Andrews, Ann & Ritchie, Jean:

Headline Book Publishing, London 1998. 243 sivua

"Eihän ihmiset voi keksiä tätä kaikkea, eihän?"

Tämä kirja on varsin mielenkiintoinen sen takia, että se kertoo ihan tavallisen Andrews-nimisen englantilaisen perheen jokapäiväisestä elämästä. Perhe on kotoisin köyhistä oloista, mutta tekee kovasti työtä, että voisi muuttaa maaseudulle ja aloittaa uuden elämän siellä karjankasvattajana.

Perheen vanhempi poika Daniel ryhtyi jo pienenä kertomaan merkillisistä tarinoita vieraista, jotka tulivat hänen huoneeseensa yöllä. Hän kutsui niitä "sotilaiksi". Asia, jota hänen vanhempansa eivät mitenkään pystyneet ymmärtämään oli, että he usein löysivät Danielin nuoremman veljen, Jasonin, nukkumasta mitä merkillisimmistä paikoista. Jo vauvana hänet löydettiin usein jopa kehtonsa ulkopuolelta ja myöhemmin sänkynsä ulkopuolelta nukkumasta, esim. talon alakerrasta. Vanhempi veli Daniel sai syyt niskoilleen, vaikka hän vannoi syyttömyyttään. Poikien vanhemmat, Ann ja Paul, eivät kuitenkaan tajunneet tilannetta, koska välillä Jason löydettiin nukkumasta kummallisista paikoista, vaikka Daniel ei ollut edes kotona. Kumpikaan vanhemmista ei myöskään millään voineet ymmärtää, kun Jason löydettiin erään kerran nukkumasta omakotitalon pihalla sijaitsevasta vajasta, joka oli kunnolla suljettu ulkoapäin isoilla pulteilla. Talossa katosi ja ilmestyi myös tavaroita ja esineitä ja eräänä iltana ovelle koputettiin voimakkaasti useita kertoja, vaikka kukaan ei ollut ovella.

Perhettä tarkkailtiin myös. Ann ja Paul havaitsivat tämän ensimmäisen kerran syyskuussa 1995. Perhe asui nyt maaseudulla ja kun Ann ja Paul tulivat kotiin, he näkivät kaksi tummissa vaatteissa olevaa miestä, jotka seisoivat liikkumatta keskellä vehnäpeltoa. Ann ja Paul katsoivat, kuinka miehet seisoivat liikkumatta puolen tunnin ajan tarkkailemassa heidän taloaan. Paul lähti ulos ottamaan selvää, mitä miehet tahtoivat, mutta miehet lähtivätkin tällöin liikkeelle. Vaikka miehet kävelivätkin hitaasti, niin jostain syystä Paul ei kuitenkaan pystynyt tavoittamaan heitä. Paul ei myöskään ymmärtänyt, miksi miehet työntyivät tiiviiden pensaiden läpi, vaikka aivan vieressä oli polku. Myöhemminkin perhe näki usein kummallisia tummissa vaatteissa olevia miehiä, jotka tarkkailivat heitä.

Perhe heräsi usein siihen, että Jason huusi keskellä yötä että "ne" taas olivat vieneet hänet ja poika pyysi isänsä lopettamaan "niiden" öiset vierailut. Ann ja Paul eivät keksineet muita selityksiä, kuin että Jason näki painajaisia, mutta ihmettelivät silti pojassa havaitsemiaan arpia ja haavoja ja muita ihossa olevia jälkiä, jotka ilmestyivät ja katosivat säännöllisesti. Usein Jasonin pyjama oli multainen ja hänen jaloissaan ja käsissään oli naarmuja. Ann ja Paul arvelivat, että Jason käveli unissaan.

Ann ja Paul havaitsivat myös usein, että Jasonin sänky oli tyhjä ja tottuivat vähitellen siihen niin, että vaikka eivät pystyneet löytämään häntä, niin hän kuitenkin ilmestyi sitten "jossain vaiheessa jostakin". Usein Jasonilla oli vatsavaivoja ja nenävuotoja. Vatsaa tutkittiin useitakin kertoja sairaalassa, mutta mitään poikkeavaa ei löydetty. Koulussa Jason käyttäytyi häiritsevästi ja aiheutti ongelmia, jonka tuloksena hänet vietiin psykiatrin luo. Psykiatri ei kuitenkaan keksinyt selitystä Jasonin outoon käyttäytymiseen.

