLÄ ' neljään tai viiteen kysymykseen jonka taka- ajatuksena oli löytää sieppausuhreja.
Tämä 2 % edustaisi 3, 7 miljoonaa aikuista amerikkalaista jotka saattaisivat periaatteessa olla  sieppausuhreja.
 
Tämä Hopkinsin esitelmä sai raivokasta kritiikkia osakseen yleisön taholta koska yleisö ja muut osallistujat olivat sitä mieltä että se seikka että haastatellut vastasivat ' Kyllä ' 4- 5 kysymykseen niin ei se tarkoittanut ollenkaan sitä että heidät silti olisi siepattu todellisuudessa.
 
Eräs joka arvosteli voimakkaasti tutkimusta oli McGill- yliopiston psykologian laitoksen apulaisprofessori D. C. Donderi joka oli sitä mieltä että tämä tutkimus ei ollut pätevä.
Silti, professori Donderi tutkittuaan sieppauksia, niin silti hän on sitä mieltä että ufot on olemassa, että sieppauksia todellakin tapahtuu vaikka hän ei hyväksy Roper- tutkimusta.
 
Allekirjoittanut itse taas ei voi olla kertomatta että gallupinstituuttien yleiseen tapaan he olivat lisänneet kysymyksiin erään n. s. ' ansakysymyksen ' , eli jekkukysymyksen löytääkseen sellaisia ihmisiä jotka vastasivat ' kyllä ' mihin tahansa kysymykseen.
 
Kysymyksien joukkoon oli näin ollen ujutettu kysymys että ' oletko ikinä kuullut tai nähnyt sanan TRONDANT, ja tiennyt että tällä sanalla on salainen merkitys sinulle ' ?
 
Vaikka tuo sana oli täysin keksitty niin jopa 1 % haastatelluista vastasivat ' kyllä ' tähän ansakysymykseen.
 
Tämä taas vastaa USA: n väestöstä 1, 9 miljoonaa aikuista.
Ne henkilöt jotka vastasivat ' kyllä ' tähän ansakysymykseen niin niitä ei kelpuutettu mukaan Roper- tutkimuksen tilastoon mutta allekirjoittaneen mielestä niin on silti hauskaa verrata näitä lukuja keskenään siinä mielessä että TRONDANT- kysymykseen vastasi 1 %  myönteisesti ja toisaalta niin 2 % vastasi 4- 5 kysymykseen myönteisesti josta sitten tutkijat tekivät johtopäätöksiä että he ovat periaatteessa mahdollisia sieppausuhreja.
 
On aika mielenkiintoista verrata näitä kahta lukua keskenään.
 
Konferenssissa ovat läsnä myös ' Carol '  ja  Alice ' jotka johtavat hevosfarmia Marylandissa.
Tapaus on varsin tunnettu ufologiassa ja siitä on kerrottu monessa dokumenttielokuvassa ja monessa kirjassa.
Joskus heidän oikeita nimiään on käytetty ja joskus heidän valenimiään ja tässä konferenssissa ' Carol ' kertoo siitä kuinka hänet on siepattu lapsesta saakka.
 
Hän kertoo siitä kuinka hän asui eräässä talossa 4- vuotiaasta saakka siihen saakka kunnes oli 8, 5 vuotta.
Hän piiloutui erääseen komeroon ja yritti päästä karkuun sitä valoa joka etsi häntä ja vaatekomeron riipustimista hän repi alas vaatteet ja yritti tilkitä komeron rakoja.
 
Hän oli hyvin peloissaan.
 
Kertoessaan tästä tapauksesta konferenssissa konferenssin osallistujat havaitsevat miten ' Carol ' uppoutuu vanhoihin muistoihin ja eläytyy uudelleen tapaukseen ja toistaa lapsen äänellä kuinka hän yritti torjua sieppausta.
Carol käskee lapsen äänellä valoa ja muukalaisia menemään pois.
 
Konferenssin kaikki osallistujat seuraavat hiirenhiljaa Carolin käyttäytymistä .
Carolin kertomus tekee osallistujiin hyvin suuren vaikutuksen.
 
Herätessään taas todellisuuteen Carol jatkaa kertomustaan ja ryntää sen jälkeen ulos salista.
Budd Hopkins yrittää estää häntä koska hänellä on lisää kysymyksiä mutta Carol työntää hänet sivuun ja ryntää ulos.
 
Kuten kerroin niin tämä tapaus on varsin tunnettu ufologiassa ja vasta joku päivä sitten kirjoitin kirjaesittelyn Colin Wilsonin kirjasta ' Alien Dawn ' jossa myös kerrottiin näistä kahdesta naisesta vaikka Wilson käyttää heidän oikeita nimiään Beth Collings ja Anna Jamerson.
 
( Todettakoon reunahuomautuksena myös että tästä konferenssista on myös saatavana virallinen yhteenveto jonka nimi on Pritchard,Andrea & David E.Pritchard & John E.Mack & Pam Kasey & Claudia Yapp: Alien Discussions:Proceedings of the Abduction Study Conference Held at MIT, North Cambridge Press, Cambridge, MA.1995.)
 
Konferenssin kolmantena päivänä esiintyi mm. englantilainen Jenny Randles joka antoi tilastotietoja englantilaisista sieppauksista.
-43 : sta tapauksesta 37 oli yhden todistajan tapauksia
-keskimäärin jokaiselle sieppaukselle oli 1, 29 todistajaa
-53 % olivat naisia
-keskimääräinen ikä oli 28 vuotta
-25 % sieppauksista tapahtui ulkosalla
-51 % sieppauksista tapahtui omassa makuuhuoneessa
-24 % sieppauksista tapahtui autossa
-22 % raportoivat ' informaatioimplantista ' mutta yksikään ei fyysisestä implantista
-55 % näkivät ufon
-30 % näkivät kirkkaan valon
-43 % sieppauksista tapahtui kello 24- 6 välisenä aikana
-siepatut olivat poliiseja, tehdastyöläisiä, yliopiston professoreita, taiteilijoita jne.
 
Randles huomautti myös siitä että tämä konferenssi on enemmän tai vähemmän amerikkalainen konferenssi ja vain 3- 4 henkilöä on kutsuttu mukaan jotka eivät ole amerikkalaisia.
 
Kolmantena päivänä esiintyi jälleen australialainen Keith Basterfield joka toi esille tunnetun tapauksen Maureen Puddysta joka koki sieppauksia ja kerran Puddy sai mukaansa kaksi ufotutkijaa australialaisesta ufoyhdistyksestä.
 
Kaikkien kolmen istuessa autossa rva Puddy ilmoitti että hän taas näki muukalaisen ja pyörtyi ja tajuttomassa tilassa hän kertoi olevansa ufossa samanaikaisesti kuin molemmat ufotutkijat jotka istuivat hänen vieressään eivätkä nähneet yhtään mitään.
 
Brasiliasta on mukana psykologi Gilda Moura joka kertoo että suurin ero brasilialaisten ja amerikkalaisten sieppausten välillä on se että Brasiliassa suurin osa sieppauksista tapahtuu ulkosalla.
 
NICAPin entinen johtaja Richard Hall puolestaan ihmettelee konferenssissa sitä suurta määrää teknisiä laitteita mistä yleensä kerrotaan sieppauksissa.
 
Fil. tri Bullard on tunnetusti käynyt läpi lukusia sieppauskertomuksia ja on havainnut että ne kaikki noudattavat tiettyä kaavaa, tiettyä järjestystä.
Bryan antaa tässä kirjassa esimerkin siitä.
 
