Craig, Roy:

University of North Texas Press, Denton, Texas 1995. 276 sivua

Kun Coloradon yliopiston ns. Condon-komitea lopetti työnsä 1960-luvulla ja julkaisi mammuttiraporttinsa (lähes 1500 sivua alkuperäisessä muodossa) niin useat tiedemiehet kritisoivat raporttia siitä, ettei komitean puheenjohtajan Condonin yhteenveto (joka sitäpaitsi tieteellisesti oudolla tavalla oli heti raportin alussa) vastannut raportin sisältöä. Eräät tiedemiehet, esim. ranskalainen Poher, on kertonut, että juuri tämä seikka sai hänet kiinnostumaan ufoista. Hiukan ennen virallisen raportin julkaisemista sai komiteasta erotettu tri David Saunders markkinoille oman kirjansa "UFOs? YES! Where the Condon Committee went wrong" vuonna 1968.

Vuonna 1995 kuitenkin on kulunut jo 26 vuotta siitä, kun komitea julkaisi raporttinsa. On hiukan yllättävää, että eräs komitean tutkijajäsenistä, Coloradon yliopiston fil. tri Roy Craig, yllättäen julkaisee vielä yhden kirjan komitean työstä ja omasta roolistaan siinä. Lukija hämmästelee tietysti tätä ja pohtii, että millaisia paljastuksia Craig nyt tuo julkisuuteen 26 vuoden jälkeen?

Kirjaa lukiessaan sitten huomaa, ettei siinä ole oikeastaan mitään paljastuksia olekaan. Ainakin allekirjoittaneelle tulee mieleen, että tämä käsikirjoitus (ainakin suurin osa siitä) on kirjoitettu jo aikoja sitten ja sitten kaivettu jostain pöytälaatikosta vuonna 1995. Craig kertoo kirjassa, miten hän oma-aloitteisesti tahtoi mukaan komiteaan, vaikka hän ei tiennyt ufoista yhtään mitään. Kirjan alussa Craig sitten kertoo perusteellisesti, miten hän sai hienon henkilöllisyyskortin, joka kertoi hänen olevan komitean palveluksessa ja miten hänellä oli hyötyä tästä todistuksesta, kun hän oli Kolumbiassa ostamassa mustasta pörssistä smaragdeja, juuri kun poliisi teki ratsian. Craig selvisi näyttämällä kolumbialaiselle poliisille Condonin komitean henkilöllisyyskorttinsa, joka teki kuin tekikin suuren vaikutuksen poliisiin, joka sitten päästi Craigin menemään.

Craigin ensimmäisiä tehtäviä oli matkustaa eräälle paikkakunnalle tutkimaan outoa piipitystä, joka kuului säännöllisesti erään puun luona, vaikkakaan mitään lähdettä piipitykselle ei voitu löytää. Eräs paikallinen nuorukainen opasti Craigin kumppaneineen metsään, jossa ääntä säännöllisesti oli kuultu. Tämän jälkeen nuorukainen poistui lauantai-illan rientoihin ja Craig huomasi vähitellen, ettei hän pimeässä löydä ulos metsästä, vaan joutui jäämään sinne koko yöksi. Kun eräs paikkakuntalainen sitten ampui pienen pöllön, niin outo piipitys loppui ja paikkakunta rauhoittui taas.

Eräs mies otti myös yhteyttä komiteaan ja paljasti, että hänellä oli valokuvia aidoista ufoista, jotka hänen nimetön tuttavansa oli varastanut ilmavoimilta. Mies ei suostunut lähettämään kuvia postissa, eikä paljastamaan nimeään tai osoitettaan, mutta hän suostui siihen, että jos komitean edustaja lentäisi miehen kotikaupunkiin, niin hän voisi tavata tämän edustajan lentokentällä ja luovuttaa kuvat. Craig lensi sitten miehen kotikaupunkiin ja tapasi miehen, joka luovutti kuvat Craigille ja sen jälkeen mies poistui nopeasti. Kun Craig sitten palasi kotiin, hän näytti saadut valokuvat 15-vuotiaalle Jerrylle, joka heti tunnisti niitä samoiksi, mitä eräs lehti jokin aika sitten oli julkaissut ja joista oli tehty myös postikortteja, joita oli myytävänä monessakin paikassa.

Tähän voi vielä lisätä sen, että kun allekirjoittaneen eräs ufoartikkeli julkaistiin eräässä suomalaisessa lehdessä joskus1960-luvulla (olisiko ollut Kaleva?), niin lehti oli omasta arkistostaan liittänyt mukaan artikkeliin saman kuvan kuin Craig oli käynyt hakemassa. Kyseessä oli Paul Villan varsin tunnetut kuvat, joita löytyy melkein mistä tahansa ja allekirjoittaneen mielestä jos Craig olisi ollut vähääkään perillä ufoasioista, niin hän olisi tunnistanut kuvat heti, kun näki ne.

Craigin selostus eräästä kanadalaisesta tapauksesta saa kyllä allekirjoittaneen ymmälle. Kyseessä on kanadalainen malminetsijä, jonka oikeaa nimeä Craig ei kerro, vaan kutsuu hänet nimellä Zellinsky. Zellinsky oli metsässä nähnyt ufon laskeutuvan ja puolen tunnin tarkkailun jälkeen hän oli mennyt ufon luo ja katsonut sisään avoimesta ovesta. Hän oli kuullut keskustelua 'saksaksi', mutta heti kun sisällä olijat olivat kuulleet Zellinskyn äänen, niin ovi oli sulkeutunut ja ufo taas lähtenyt lentoon. Eräästä aukosta, jossa oli ristikko, oli tullut kuumaa ilmaa tai pakokaasuja, jotka olivat polttaneet Zellinskyn rintaa ja vatsaa. Craig julkaisee valokuvan Zellinskyn vatsasta ja rinnasta, jossa näkyy näitä palovammoja.