Tilanne muuttui eräänä iltana, kun televisiossa näytettiin hypnoosiin liittyvä ohjelma. Ohjelmassa oli mukana mies, joka uskoi joutuneensa siepatuksi ja Jason reagoi erittäin voimakkaasti siihen, mitä mies kertoi televisiossa. Myös Ann ja Paul tajusivat silloin, että kaikki mitä he ja Jason olivat kokeneet, sopivat siihen mitä mies televisiossa kertoi.

Toivuttuaan järkytyksestä, he päättivät ottaa yhteyttä sen alan asiantuntijoihin, mutta koska eivät milloinkaan aikaisemmin olleet edes ajatelleet ufoja tai sieppauksia, he eivät tienneet minne päin kääntyä. Puhelinluettelosta he löysivät kuitenkin englantilasien ufoyhdistyksen ja sitä kautta he saivat yhteyttä ufotutkija Tony Doddiin.

Ann, Paul ja Jason hämmästelivät heti alussa sitä, ettei Dodd yllättynyt mistään heidän kertomastaan, vaan kaikki vaikutti hänelle tutulta. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun joku ulkopuolinen näytti ymmärtävän Andrews-perheen ongelmia, eikä hämmästynyt heidän kertomuksistaan. Myöhemmissä tutkimuksissa ilmenikin sitten, että Jason oli siepattu toistuvasti koko ikänsä ja että myös hänen äiti, Ann, oli siepattu.

Eräänä yönä kesäkuussa 1996 Jason kärsi valtavasta nenävuodosta. Kun myöhemmin tutkittiin käytettyjä nenäliinoja, niin löytyi kiiltävä metallinen nuppineulan pään kokoinen esine, joka otettiin talteen myöhempiä tutkimuksia varten. Seuraavana päivänä esine oli kuitenkin kadonnut rasiasta, johon se oli laitettu.

Tony Dodd tiesi vastauksen: "Ns. implantit katoavat miltei aina, ettei niitä päästä tutkimaan. Usein kun suunnitellaan leikkausta implantin poistamiseksi, niin implantti katoaakin juuri ennen leikkausta." Dodd on myös sitä mieltä, että joskus ihmisiä katoaa lopullisesti sieppausten yhteydessä. Joko siksi, että sieppaus epäonnistuu jostakin syystä tai sieppaajat tahtovat tutkia jonkun ihmisen perusteellisesti. Dodd on sitä mieltä, että sieppaajat usein valitsevat kohteekseen laitapuolen kulkijoita tai yksinäisiä ihmisiä, joita ei kukaan kaipaa.

Jasonin 13. syntymäpäivää edeltävänä yönä muukalaiset sieppaavat taas Jasonin. Jasonin isoäiti herää yöllä ja näkee ovilistan alta tulevan kirkkaan valon, mutta kun hänen pitää mennä tutkimaan asiaa, hän lamaantuu ja herää vasta aamulla ja havaitsee, että nenästä vuotaa verta. Myös eräs sukulaistyttö valittaa aamulla, että hän ei voinut nukkua, koska sadat valot tanssivat ympäri asuntovaunua. Tyttö luuli, että ulkona oli satoja moottoripyöriä ja että valot tulivat niistä. Päivälle he näkevät kahdeksan isoa Chinook-helikopteria ja pienemmän helikopterin, jotka näyttävät etsivän jotain.

Jason saa ravintolassa raivokohtauksen ja huutaa äidilleen miksi juuri Ann, joka myös on sieppausuhri, piti synnyttää hänet ja tällä tavalla viedä sieppaukset eteenpäin seuraavalle sukupolvelle. Molemmat ymmärtävät silti, ettei Ann mahda asialle yhtään mitään.

Myös karjansilpomisia tapahtuu. Erittäin kummallinen tilanne syntyy, kun Paul ostaa neljä kantavaa lehmää ja seuraa päivittäin, miten lehmien vatsat kasvavat kuten pitääkin. Kun laskettu poikimisaika lähestyy, kaikki lehmät kuitenkin laihtuvat yllättäen. Paikalle kutsuttu eläinlääkäri toteaa, että kaksi lehmistä on jo poikinut ja kaksi taas ovat vasta raskauden alussa. Kaikki, jotka ovat seuranneet tilannetta, pitävät asiaa täysin mahdottomana, myös lehmät myynyt maanviljelijä.