Bryan toistaa ' Jenniferin ' ja ' Susanin ' kertomuksen jonka Bryan on saanut kuulla nauhalta ja joka paitsi että näiden naisten kertomus tukee toinen toistaan niin ne noudattavat nimenomaan juuri Bullardin kaavaa vaikka naiset eivät ikinä olleet kuulleetkaan tästä kaavasta aikaisemmin.
 
Tämä on muuten havainto johon Bryan kiinnittää huomiota että varsin moni sieppausuhreista ovat sellaisia että he aikaisemmin eivät ole olleet vähääkään kiinnostuneita ufoista tai humanoideista ja usein he eivät olleet lukeneet ainoatakaan ufokirjaa kun he yllättäen joutuivat sieppauksen kohteeksi.
 
Bryan uhraa ' Jenniferin ' ja ' Susanin ' kertomukselle jopa 11 sivua kirjassaan.
 
Seuraavaksi Budd Hopkins kertoo tarkemmin Linda Cortilen tunnetusta sieppauksesta jolloin Lindaa leijutettiin ulos kerrostalonsa ikkunasta useiden silminnäkijöiden katsellessa.
Hopkins on kertonut tästä kirjassaan ' Witnessed ' josta allekirjoittanut on kirjoittanut aikaisemmin kirjaesittelyn.
 
Odotan suurella jännityksellä mitä mieltä Bryan on tästä tapauksesta mutta Bryan ei kommentoi sitä sen kummemmin.
Hän toteaa vaan että se on uskomaton tarina.
 
Lääket. tri Miller puhuu taas seuraavaksi puuttuvasta sikiösyndroomasta ja viittaa nimenomaan Jacobsin kirjaan ja Hopkinsin kirjaan jossa molemmat ovat kertoneet naisista jotka ovat olleet raskaana ja sen jälkeen raskaus on yllättäen ollut ohi vaikka he eivät tiedä miten se on tapahtunut.
 
Hopkins ja Jacobs ovat molemmat olleet sitä mieltä että muukalaiset ovat käyneet hakemassa sikiön.
 
Tri Miller sen sijaan suhtautuu skeptisesti tähän asiaan ja toteaa että on olemassa kuusi eri lääketieteellistä selitystä sille että nainen voi uskoa olevansa raskaana eikä edes ole sitä tai että hän on raskaana mutta raskaus päättyy sitten jostain syystä naisen huomaamattakin.
 
Lääketieteessä löytyy kuusi eri tällaista selitystä.
 
Miller peräänkuuluttaa tässä todisteita näistä raskauksista mutta ei saa niitä, vaikka ennen konferenssia oli kehoittanut kiinnostuneita  tuomaan konferenssiin lääketieteellistä todistusaineistoa siitä että naiset todellakin olivat olleet raskaina ihan oikeasti ja että raskaus oli yllättäen kadonnut.
 
Kukaan ei tuonut konferenssiin tällaista todistusaineistoa.
 
Miller peräänkuuluttaa näitä todisteita.
 
Kun allekirjoittanut ensimmäisen kerran sai tämän kirjan käsiini niin ihmettelin sen sivumäärää, eli 642 sivua ja ihmettelin että tekijä oli saanut aikaiseksi näin monta sivua tästä M. I. T. : in konferenssista.
 
Päästyäni kirjan sivulle 167 minulle on kuitenkin selvinnyt mistä syystä kirjasta on tullut näin paksu eli Bryan on haastatellut useita konferessissa läsnäolleita tunnettuja ufologeja ja keskustelee sitten heidän kanssaan kahvitauolla tai ruokatunnilla ja antaa heidän kertoa ufologian tärkeimmistä tapauksista.
 
Bryan keskustelee esim. Linda Moulton Howen kanssa kahvitauolla ja Linda kertoo hänelle ufologian monesta tunnetusta tapauksesta kuten Pascagoulan  sieppauksesta ja jopa Michiganin tapauksesta ja Lonnie Zamoran tapauksesta ja Travis Waltonin tapauksesta, presidentti Carterin tapauksesta ja Washingtonin tapauksesta , Roswellista jne.
 
Tästä Bryan saa materiaalia kirjaansa ja hänen keskustelunsa Lindan kanssa vie tilaa
kirjasta jopa 33 sivua.
Todettakoon tässä että Linda huomauttaa Bryanille että ufoilmiö on usein lavastus joka luo harhakuvitelmia havaitsijan mieleen.
Linda kertoo poliisista joka näki metsässä neliömuotoisen punaisen valon. Hän haki toisen poliisin joka myös näki tuon valon.
 
Seuraavana päivänä poliisit palasivat taas paikalle ja löysivät autonsa renkaanjäljet ja löysivät sen paikan missä heidän autonsa oli ollut pysäköitynä.
Päivävalossa he näkivät että mitään metsää ei ollutkaan sillä paikalla.
Se oli ollut lavastusta. 
 
Kolmantena konferenssipäivänä CUFOSin Mark Rodeghier kertoo myös CUFOSin sieppaustutkimuksista ja siitä tilastosta mitä on tehty näistä sieppauksista.
 
Hän kertoo että he ovat tutkineet 32 henkilöä jotka vastasivat CUFOSin sieppauskriteereja ja näistä henkilöistä naisia oli 3 kertaa enemmän kuin miehiä.
- 94 % oli valkoihoisia
- keski- ikä oli 38 vuotta ja keskimääräinen koulutustaso oli kaksi vuotta collegessa.
- 42 % siepatuista oli protestantteja
- 58 % siepatuista oli naimisissa ja heillä oli keskimäärin 1, 9 lasta ja 3,1 sisarusta
- suurin osa näistä koki sieppauksia vuosien 1970 ja 1979 välillä
 
CUFOSin tutkimuksen mukaan kun on tutkittu heidän FPP- ominaisuutta ( FPP= Fantasiaan taipuvainen personallisuus ) niin ryhmän arvo oli 0- 52 skaalalla 24 pistettä.
Tämän testin normi on 20- 23 välillä.
 
Heillä oli keskimäärin 25,2 pistettä kun testattiin heidän alttius hypnoosille ja väestön yleinen arvo on 20,8 pistettä.
 
Ensimmäinen asia johon kiinnitän huomiota tässä on se että juuri äskenhän olen kertonut toisen asiantuntijan eli Bullardin ilmoituksen jonka mukaan sieppaukset vähenevät ratkaisevasti sen jälkeen kuin henkilö on täyttänyt 30 vuotta ja tässä Rodeghier taas nyt kertoo että keski- ikä oli 38 vuotta.
 
Sivulla 168 törmään nyt asiaan joka aiheuttaa sen että minun on väliaikaisesti keskeytettävä tämän kirjan lukemisen ja lukea sama asia uudestaan monta kertaa.
 
Tässä Rodeghier kertoo n. s. MMPI- testistä joka on tehty sitä varten että mitataan eri neuroottisia ja patologisia ominaisuuksia henkilössä.
 
Rodeghierin mukaan niin tämän ryhmän keskitaso oli pääasiassa normaalien tulosten tasolla.
Rodeghierin mukaan siepattujen tutkimus osoitti että ryhmänä henkilöt eivät olleet enemmän taipuvaisia fantasiaan kuin muut eikä heillä ollut suurempi arvo suggestioalttiustestissä kuin muilla henkilöillä .
 
Samoiten ryhmä ei sisältänyt ilmeisiä patologisia tapauksia.
 
Sen sijaan Bryan sanoo että MMPI- tulos kuitenkin osoitti tutkituissa kaksi hyvin selvää erilaista sieppausryhmää,  Ryhmä 1 ja Ryhmä 2.
 
