Dyk, Gregory van:

Element Books Ltd, Shaftesbury, Dorset, England 1997. 177 sivua

Gregory van Dyk on allekirjoittaneelle täysin uusi nimi, eikä minulla ole mitään ennakkokäsityksiä siitä mistä hän kirjoittaa. Ihan kuin niitä selostuksia ei jo olisi tarpeeksi lukemattomissa kirjoissa, niin van Dyk aloittaa tunnollisesti ufologian vanhoilla vakiotapauksilla: Roswell, Arnold, Socorro, Villas Boas, Betty ja Barney Hill, Travis Walton, Kelly-Hopkinsville, Bentwaters, MJ-12, Condonkomitea jne. Vähän sitä ihmettelee, miksi van Dyk on katsonut tarpeelliseksi taas kirjoittaa näistä ufologian klassikoista, vaikka hänellä ei ole mitään uutta tarjottavanaan.

Neljännessä luvussa van Dyk siirtyy sitten sieppauksiin. Ufologiaan skeptisesti suhtautuvat ovat aina huomauttaneet lähdekritiikistä, eli siitä että pitää valikoida lähteitään kriittisesti, eikä hyväksyä mitä tahansa painettua tekstiä lähteeksi.Allekirjoittaneen kirjoissa käytetty lähdeluettelo sisältää tätä kirjoittaessa 472 eri lähdettä, mutta tällöin on otettava huomioon, että olen lisäksi myös lukenut noin 60 kirjaa, joita en ole hyväksynyt lähdeluetteloon eri syistä. Yksi niistä kirjoista, joita en katsonut aiheelliseksi hyväksyä lähdeluetteloon oli Helsingin kaupunginkirjastostakin saatava Michelle LaVignen "The Alien Abduction Survival Guide". Mielestäni kirja oli sen verran naiivi, ettei se kelvannut lähdeluetteloon.

Gregory van Dyk näyttää olevan täysin eri mieltä kanssani tästä asiasta. Kun hän puhuu sieppauksista, niin hän lainaa sivukaupalla ja toistuvasti Michelle LaVignen mainittua kirjaa ja toistaa jopa sen "sieppausluokittelua". Van Dyk lainaa tätä kirjaa niin usein, etten hämmästyisi lainkaan jos kävisi ilmi, että LaVignen ohut kirja on lainattu kokonaisuudessaan van Dykin kirjaan.Vaikka van Dykin lähdeluettelossa on mainittu Hopkinsin ja Mackin kirjoja, niin hän ei lainaa niitä lainkaan ja tämä on aika merkillistä, kun ottaa huomioon, että Hopkins ja Mack kuitenkin ovat maailman etevimmät tutkijat tällä alalla. Van Dyk kyllä mainitsee Hopkinsin yhden kerran tekstissään. Fowlerin kirjat Betty Andreassonista on kyllä mainittu lyhyesti kuten myös esim. Travis Walton.

Vuonna 1968 Yhdysvaltojen ilmavoimien akatemiassa otettiin käyttöön oppikirja, jossa oli mukana kokonainen luku ufoista. Luvun oli kirjoittanut majuri Donald J. Carpenter ja se kertoi seikkaperäisesti ufoista historiallisesta ajasta nykypäivään saakka ja toi esille tapauksia kuten Hesekiel, Kelly-Hopkinsville, Hillin pariskunta, Socorro ym. 1970-alkupuolella kirja poistettiin käytöstä sen kiistanalaisen sisällön johdosta.

Van Dykin kirjassa julkaistaan ko. luku (16 sivua) kokonaisuudessaan ja tämä on mielestäni van Dykin kirjan paras anti. Olisi muuten hauskaa tietää mistä syystä ja kenen aloitteesta luku alunperin ylipäänsä otettiin mukaan oppikirjaan!

Kirjan loppuosassa tuleekin sitten esille tekijän varsinainen kiinnostuksen kohde eli ns. kanavointi-ilmiö ja sen tunnetuimmat harrastajat. Tähän lukuun on myös vanha tuttavamme Billy Meier päässyt mukaan kertomuksineen ja valokuvineen. Kirjassa van Dyk suhtautuu hyvin ihaillen Meierin kertomuksiin ja kuviin eikä näytä lainkaan tietävän (tai välittävän), että ne on paljastettu väärennöksiksi jo aikoja sitten. (Tietokonetarkastuksessa on tullut esille, että kyseessä oli narunpätkissä roikkuivat pienoismallit).

Kirjan viimeinen luku liittyykin sitten "henkisiin ulottuvuuksiin" ja kertoo tri Hurtakin käsityksiin Enochin kirjoista.

Olen aikaisemmin eri yhteydessä kiinnittänyt huomiota niihin vaikeuksiin, joita lyhenne CE 5 näyttää nykyisin tuovan ufologeille. Yksi tarkoittaa lyhenteellä yhtä ja toinen toista ja van Dyk tarkoittaa CE 5 -lyhenteellä "että kommunikointia tapahtuu havaitsijan ja muukalaisen välillä" (kuten myös Halliday tarkoittaa omassa kirjassaan).

Björn Borg, 11.4.2004