Joku päästää hevoset irti ja kun toiset hevoset löydetään, niin yhtä hevosta ei löydy mistään tiiviistä etsinnöistä huolimatta. Yllätys onkin suuri, kun hikinen hevonen löytyy tallista, vaikka tallit jo oli tarkastettu useitakin kertoja, viimeksi pari minuuttia ennen hevosen palaamista.

Dodd on kerännyt tietoja silvotuista eläimistä ja hänen mielestään eläinten silpomisia tapahtuu jatkuvasti ympäri Englantia. Doddin mukaan löytyy jatkuvasti lampaita, karjaa, hevosia, peuroja, kettuja, siiliä, hylkeitä, myyriä jne., joilla on siisti reikä otsassa, josta sitten aivot ja joskus osa selkäytimestä on poistettu. Myös peräaukko on siististi poistettu. Doddin mielestä kyseessä ei voi olla vandaalit, koska ilmiö on maailmanlaajuinen ja järjestelmällinen.

Andrewsin perhe joutuu muuttamaan useita kertoja. Heidän suurin toiveensa on asua maaseudulla ja hoitaa eläimiä. He muuttavatkin ostamalleen tilalle, asuvat asuntovaunussa ja hankkivat karjaa. Mutta eivät ole ottaneet huomioon, että vaikka he omistavatkin tilan, niin heidän olisi pitänyt hankkia lupa kunnalta varsinaiseen asumiseen, joka heiltä kielletäänkin toistuvasti eri tekosyihin vedoten. Andrewsin perhe ei ymmärrä, miksi he eivät saa asumis- eikä rakentamislupaa, kun taas toiset kyllä saavat, ja kaiken lisäksi paljon vähemmällä vaivalla. Tony Dodd lulee tietävänsä syyn: Naapurissa on armeijan alue, jonka yllä ufoja ja valoilmiöitä on havaittu usein. Kummallista huminaa kuuluu armeijan alueelta säännöllisesti.

Tilapäisesti alueella vieraileva belgialainen moottoripyöräilevä pariskunta kysyy Annilta ja Paulilta jos he tietävät, että alueella tapahtuu paranormaaleja asioita. He olivat nähneet peltojen yllä leijuvan kirkkaan valon, ja sen jälkeen fantastisen valonäytelmän, joka tuli armeijan alueen suunnalta.

Jasonin eräs toveri, joka vuonna 1996 yöpyi Jasonin kanssa pienessä asuntovaunussa maatilalla, meni aikaisin aamulla metsään asioille ja hämmästyi, kun hän näki "lapsen" kurkkivan puun takaa. Hän luuli, että lapsi oli eksynyt ja lähti seuraamaan sitä, mutta "lapsi vain katosi". Kesäkuussa 1997 kaksi sukulaista, 7- ja 11-vuotiaat tytöt, kysyivät keitä olivat ne "pienet lapset", jotka piiloutuivat metsässä.

Aikaisin vuonna 1996 Ann ja Paul heräävät yöllä nyyhkytyksiin ja löytävät Jasonin vanhemman veljen Danielin istuvan Jasonin tyhjällä sängyllä. "Ne pirut veivät Jasonin taas", hän sanoo. Myöhemmin kuuluu kuin ukkosen jyrinää ja salamoi, ja Jason ilmestyy taas, mutta tällä kertaa hyvätuulisena. "Tällä kertaa näin siellä paljon ihmisiä ja tapasin myös yhden 'pitkistä'. Hän näytti minulle hassunnäköisen kartan ja yritti selittää, mistä he olivat kotoisin. He ovat seuranneet Maapallon kehitystä tuhansia vuosia. Siellä oli myös pikkulapsi, joka leikki 'pienten' kanssa. Olisin voinut jäädä sinne moneksi tunniksi."