Ryhmä 2: lla oli korkeammat tulokset MMPI- skaalalla ja huomattavasti korkeammat tulokset Keanen Post- Traumatic Stress Disorder Subscale- skaalalla.
Samoiten tämä ryhmä raportoi aikuisena enemmän yksinäisyyttä, vähemmän iloisuutta läpi koko elämänsä, enemmän univaikeuksia ja suurempi määrä seksuaalista hyväksikäyttöä lapsena.
 
Bryan kääntyy erään psykologin puoleen joka istuu hänen vieressään ja kysyy että ketkä kuuluvat Ryhmä 2: seen ?
 
Psykologi vastaa ohuella hymyllä että ' kahelit ' .
 
Nyt on tietysti huomautettava että allekirjoittanut ei ole mikään alan asiantuntija eikä minulla ole tätä CUFOSin tutkimusraporttia käytettävissä tätä kirjoittaessa vaan tässähän nyt tuon vain esille mitä Bryan sanoo, eli joku nimetön psykologi on sanonut näin.
Mutta näin siinä lukee Bryanin kirjassa sivulla 168.
 
Tämähän on ristiriidassa ymmärtääkseni sen kanssa mitä Rodeghier on juuri sanonut muutama rivi ylempänä että ryhmän tulos oli pääosin normaalin väestön tulosten tasolla.
 
Tämän jälkeen Bryan kertoo kahdesta psykologista jotka ovat kotoisin Boston- alueelta eli Joanne Brunosta ja Eric Jacobsonista jotka myös ovat tutkineet siepattuja.
Brunon ja Jacobsonin tutkimuksen mukaan siepatuissa ei ole mitään todisteita psykologisesta tai orgaanisesta sairaudesta paitsi harvoin.
He ovat löytäneet yhden siepatun  joka oli skitsofreenikko ja toisen jolla oli kilpirauhassairaus.
 
Nämä kaksi psykologia kutsuvat näitä ihmisiä ' florideiksi ' , nimellä ' florid ' , eli olemassa on ihmisiä jotka kärsivät psykiatrisista sairauksista mutta peittävät sen tällä sieppauskertomuksella ja Bryan huomauttaa että nämä ovat juuri näitä Rodeghierin tutkimuksen Ryhmä 2: een  kuuluvat ' kahelit ' .
 
Allekirjoittanut on tässä nyt jonkun verran hämilläni siitä syystä että olen aikaisemmin lukenut testeistä jotka ovat osoittaneet että siepatut ovat täysin normaaleja ihmisiä mutta Bryan tuo tässä nyt esille esimerkkejä siitä että näin ei aina ole.
 
Sanomattakin on selvää että tämä tieto jos se pitää paikkansa niin se antaa oman värinsä tulevaisuuden sieppauskeskusteluille.
 
Heti perään Bryan kuitenkin huomauttaa itse että vaikka jopa 80 %  kuuluisi tähän Ryhmä 2: een niin on silti olemassa edelleen 20 % joiden sieppauskertomukseen on suhtauduttava vakavasti ja että ne pitäisi tutkia tieteellisesti.
 
Muita henkilöitä jotka pitivät esitelmiä kolmantena konferenssipäivänä oli arizonalainen psykologi Jo Stone- Carmen joka on erikoistunut tutkimaan sieppausuhreja jotka  muistavat sieppauksensa tietoisesti ja valveilla, siis ilman hypnoosia.
 
Tri Donald Johnson on psykologi New Jerseysta joka kertoo että se siepattujen ryhmä jota hän on tutkinut että heillä on normaali ÄO, eivätkä ole enemmän naiiveja tai epäluuloisia kuin muut ihmiset .
 
Lisäksi puhuu tri Richard J. Boylan ja tietysti John Mack.
En kuitenkaan selosta Mackin puheita tässä koska Mack on sen verran tunnettu että hänestä on puhuttu niin monessa paikassa että on turha tässä toistaa Mackin tunnettua suhtautumista sieppauksiin.
Mutta näitä Mackin sanoja voi hyvinkin toistaa täsä esittelyssä:
" Jos se mitä sieppausuhrit kertovat että tapahtuu heille ei ole totta, niin mistä sitten on kysymys " ?
 
Tri David Hufford taas on tunnettu folkloristi Pennsylvaniasta joka tuo esille hyvin tunnetun ' Old Hag ' tutkimuksensa joka on lähtöisin New Foundlandista mutta ilmiö esiintyy myös muualla.
 
Psykologi Gwen Dean taas vertailee sieppauksia rituaaliseen hyväksikäyttöön ja on löytänyt kymmeniä yksityiskohtia jotka ovat samanlaisia rituaalimenoissa ja sieppauksissa.
 
Konferenssin kolmannen päivän päätteeksi Bryan toteaa että hän ei tiedä mitä uskoa.
Hänen mielestään kaikki ne sieppausuhrit  mitä hän on nähnyt vaikuttavat kaikki täysin normaaleilta ihmisiltä.
 
Hän ei ymmärrä miksi he keksisivät tällaisia asioita.
Bryan on ymmällään.
 
Konferenssin neljäntenä päivänä teologi J. Gordon Melton  puhuu aiheesta
' Uskonnollinen näkökohta kertomuksissa: Kontaktihenkilöistä sieppausuhreihin ' .   
 
Tässä tulee myös esille että miten pitää kontaktihenkilöt ja sieppausuhrit erottaa toisistaan ?
Yleisöstä joku sanoo että ' Kontakteilla on hauskaa mutta sieppausuhreilla ei ole ' .
 
Tämän jälkeen Bullard taas vertailee kansantaruja sieppauksiin.
Bryan kertoo kuinka hän kahvitauolla hakeutuu erään sieppausuhrin, eli
' Maryn ' seuraan ja keskustelee pitkään ' Maryn ' kanssa .
 
Tässä minun on kyllä kritisoitava Bryania hiukan koska henkilö joka esiintyy nimellä ' Mary ' konferenssissa pyytää nimenomaan että jos Bryan kertoo hänen tarinansa julkisuudessa niin Bryan muuttaisi hänen nimensä ja käyttäisi toista nimeä.
Bryan kysyykin Marylta että mikä olisi sellainen sopiva nimi ja Mary ehdottaa nimeä Darlene valenimeksi.
Silti Bryan käyttää Mary- nimeä kirjoituksessaan joka on useita sivuja pitkä.
Eli Bryan EI noudattanut Maryn toivomusta käyttää Darlene- nimeä kirjassaan.
 
Tämä on mielestäni aika halpamaista Bryanin taholta.
 
Neljäntenä päivänä esiintyy myös Bostonin yliopiston tähtietieteilijä Michael Papagiannis joka pitää esitelmän siitä millaisia mahdollisuuksia on olemassa että avaruudessa olisi elämää.
Papagiannis toteaa esitelmänsä lopussa että ' ufohavaintoja ei voida toistaa, siksi ei ole olemassa mitään kovia tieteellisiä todisteita ' mutta hän tähdentää silti että
 ' todisteiden puuttuminen ei ole todiste puuttumisesta ' .
 
Tässä vaiheessa törmään kirjassa kahteen merkillisyyteen jotka ihmetyttävät allekirjoittanutta eli olen aikaisemmin lukenut ja kuullut että konferenssi oli erittäin suljettu ja että sinne oli pääsy kielletty lehtimiehiltä.
Kuitenkin Bryan luettelee nimeltäänkin useita toimittajia jotka ovat paikalla edustamassa eri lehtiä ja televisioyhtiöitä.
Tämä on ristiriidassa sen käsityksen kanssa mikä allekirjoittaneella oli aikaisemmin tilaisuudesta.
 