Craigin selostus tapauksesta saa allekirjoittaneen täysin ymmälle monestakin syystä. Ensinnäkin tapaus on varsin tuttu ufokirjallisuudessa ja se on selostettu ties kuinka monessa kirjassa alusta alkaen, jolloin miehen oikea nimi Michalak aina on kerrottu. Toiseksi Michalakista on useassa kirjassa julkaistu valokuva, jossa Michalak makaa selällään sängyssä ja hänen rinnassaan ja vatsassaan näkyy täysin selvä ristikon muotoinen polttojälki. Näissä valokuvissa näkyy myös varsin selvästi Michalakin kasvot ja luulisi, että hänen sukulaisensa ja tuttavansa tunnistaisi Michalakin näistä kuvista. Sen sijaan Craigin kuvassa miehen kasvoja ei näy ollenkaan ja kuvassa näkyvät polttojäljet eivät muistuta vähääkään niitä jälkiä, jotka näkyvät muualla julkaistuissa kuvissa. Tässä täytyykin nyt kysyä että mistä tämä Craigin kuva on peräsin? Kumpi kuva on oikea?

Lopuksi täytyy kertoa, että silloisen ufotutkimusjärjestön APROn neuvonantajiin kuului tri Horace C. Dudley (Southern Mississippi -yliopistosta), joka oli ollut St. Albansissa, New Yorkissa olevan Yhdysvaltojen laivaston sairaalan radioisotooppisen laboratorion johtaja vuosina 1952-62. Dudley oli tutkinut Steve Michalakin ja hän totesi: "Oireet viittaavat siihen, että Michalak on saanut koko vartalolle suuren määrän X- tai gammasäteilyä. Arvelisin, että Michalak on saanut 100-200 röntgeniä. On onnekasta, että tämä säteily kesti vain vähän aikaa, muuten hän olisi varmasti saanut tappavan annoksen." Kun Craig julkaisi kirjansa vuonna 1995, niin luulisi hänellä olleen runsaasti aikaa tutustua Dudleyn tutkimukseen, tai ainakin kommentoida sitä jollakin tapaa.

Craig kertoo myös, että komitean raportin tapausselostuksissa oli usein muutettu havaitsijan nimeä ja jopa paikkakuntaa, jotta ei voitaisi tunnistaa näitä. Esimerkkinä Craig kertoo Los Angelesissa sattuneesta tapauksesta, mutta Condonin raportissa sanottiin, että se oli sattunut "Eteläisellä Tyynellämerellä" (South Pacific). Allekirjoittaneen mielestä on hauskaa, että lukija saa tietää tämän tosiasian 35 vuotta sen jälkeen kun raportti on julkaistu.

Craigin kirjassa on useita selostuksia havainnoista, joille on löytynyt arkipäiväinen selitys. Venus on varsinkin tottumattomalle kaupunkilaiselle edelleen usein hämmästyksen aiheuttaja. Toisaalta Craig tuo esille tapauksia, joille ei vieläkään ole löytynyt selityksiä, kuten Schirmerin tapaus, RB-47 lentokoneen tapaus, varsin vakuuttava Beverlyn tapaus jne. Kun Condonin komitea jätti 33% tutkituista tapauksista ilman selitystä, niin tämä seikka heijastuu myös Craigin kirjasta.

Kirjan lopussa Craig tuo esille asioita, jotka antavat eräille asioille uusia piirteitä. Kun Condon-komitea aloitti työskentelynsä, niin aloitehan oli alunperin tullut ilmavoimilta. Tästä syystä ilmavoimat antoivat yleensä aina täyden tukensa komitean työlle. Komitean eräälle henkilölle, Low'lle, oli myös järjestetty vaadittava turvallisuusluokitus, jotta Low tarvittaessa voisi tutustua asioihin, jotka olivat sotilaallisesti 'arkoja'. Kuitenkin, kun komitea tahtoi tutkia väitettä, että kuusi ufoa olisi seurannut X-15 koneen lentoa ja että ufoja olisi jopa filmattu 1.9.1967, niin ilmavoimat estivät tutkimukset ja mm. Craig törmäsi seinään asiassa, eikä pystynyt jatkamaan tutkimuksia. Samoin, kun komitea sai tiedon, että 'ufot olisivat estäneet ohjusten laukaisun' Montanassa olevassa Malstromin ilmavoimien tukikohdassa, niin heidän tutkimuksensa estettiin ja todettiin, että komitean jäsenten turvallisuusluokitus ei riittänyt sen asian tutkimiseen, ei vaikka Craig vieraili ko. tukikohdassa.

Craig viittaa kirjassaan myös siihen että uutistoimisto AP:n vuonna 1989 julkaistun uutisen mukaan olisi vuonna 1986 samassa tukikohdassa sattunut tapaus, ettei Minuteman-ohjuksia olisi voitu laukaista 'inhimillisen erehdyksen' takia.

Björn Borg, 15.5.2004