Huhtikuussa 1996 Ann ja Paul kuulevat jonkun puhuvan Jasonin huoneessa ja löytävät Jasonin, joka istuu sängyssään ja puhuu vierasta kieltä, joka ei muistuta mitään heidän tuntemaansa kieltä. Paul yrittää nauhoitta puhetta, mutta jostain syystä nauhuri ei toimi ollenkaan. Jasonille sattuu myös OBE-kokemus (ruumiista irtaantuminen) ja Annin kauhuksi Jason pystyy kertomaan, mitä hänen vanhempansa olivat sillä hetkellä puhuneet ja tehneet, koska hän "oli läsnä huoneessa". Ann muistaa kauhistuneena, että koirat olivat olleet peloissaan juuri sillä hetkellä ja katseellaan seuranneet jotakin näkymätöntä.

Helmikuussa 1997 Ann herää keskellä yötä ja näkee makuuhuoneensa ikkunan luona alastoman, pelästyneeltä näyttävän vieraan nuoren miehen. Ann juoksee karkuun ja kuulee miehen liikkuvan talossa, mutta sitten mies katoaakin. Doddin mielestä kyseessä oli siepattu, joka vahingossa palautettiin väärään taloon. Sieppaajat huomasivat kuitenkin virheensä ja palauttivat siepatun oikeaan paikkaan. Dodd sanookin odottavansa tapausta, jossa siepattu palautetaan vaikkapa väärään maahan.

Syyskuussa 1997 sattuu tapaus, joka taas järkyttää Annin. He eivät asu enää maatilalla, koska eivät ole saaneet siihen lupaa kunnalta. He asuvat muualla, mutta heidän karjansa on vielä maatilalla ja he käyvät siellä päivittäin. Ann ja Paul ovat käymässä maatilalla ja huomaavat, kuinka mukana ollut koira ryhtyy haukkumaan raivokkaasti ja tuijottavan kauempana olevia hanhia. Ensin Ann ja Paul eivät huomaa mitään erikoista, mutta sitten he näkevät, että koko hanhiparvi on täysin liikkumaton ja jähmettynyt kuin valokuvassa.

Viisi viikkoa myöhemmin, kun Ann ja Jason ovat käymässä maatilalla, tilanne toistuu. Hanhet näyttävät taas "jähmettyneen" ja kaikki hanhet katsoivat metsään. Jasonin käyttäytyminen pelästytti tällä kertaa Annin. Jason tahtoi mennä metsään koska "he tahtovat vain näyttää meille jotain". Ann saa Jasonin väkisin raahattua autoon, josta Jason yrittää vielä ulos mennäkseen metsään. Jason toistaa: "Meidän olisi kyllä pitänyt mennä metsään. He tahtoivat vain näyttää meille jotain."

Kotona Ann kysyy Jasonilta "onko kaikki hyvin"? Jason vastaa hymyillen monotonisella äänellä: "Olemme kokonainen." Jason nostaa kätensä kuin näyttääkseen, että Ann olisi hiljaa ja sanoo: "Ymmärrä tämä: Minä olen he ja he ovat minä. Harvat ovat monet ja monet ovat yksi." Dodd luulee, että Jason tarkoitti "harvoilla" siepattuja ja "monella" taas muukalaisia, ja että "monet ovat yksi" tarkoitti, että muukalaiset ja siepatut toimivat yhteistyössä.

Dodd kysyy kirjassa: "Eihän ne voi keksiä kaikkea, eihän? He puhuvat eri kieltä, tulevat maailman eri kolkista, kuuluvat täysin eri kulttuureihin, mukaan lukien lukutaidottomia paimenia, joilla ei ole televisiota, ja kaikki raportoivat samoja asioita."

Allekirjoittanut on uhrannut tälle kirjalle aika paljon tilaa tässä esittelyssä määrätystä syystä. Syy on se, että tämän karjatilan tapahtumat ovat samantapaisia kuin ne, joista John Keel kertoo Mothman-kirjassaan. NIDS- yhdistyshän tutki samantapaisia ilmiöitä eräällä karjatilalla Utahissa ja totesi, ettei pystynyt selvittämään mitä siellä tapahtui. Reunahuomautuksena voidaan lisäksi mainita, että kirjan eräässä kohdassa mainitaan myös suomalaisen Aino Ivanoffin tapaus.

Björn Borg, 9.4.2005