Toinen asia joka ihmetyttää minua on se että eräällä tauolla Bryan ja eräät muut ovat menossa syömään kun he törmäävät tri Richard Boylaniin ja pyytävät hänet seuraansa.
 
Boylan oli aikaisemmin ollut läsnä konferensissa mutta lähtenyt sieltä nopeastikin mutta on nyt tullut takaisin.
Bryanin suureksi ihmetykseksi niin Boylan ei puhu konferenssin aiheesta ollenkaan vaan kertoo kaksiviikkoisesta matkastaan jonka hän oli tehnyt aikaisemmin samana vuonna.
Boylan oli ajanut omalla autolla ympäri Yhdysvaltoja katsomassa armeijan tukikohtia ja joitakin tieteellisiä laitoksia ja tekstistä selviää ettei Boylan käynyt näissä laitoksissa kutsuttuna vieraana tai edes sisällä vaan hän ajeli vain laitosten ja tukikohtien porteille ja katseli niitä sieltä ja yritti puhua vartijoiden kanssa.
 
Boylan kertoo kuinka hän mm.  Area 51 : ssä törmäsi kahteen vartijaan jotka istuivat jeepissä ja hetken kuluttua kun Boylan oli ajanut heidän ohitseen niin hänen vasen etupyöränsä tyhjeni.
Kun Boylan tarkisti asian niin hän huomasi renkaan sivussa reiän ja oletti että se oli ammuttu rikki.
 
Boylan kertoo että tämän matkan jälkeen hän on vakuuttunut siitä että USA: n hallitus on yhteistyössä muukalaisten kanssa ja että heillä on salaisia maanalaisia tukikohtia.   
 
Tähän tulokseen Boylan on tullut tämän matkan jälkeen.
 
Allekirjoittaneen mielestä Boylanin matka on aika ' erikoinen '  jos näin saa sanoa.
Tällä tarkoitan sitä ettei kaikki viitsisi ajaa läpi kuusi osavaltiota vain nähdäkseen joitakin laitoksia ulkopuolelta ja/ tai niiden portteja.
 
Bryan antaa kuitenkin Boylanille varsin paljon tilaa kirjassaan. mm. koko luku 9.
Bryan selostaa mm. pitkään Boylanin matkaa.
 
Matkalla Boylan käy paitsi Area 51 : ssä myös paikalla jonka nimi on Tejon Ranch joka on Northrop Aircraft Corporationin omistuksessa ja Boylan viittaa tässä kirjailija
William Hamilton III : n kirjaan ' Cosmic Top Secret ' jonka reittiohjeita Boylan on seurannut ja sanoo että Hamilton kirjassaan on ihan oikeassa ja että myös Boylan itse sai nähdä ufoja joita testataan tällä Tejon Ranchilla kuten hän myös näki Area 51 : ssä.
 
( Todettakoon tässä reunahuomautuksena että allekirjoittanut on aikaisemmin kirjoittanut kirjaesittelyn Hamiltonin kirjasta ' Alien Magic. UFO Crashes- Abductions- Underground Bases ).
 
Boylanin mukaan ne ufot joita hän näki olivat täsmälleen samanlaisia kuin Gary Schulz-nimisen henkilön valokuvamat ufot.
 
Bryan omistaa jopa 24 sivua Boylanin matkalle.
 
Tämän jälkeen Bryan kertoo 22 sivulla MJ- 12- asiakirjoista ja tässä törmään pieneen yllätykseen sikäli että tämän kirjaesittelyn alussa ihmettelin mistä syystä nimenomaan C. D. B. Bryan sai tehtäväkseen kirjoittaa kirjan tästä konferenssista koska tietääkseni Bryan ei liittynyt ufologiaan millään tavalla.
 
Kirjan sivulla 256 kerrotaan sitten että C. D. B. Bryanin isä oli Yhdysvaltojen ilmavoimien eversti Joseph Bryan III joka oli mukana NICAPin hallituksessa 1956.
 
( Tässä täytyy nyt taas pysähtyä ja miettiä asioita hiukan. Bryanin kirjan mukaan hän oli keskustellut  James Harderin kanssa isästään ja Harder oli ilmoittanut että Joseph Bryan III oli se CIA: n agentti joka itse asiassa sai aikaiseksi NICAPin hajoamisen.
Omassa kirjaesittelyssäni Ann Druffelin kirjasta ' Firestorm ' Druffel kertoo että Joseph Bryan III oli se henkilö joka oli perustanut ja johtanut vuosina 1947- 1953 CIA: n psykologisen sodankäynnin osastoa. Tämä tuli ilmi vasta kun ufotutkijat löysivät tämän tiedon julkisuuslain nojalla julkaistuissa asiakirjoissa ).
 
Vähemmästäkin lukija voi saada aiheen kysyä itseltään että oliko se nyt  vain sattuma joka johti siihen että juuri C. D. B. Bryan sai tehtäväksi kirjoittaa kirjan tästä konferenssista ?
Allekirjoittaneella ei ole vastausta tähän kysymykseen enkä edes yritä vastata siihen koska minulla ei ole tarvittavaa informaatiota.
Mutta ainahan saa kysyä.
 
C. D. B. Bryan kertoo että lapsena hän sai luulla joka päivä isänsä puhuvan ufoista joita hän piti täysin todellisina eli tässä on nyt yksi kytkentä C. D. B. Bryanin ja ufojen väillä,  joko tahallinen tai tahaton.
 
Bryanin selostus konferenssin viimeisestä eli viidennestä päivästä on varsin lyhyt.
Se on vain 4 sivua ja hän kertoo tri Gotlibista joka kertoo eettisistä ohjeista kun ollaan tekemisissä sieppauskertomusten kanssa.
 
Tri Stuart Appelle kertoo että on olemassa valtakunnalliset ohjeet miten pitää kohdella ihmisiä ja USA: n viranomaiset vaativat  että näitä ohjeita noudatetaan.
 
 
Kirjan luvusta 7 ja siitä eteenpäin kirjan luonne muuttuu.
 
Bryan ei selosta enää konferenssin menoja koska konferenssi on ohi vaan sen sijaan hän on konferenssin jälkeen keskustellut eri henkilöiden kanssa ja kertoo mitä he ovat kertoneet.
Yli puolet kirjasta muodostuukin sitten näistä konferenssinjälkeisistä keskusteluista ja haastatteluista.
 
Tässä luvussa 7 Bryan palaa Caroliin ja Aliceen  ja on järjestänyt tapaamisen  heidän kanssaan ja haastattelee heitä erääsä hotellihuoneessa.
 
He kertovat kokemuksistaan .
 
Carol ja Alice kertovat kokemuksistaan jopa 48 sivulla ja on myönnettävä että heidän kertomuksensa on erittäin jännittävä ja mielenkiintoinen ja siinä tulee esille nimenomaan sieppauksille tyypilliset asiat ja eräs asia johon allekirjoittanut on kiinnittänyt huomiota on se kuinka Carol kertoo kahdesta sieppaustapauksesta jolloin hän oli liikkeellä autolla ja koki n. s. OZ- ilmiön eli hän ajoi kahden talon ohi jossa siihen kellonaikaan illasta olisi pitänyt olla valot ikkunoissa ja liikkeellä olevia ihmisiä.
Kuitenkin hän ohimennen mutta vain ohimennen ajattelee että ' kummallista että talot ovat täysin pimeinä ja tyhjinä ' .
 
Niinikään kadulla ei ollut mitään liikennettä ollenkaan.
Nämä ovat tyypillisiä OZ- ilmiön piirteitä.
 
Tämän luvun lopussa Bryan toteaa että hän on muuttanut käsityksiään sieppausilmiöstä.
Hän ei pidä sitä enää vitsinä.
Hän on sitä mieltä että jotakin erittäin merkillistä on käynnissä vaikka ei osaa sanoa tai selittää mikä se on.
 
Konferenssin jälkeen Bryan haastattelee myös M. I. T . : n fysiikan professoria Pritchardia joka on ollut vastuussa konferenssin järjestelyistä ja on kutsunut sen koolle.
Tällöin tulee myös esille kysymys siitä implantista jonka eräs Price- niminen henkilö oli tuonut esille konferenssissa.
Price oli kertonut konferenssissa että tämä implantti joka oli hänen siittimessään niin oli tullut vähitellen esille ihon läpi ja oli näkyvissä ennenkuin se poistettiin ja Price oli kertonut myös kuinka hän muistaa kun se laitettiin paikoilleen ufossa sieppauksen yhteydessä.
 
Konferenssin jälkeen implantti tutkitaan Massachusetts General- sairaalassa ja tutkimuksen johtaja tri Tom Flotte on tutkinut sitä tarkkaan ja tullut siihen tulokseen että kyseinen implantti on tehty puuvillasta jonka ympärille on muodostunut vuosien varrella ihoa ja näin ollen Flotte ja Pritchard ovat sitä mieltä että kyseessä on yksinkertaisesti jokin joka on lähtöisin herra Pricen alusvaatteista.
 
Silti kun Bryan kysyy Pritchardilta että onko tämä konferenssi muuttanut hänen käsityksiään sieppausilmiöstä niin Pritchard vastaa myönteisesti ja sanoo että kysymys ei ole siitä yksinkertaisesta kysymyksestä että ovatko avaruusolennot tulleet tänne vaan kyseessä on joku paljon suurempi ilmiö.
Kyseessä on paljon monimutkaisempi ilmiö kuin mitä hän on uskonut aikaisemmin.
Eli kun tutkitaan David Jacobsin ja Budd Hopkinsin puheita konferenssissa niin he puhuvat vain pöytätutkimuksista eli niistä tutkimuksista mitä tehdään sieppausuhrille ufossa mutta kyseessä on paljon monimutkaisempi suhde sieppausuhrien ja muukalaisten välillä.
Heillä on paljon suurempi tunne ambivalenssista, kaksiarvoisuudesta.
 
Pritchard tähdentää myös että on olemassa vahva korrelaatio sen välillä että sieppausuhrit ovat usein kokeneet hyväksikäyttöä tai pahoinpitelyä ja Pritchard ottaa esille jopa sen että muukalaiset ovat ilmoittaneet sieppausuhreille että jos he ovat sijoittaneet sieppausuhrin hankalaan perheeseen niin he voivat poistaa hänet siitä perheestä tai muukalaiset ovat jopa pyytäneet anteeksi siepatuilta että he ovat sijoittaneet siepatun perheeseen joka ei ollut hyvä.
 
Sivulla 317 Pritchard toistaa kuinka konferenssi oli laajentanut hänen horisonttinsa ja että hän nyt tajuaa että ilmiöön liittyy paljon enemmän kuin nämä pöytätoimenpiteet ja että konferenssissa hänelle on myös selvinnyt kuinka sieppaukset olivat muuttaneet siepatun elämänkatsomusta.
 
Vaikka Bryan jo aikaisemmin on antanut kirjassaan paljon tilaa tri Boylanille niin hän palaa taas Boylaniin luvussa 9 ja on omistanut koko tämän luvun Boylanille.
 
Haastattelussa Boylan kertoo siitä kuinka hän kiinnostui ufoista jo 8- vuotiaana kun luki lehdistä Kenneth Arnoldin havainnosta vuonna 1947.
Vuonna 1975 Boylan yhdessä erään tuttavan kanssa näki itse ufon rannikolla San Franciscon pohjoispuolella ja tämä johti siihen että hän kiinnostui uudelleen enemmänkin ufoista ja liittyi Kalifornian MUFONiin konsulttina ja osa- aikatutkijana .
 
Boylan suhtautuu hiukan kriittisesti Hopkinsin ja Jacobsin sieppaustapauksiin ja sanoo että he ovat ' sieppausonnellisia ' ( ' abduction happy ' ).
 
Boylan on haastattelun aikoihin tutkinut yhteensä 41 mahdollista sieppausuhria ja hän on sitä mieltä ettei aina tapahdu sieppausta.
Muutamissa tapauksissa dialogi tapahtuu ilman sieppausta esim. makuuhuoneessa ja jos joku ajaa autoa ja pysähty ja menee ulos niin se ei välttämättä tarkoita sitä että henkilö leijutetaan avaruusalukseen ja laitetaan ufossa pöydälle makaamaan.
 
Boylanin mielestä Jacobs ja muut ' ylisystematisoivat ' tapauksia.
 
Boylan kertoo että hän omissa tutkimuksissaan on todennut että vaikka joskus välillä törmää ihmisiin jotka ovat henkisesti häiriintyneitä niin suurin osa tutkimuskohteista ovat olleet normaaleja ihmisiä ja niistä jotka ovat häiriintyneitä niin hän toteaa että on olemassa eräs ryhmä joka on harvinaisen vaikea määritellä ja se on henkilö jolla on ' harhakuvasairaus ' ( = ' delusional disorder ' ) .
Tällaisella henkilöllä on yksi ainoa ala tai alue jossa tämä sairaus tulee esille. Muuten he ovat normaaleja ihmisiä.
Psykologilta vaaditaan suurta tarkkaavaisuutta jotta hän pääsee kiinni siihen että henkilöllä on tällainen ' yhden alueen ' sairaus.
 
Tällainen henkilö suhtautuu kaikkiin muihin asioihin normaalisti mutta yhdellä alueella hän valehtelee ja keksii tarinoita ja uskoo niihin itse.
Jos tämä yksi alue sattuu olemaan sieppaus niin psykologilla on kyllä vaikeuksia.
 
Boylan kertoo myös tässä haastattelussaan omasta sieppauksestaan joka sattui samalla matkalla jossa hän kävi kuudessa eri osavaltiossa huhtikuussa 1992 ennen konferenssia jolloin hän kävi valokuvaamassa eri laitoksia ja niiden portteja ja portinvartijoita ja nimikylttejä.
 
Boylanhan kertoo että hän sillä matkalla näki ufoja kahdessa eri paikassa ja nyt haastattelussa hän kertoo myös kuinka Alamogordon ulkopuolella 1992 hänet siepattiin ufoon.
Hän ajoi autollaan kummalliseen utuun tai usvaan tai pilveen ja kun hän pysähtyi ja astui auton ovesta ulos niin hänen viereensä ilmaantui kaksi olentoa jotka saattoivat hänet ufoon.
Ufossa hänen nenäänsä työnnettiin jonkinlainen implantti jonka jälkeen hänet päästettiin menemään ja leijutettiin ulos ufosta takaisin autoonsa.
 
Boylan ihmettelee erityisesti sitä että hän oli jättänyt autonsa keskelle oikeanpuoleista kaistaa moottoritiellä ja silti hän ei nähnyt ainuttakaan toista autoa tulevan tai menevän.
Boylan toteaa että riskihän oli valtava että joku perässätuleva auto olisi ajanut hänen autonsa perään koska se seisoi keskellä ajokaistaa.
 
Boylan olettaa kuitenkin että muukalaiset olivat pysäyttäneet liikenteen jollakin tavalla.
 
Kirjan koko luku 11 on omistettu John Mackille ja Bryan kysyy Mackilta että mitkä ovat ne tekijät jotka ovat aiheuttaneet sen että Mack on kiinnostunut sieppausilmiöstä ?
 
Mack luettelee näitä syitä ja yksi asia joka tulee tässä esille on että Mack kertoo siitä että usein on sattunut tapauksia jolloin henkilö on kokenut olevansa siepattu ja hän on todellakin ollut fyysisesti kadoksissa.
 
Mack kertoo esimerkin siitä kun 8- vuotias tyttö kerran keskellä yötä kävi hakemassa äitiään ja äidin sänky oli tyhjä ja isä nukkui heräämättä ja tämä oli tapahtunut juuri silloin kuin äiti myöhemmin tajusi että hänet oli siepattu siihen kellonaikaan.
 
Mack kommentoi tässä luvussa myös tunnettua australialaista Maureen Puddy- tapausta jolloin Puddy istui autossa yhdessä kahden ufotutkijan kanssa ja selosti olevansa siepattu ja sisällä ufossa.
Ufotukijat puolestaan eivät huomanneet yhtään mitään ja Mack kommentoi tätä tapausta ja ottaa esille sen mahdollisuuden että ufotutkijat oli n. s. ' kytketty pois ' sieppauksen aikana. He eivät tajunneet olevansa ' poiskytkettyjä ' .
 
Mack kertoo edelleen että asia joka teki häneen suurin vaikutus oli
1) siepattujen aitous, uskottavuus sekä sieppausuhrien oma luonne .
 
2) toinen tekijä oli siepattujen tunteiden intensiivisyys  kun siepatut muistivat sieppauksensa ja sen mukana tuomaa traumaa.
 
Tällä Mack tarkoittaa sitä että keskustellessaan Mackin kanssa hypnoosissa niin sieppausuhrit ovat sananmukaisesti välillä huutaneet kauhuissaan ja koko heidän ruumiinsa on tärissyt ja Mack toteaa että mikään psykologiassa mitä hän on aikaisemmin tuntenut ei aiheuta sellaista reaktiota.
 
Mack tähdentää vielä että hän ei tunne mitään toista tilannetta jossa tällaisia tunnereaktioita voi tulla esille.
Mack joutuu kysymään itseltään että mikä se on joka on aiheuttanut tällaisen trauman ?
 
3) Kolmas syy miksi Mack on kiinnostunut aiheesta on kertomusten yhdenmukaisuus.
Vaikka kertomukset jossain määrin poikkeavat toisistaan niin niiden perusrakenne on aina sama.
 
4) Neljäs syy miksi Mack on kiinnostunut sieppauksista on että sieppausuhreilta puuttuu kaikenlainen diagnisoitu mielisairaus.
Mack ei ole kertaakaan törmännyt potilaaseen joka olisi mielisairas.
 
5) Viides syy johon Mack on kiinnittänyt huomiota on vahvistetut fyysiset todisteet.
Siepattujen vatteet saattavat  olla väärinpäin  kun siepatut palautetaan tai joku vaatekappale puuttuu tai siepattua on palautettu väärään huoneeseen.
 
6) Mack puhuu tässä ufohavaitsijoista ja laskeutumisjäljistä ja siitä että kun joku on siepattu niin ehkä joku täysin ulkopuolinen on nähnyt ufon samaan aikaan.
 
7) Seitsemäs seikka johon Mack kiinnittää huomiota on se että ilmiö on havaittavissa ihan pienissä lapsissa.  Mack kertoo 3- vuotiaasta Ned- pojasta joka on kertonut pienestä miehestä joka tulee ja vie hänet avaruusalukseen.
Tämä pieni mies tulee ikkunan kautta ja aiheuttaa Nedille nenäverenvuotoa jne.
 
Mack toteaa että meillä on käsissämme autenttinen mysteeri mutta sen sijaan hän ei mene sanomaan että onko se avaruudesta kotoisin tai mistä.
 
Mack tyytyy toteamaan että ' jokin ' saapuu meidän fyysiseen maailmaamme välillä ja tekee mitä tekee mutta mistä se tulee niin sitä Mack ei uskalla sanoa.
 
Kirjan luvussa 13 Bryan palaa taas Carolin ja Alicen tapaukseen ja käy heidän luonaan tapaamassa heitä heidän hevosfarmillaan.
Carol ja Alice kertovat Bryanille mm. kuinka he kuusi viikkoa M. I. T. : n konferenssin jälkeen olivat ajamassa kotiinsa ja heidän kyydissään oli NICAPin entinen puheenjohtaja, varsin tunnettu ufotutkija ja- kirjailija Richard Hall.
 
Jostain syystä niin Carol joka oli ratissa ei jatkanutkaan matkaansa oikeaan liittymään josta olisi pitänyt poistua moottoritieltä vaan poistui moottoritieltä jo edellisessä liittymässä eli Hoods Mill Road- nimisessä liittymässä.
 
Kaikki ihmettelivät sitä miksi hän kääntyi siitä liittymästä, eli väärästä liittymästä ja he epäilevät että asiaan liittyy ennemmänkin joten he palaavat myöhemmin tähän liittymään ja ajavat sen liittymän tietä pitkin kunnes Carol saa eräänlaisen muistinpalautuksen ja muistaa että hän on ollut sillä paikalla aikaisemminkin ja siellä nähnyt valtavan ison kaksikerroksisen ufon jonka edessä hän oli nähnyt ihmisiä.
Äkkiä ufo olikin poissa.
 
Carol ja Alice tulevat siihen tulokseen että' jokin ' on aiheuttanut sen että Carol  edellisellä kerralla ja myös myöhemmin Richard Hallin seurassa  poistui moottoritieltä väärässä liittymässä.
 
Carol kertoo myös muista sieppauksista jolloin hänet on tutkittu ufossa ja kerran hänen peukaloonsa pistettiin kaksi neulaa joissa oli aika leveät kärjet ja Carolilla on peukalossa edelleen  jäljet näistä neuloista ja näyttää niitä Bryanille.
 
Tapahtuman aikoihin Carolin äiti oli nähnyt jäljet ja kysynyt että mitä ihmettä oli tapahtunut ja silloin Carol itse ei tiennyt mistä jäljet olivat tulleet.
 
Erikoista näissä Carolin sieppauksissa on se että hän keskustelee telepaattisesti pitkään ufossa olevan tohtoriolennon kanssa eri asioista ja muukalaistohtori kertoo Carolille että hän on muuttunut tai hänet on muutettu ja tästä syystä Carol saa syödä vain ' lehmäjuttuja ' kuten tohtori asian ilmaisi.
 
Ja tohtori toistaa asian useita kertoja ja myöhemmin kun Carol yrittää syödä jotakin muuta kuin ' lehmäjuttuja ' niin hän sairastuu vakavasti.
 
Kerran kun Carol palautetaan ufosta niin muukalaiset unohtavat laittaa takaisin hänen jalkaansa hänen alushousunsa ja palauttavat häntä ilman alushousuja ja vasta seuraavana aamuna Carol havaitsee että hänen alushousunsa puuttuvat ja Carol pitää tätä fyysisenä todisteena siitä että hän todellakin oli ufossa koska alushousut ovat kadonneet.
 
Myös seuraavassa luvussa 14 Bryan kertoo Carolista ja Alicesta lähinnä Carolin sieppauksista ja kuinka Budd Hopkins hypnotisoi Carolin.
Läsnä hypnoositilaisuudessa on Bryan itse ja Carol oli kertonut siitä kuinka hän 4- vuotiaana piiloutui komeroon kotona ja yritti tilkitä vaatteilla komeron oven rakoja niin että oven ulkopuolella oleva valo ei tavoittaisi häntä.
 
Hypnoositilaisuudessa Budd Hopkins palauttaa nyt Carolin 4- vuotiaaksi ja Carol kertoo jopa 14 sivulla lapsuudenmuistojaan.
Carolin ääni muuttu 4- vuotiaan pikkutytön ääneksi ja hän käyttäytyy hypnoosissa kuin 4- vuotias pikkutyttö joka ei osaa sanoa mikä on vasen ja mikä on oikea mutta hän kertoo siitä kuinka ' kissat ', kuten hän asian ilmaisee, tulevat ikkunasta sisään hänen huoneeseensa ja vie hänet mukaansa.
 
Hopkins kysyy että millainen turkki näillä kissoilla on ja 4- vuotias Carol vastaa ettei niillä ole turkkia ollenkaan.
 
Ilmiselvästi kyseessä on n. s. ' harmaat ' jotka muistuttavat 4- vuotiaan mielestä kissoja.
 
Tämän hypnoositilaisuuden teksti on suorastaan järkyttävä kun ajattelee että se on 4- vuotiaan sanoin kerrottu ja kuinka hän on kauhuissaan kun n. s. ' kissat ' vievät hänet mukaansa.
 
Vaikka 4- vuotias huutaa täyttä kurkkua apua ja isäänsä että isä tulisi pelastamaan hänet niin kukaan ei tule hänen avukseen eikä edes hänen pikkusisarensa joka nukkuu viereisessä sängyssä herää Carolin huutoihin.
 
Tässä luvussa lainataan myös Mackia ja hänen käsitystään hypnoosin käytöstä regressiohypnoosissa sieppaustutkimuksessa ja Mack tuo esille käsityksensä että tärkeissä asioissa hypnoosi on hyvä työkalu ja tärkeissä asioissa hypnostisoitu tuo esille asiat tarkkaan niin kuin ne ovat.
Mutta vähemmän tärkeissä asioissa hypnotisoitu saattaa tuoda esille asioita jotka eivät pidä paikkansa.
Mack tähdentää siis että kun kysytään hypnotisoidulta jotakin asiaa  niin sillä on erittäin suuri merkitys että onko asia hyvin tärkeä hypnotisoidulle tai onko kyseessä hypnotisoidulle joku vähäpätöinen asia.
 
Sieppaustapauksissa jolloin kyseessä on trauma niin hypnotisoitu Mackin mielestä kyllä kertoo totuuden niin kuin se on ja vastavuoroisesti jos joku on todistamassa vaikkapa jossain liikenneonnettomuustapauksessa ja kysytään tuliko auto vasemmalta vai oikealta ja kuka autoa ajoi niin saattaa olla että hypnotisoitu ei vastaa niin tarkkaan koska asia ei ole niin tärkeä hänelle.
 
Luvussa 16 palaamme taas uudelleen Carolin ja Alicen tapaukseen.
Kyseessä on toinen hypnoositilaisuus Budd Hopkinsin studiossa ja tällä kertaa Hopkins keskittyy Aliceen kun aikaisemmin ollaan puhuttu Carolista.
 
Alice ei muista tietoisesti että hänet olisi siepattu eikä häntä olekaan hypnotisoitu aikaisemmin vaan hän vain epäilee että näin on.
 
Alice oli ollut matkalla autollaan ja poliisi oli pysäyttänet hänet ylinopeudesta ja tästä syystä Alice muistaa tämän päivän hyvin.
Alice ihmettelee kuitenkin kun hän tuli perille hotelliinsa Tallahasseessa että oli kulunut niin paljon aikaa.
Ei olisi pitänyt kulua niin paljon aikaa eli kaksi kertaa enemmän kuin pitäisi.
Mitään muuta hän ei muista tästä matkasta.
 
Hopkinsin hypnoosin aikana hänen mieleensä palautuu että hänen autonsa oli pysähtynyt ja olento oli tullut auton viereen ja vienyt hänet ufoon.
 
Alicen kauhuksi hän nyt muistaa hypnoosissa että hänestä poistettiin erittäin pieni sikiö ja muukalaiset olivat sanoneet että se on heidän.
 
Hopkins kysyy sitten että koska tätä sikiötä olisi sitten siitetty ja hetken kuluttua Alice muistaa toisen sieppauksen jolloin ilmeisesti sikiö oli siitetty.
Samalla Alice muistaa tapauksen kun hän oli vain 12- vuotias ja oli ollut kalastusreissulla isänsä kanssa ja oli havainnut että hän vuoti verta alapäästään.
Hän oli koko ikänsä epäillyt että hänen oma isänsä oli raiskannut hänet mutta nyt hypnoosissa ilmenee että muukalaiset olivat ilmestyneet ja keinosiementäneet hänet ilmeisesti hänen isänsä silmien edessä ja isä oli sillä hetkellä lamaannettu eikä pystynyt tekemään yhtään mitään.
 
Kirjan luvussa 17 Carol kertoo merkillisestä unesta, joka hänellä on ollut. Tässä unessa hän on mennyt kaivoskuiluun ja joutunut salaiseen maanalaiseen lentokonehalliin joka on ollut valtavan kokoinen ja jossa oli valtavankokoinen ufo.
Paikalla oli myös sata ihmistä ihmettelemässä minne olivat joutuneet ja osa näistä ihmisistä Carol tunnisti ja osaa taas hän ei tunnistanut ollenkaan.
Paikalla on myös vartijoita joilla on kypärä ja jonkunlainen naamio joka toimii hengityslaitteena ja nämä vartijat jakavat ihmiset neljän, viiden hengen ryhmiin jotka vuorotellen ohjataan ufoon.
Päästyään ufoon Carol havaitsee että se sisältäpäin on valtavan kokoinen.
Hallin yläpuolella on jonkinlainen liukuovi joka ohjataan sivuun niin että ufo pääsee lentämään ulos.
 
Myös Alice on mukana tässä maanalaisessa lentokonehallissa mutta he joutuvat erilleen toisistaan.
Carolin mielestä uni on merkillinen sikäli että se oli niin todentuntuinen, se ei ollut kuin tavallinen uni.
Hopkins hypnotisoi Carolin taas uudestaan ja Carol kertoo hypnoosissa lähemmin tästä unesta.
He epäilevät ettei kyseessä olekaan uni vaan että kyseessä on sieppauskertomus jota Carol uskoo olevan uni.
Carol itse on kuitenkin epävarma onko kyseessä uni vai oikea muisti vai piilossaoleva muisti.
 
Kirjan seuraavassa luvussa 18 Alice taas hypnotisoidaan ja ilmenee että Alice muistaa saman maanalaisen lentokonehallin. Hän on myös ollut siellä ja nähnyt jopa samoja ihmisiä kuin Carol oli nähnyt.
Myös Alice kertoo kuinka hän joutuu erilleen Carolista ja Hopkinsin mielestä Alicen uni, vaikka se poikkeaakin joissakin yksityiskohdissa Carolin unesta niin Alicen kertomus suureksi osaksi täsmää Carolin kertomuksen kanssa.
 
Lisäksi Alice kertoo että hän on ollut useita kertoja siellä hallissa ja eri kerroilla hän on nähnyt siellä eri ihmisiä jotka on viety ufoon.
 
Näin ollen Alice vahvistaa Carolin kertomuksen. He ovat molemmat olleet samassa paikassa samanaikaisesti.
 
Kirjan sivulla 507 Bryan kertoo Carolin aikaisemmasta hypnoositilaisuudesta jolloin hän oli ollut eräässä tavaratalossa ja nähnyt naisen jonka hän luuli tunnistavansa ja kutsui hänet nimellä ' A. J. ' .
Hopkins ja Carol pohtivat että olisiko se ollut Alice jota Carol silloin näki tavaratalossa.
' A. J. ' ei kuitenkaan reagoi eikä näytä tuntevan Carolia tavaratalossa.
 
Tämän jälkeen sitten Alicen hypnoostilaisuudessa Hopkins yrittää selvittää että onko Alice todellakin ollut samassa tavaratalossa ja palauttaa hänet ajassa taaksepäin.
Tapaus tavaratalossa oli tapahtunut noin 10 vuotta aikaisemmin ja Alice todellakin sanoo näkevänsä pikkutytön joka leikkii vaatteiden alla ja tämä pikkutyttö käyttää sanaa ' Didi- Kitten ' ja pikkutyttö on noin 6- vuotias ja hänellä on kaksiväriset kengät ja valkoiset puuvillasukat.
 
Myöhemmin Carol kertoo että kun hän oli pieni niin hän kutsui kaikkia leikkikaluja nimellä ' Didi- Kitten ' ja hänellä oli kaksiväriset kengät joita hän käytti jatkuvasti eli tämä viittaisi siihen että Alice ja Carol todellakin olisivat tavanneet siinä tavaratalossa.
 
Asia joka tässä hämmentää allekirjoittanutta on se että kun Hopkins on hypnoosissa palauttanut sekä Alicen että Carolin 10 vuotta taaksepäin ajassa ja kirjan kirjoittamisen aikaan niin Carol oli 43- vuotias niin tämä aikaero häiritsee allekirjoittanutta, eli 10 vuotta sitten niin Carolin olisi pitänyt olla 33- vuotias ja Alice sanotaan olleen 6- vuotias tuolla tavaratalossa.
Tämä ikäero hämmentää nyt tätä kirjoittaessa allekirjoittanutta.
 
Selitys tähän pikku  mysteeriin löytyykin sitten sivulla 542 jossa kerrotaan että Alice vastaa lapsen äänellä ja hiukan alempana kerrotaan sitten että hänen äitinsä oli vienyt hänet nopeasti pois eli Alice on palautunut johonkin toiseen kertaan jolloin hän on ollut tavaratalossa kuin siihen kertaan noin 10 vuotta sitten johon Hopkins yritti    palauttaa hänet.
 
Tämä asia olisi voitu tuoda esille kirjassa vähän selvemmin niin ettei lukijan tarvitsisi rupea miettimään näitä ikäasioita erikseen.
 
Luvussa 20 Bryan filosofoi ufoilmiön luonteesta ja palaa vanhoihin aikoihin ja kertoo esim. Raamatun ajan ufohavainnoista joista hän ottaa esimerkkinä Hesekielin havainnon.
Lisäksi puhutaan Fatimasta, USA: n ilmalaivahavainnoista vuonna 1897 ja tässä yhteydessä hän mainitsee sivulla 578 - 579 myös Skandinavian kummitusraketit joita havaittiin vuosina 1946- 1958.
Bryan kertoo kummitusraketeista että ne havaittiin Skandinavian maissa lähellä Neuvostoliittoa ja että nämä raketit ampaisivat taivaan yli, leijuivat havaitsijoiden yllä ja tämän jälkeen ampaisivat eri suuntiin.
 
Tämä versio raketeista on kyllä erilainen kuin se versio jonka näkee lukemalla mm. suomalaisia vanhoja lehtileikkeitä havaituista kummitusraketeista.
 
Bryan ottaa tässä kuitenkin esille sen että esim. Vallee mutta myös kirjailija Keith Thompson ovat tuoneet esille että olemme tekemisissä yhden ja ainoan ilmiön kanssa vaikka sitä on tulkittu eri tavalla kautta vuosien ja vuosisatojen.
 
Esim. Hesekielin tapauksessa Bryan tuo varsin selvästi esille että kyseessä oli selvä ufo ja Hesekiel siepattiin siihen.
 
Aikaisemmin tuli esille se että varsin moni siepattu kertoo pahoinpitelystä tai hyväksikäytöstä hänen ollessaan lapsi mutta John Mack on toista mieltä.
 
Mack sanoo että tilanne on päinvastainen että hän on usein törmännyt päinvastaiseen tilanteeseen eli kun hän on tutkinut tapausta seksuaalisena hyväksikäyttönä tai toisenlaisena traumaattisena pahoinpitelynä niin hän on törmännyt sieppauksiin ja tämä hyväksikäyttö on ollut peitemuisto sieppaukselle.
 
Tri Michael Persinger toteaa että fyysinen pahoinpitely saattaa vaikuttaa aivoihin sillä tavalla että henkilö tulee herkemmäksi vaihtoehtoiselle todellisuudelle.
Persinger pohtii sitä että ehkä tällaiset henkilöt ,koska heitä on käytetty hyväksi tai pahoinpidelty lapsena,  niin heidän aivonsa ovat sellaiset että he ovat alttiita sellaisille kiihotteille joille toiset ihmiset eivät ole alttiita.
 
Sivulla 605 Bryan toteaa että hän on täynnä ihmetystä näistä sieppauskertomuksista ja hän tulee pois konferenssista uskovaisena eli hän uskoo sieppausuhrien vilpittömyyteen ja heidän kysymysten oikeutukseen.
 
Bryan toteaa että hän tahtoo  että nämä kertomukset olisivat todellisia.
 
Kirjan lopussa Bryan ihailee Pritchardia, Hopkinsia, Carpenteria,  Jacobsia, Milleriä, Donderia, Rodeghieria, Linda Moulton Howea ja kaikkia muita jotka osallistuivat konferenssiin.
 
Viimeisellä sivulla 607 Bryan toteaa että hän ei voi vilpittömästi sanoa että hän olisi
löytänyt kovia todisteita muukalaisten olemassaolosta mutta että hän jatkossakin pitää kuitenkin mielensä avoimena ja tähän kirja sitten loppuukin.
 
Loppulausuntona tästä kirjasta sanoisin että se on mahtava tietopaketti M. I. T. : n konferenssista ja siihen osallistujista.
 
Pieni yllätys minulle oli se että Bryan oli uhrannut niin paljon tilaa Carolille ja Alicelle eli yhteensä yli 200 sivua kirjan koko sivumäärästä ja on aivan selvää että heidän tapauksensa on tehnyt vaikutuksen häneen.
Vaikka Bryan nähtävästi ei ole aikaisemmin harrastanut ufologiaa niin kirja on kuitenkin korkeatasoinen ja hän on hankkinut tietonsa luotettavista lähteistä ja hän on paneutunut aiheeseen ihailtavalla tavalla.
 
Allekirjoittanut ei löydä Bryanin kirjasta kuin kaksi pientä painovirhettä eli Gerston joka pitää olla Gersten ja Trinidad joka pitää olla Trindade.
Muuten se tieto jonka Bryan tuo esille pitää erittäin hyvin paikkansa.
 
Tämä on erittäin suositeltava kirja jokaiselle ufologiasta kiinnostuneelle.
 
Todettakoon lopuksi että tämä kirjaesittely on saneltu nauhalle mökilläni kesällä 2008 ja kirjoitan sen puhtaaksi syksyllä 2008 ja puhtaaksikirjoitusvaiheessa kiinnitän aivan sattumalta huomiota asiaan jota en ollut havainnut aikaisemmin.
 
Tarkoitan tässä sitä että varsin tunnettu sieppaustutkija Leo Sprinkle joka on käynyt Suomessakin näyttää olleen poissa M. I. T. :n konferenssista.
Bryan kyllä kertoo Sprinklesta kirjassaan mutta saan sen käsityksen ettei Sprinkle itse ollut läsnä M. I. T. :n konferenssissa ainakaan puhujana.
Selitystä tähän minulla ei ole. 
 

Björn Borg, 7.11.2008