Eberhart, George M.:

CUFOS, Chicago, IL 1991. 146 sivua (A4)

"Muutama päivä aikaisemmin Ohion Circlevillesta kotoisin oleva maanviljelijä Sherman Campbell löysi samanlaisen säähavaintopallon tilaltaan. Hän tunnisti sen heti säähavaintopalloksi. Hän vei sen sheriffille, joka myös heti tunnisti sen säähavaintopalloksi. Kummallakaan ei ollut mitään tarvetta ottaa yhteyttä armeijaan. Säähavaintopallo vietiin näytteille Circleville Herald -lehden toimistoon, jossa se oli näytteillä useita päiviä. Kaikki tunnisti sen säähavaintopalloksi. Sitten se palautettiin löytäjälle, joka siirsi sen latoonsa, jonne se jäi lojumaan moneksi vuodeksi."

Tämä kirja sopii mainiosti sellaiselle lukijalle joka tahtoo saada yleiskatsauksen Roswellin tapauksesta. Tähän on kerätty eri tutkijoiden ja kirjailijoiden näkökannat ja tuodaan esille väitteitä maahansyöksyn puolesta ja vastaan. Yksi asia, joka tässä kirjassa täysin selvästi tulee esille, on se miten vaikeata on tutkia 50 vuotta sitten sattunutta asiaa. Vaikka ufotutkijat ja -kirjailijat haastattelevat samoja todistajiakin, niin yksi kirjailija sanoo, että todistaja sanoi niin ja toinen että todistaja sanoi näin.

Yksi vallan hyvä esimerkki tästä on se valokuvaaja, joka otti valokuvat kenraali Rameyn toimistossa ja joissa näkyy talteen otettua materiaalia. Valokuvaaja, J. Bond Johnson, on hyvin tiedossa ja häntä on haastateltu useita kertoja. Ensin Johnson sanoo, että hän otti vain kaksi kuvaa ja sitten filmi loppui. Kun kuvia kuitenkin on löytynyt neljä, niin Johnson oli pitkään sitä mieltä, että joku muu myös oli ottanut kaksi kuvaa. Myöhemmin hän muutti kertomustaan ja toteaa, että kai hän sittenkin otti neljä kuvaa. Ihmiset eivät yksinkertaisesti muista enää tarkasti 50 vuotta vanhoja asioita. Johnson kuitenkin toteaa haastatteluissa, että hän uskoo, että häntä petettiin, eikä hänelle näytetty "sitä oikeata tavaraa", vaan että paikalle tuotiin vanha säähavaintopallo peitemielessä.

Tässä kirjassa eri kirjailijat tuovat esille tiivistetyssä muodossa näkemystään siitä, mitä tapahtui Roswellissa. Mukana kirjassa on Michael Swordsin, Don Schmittin, Kevin D. Randlen, Mark Rodeghierin, Jerome Clarkin, Richard Hallin, Stanton T. Friedmanin, Joe Nickellin ja John F. Fisherin kirjoituksia. Kirjan ytimen muodostaa Don Schmittin ja Kevin D. Randlen seikkaperäiset analyysit siitä, miksi löydetty esine ei ollut:

- SääHAVAINTOPALLO: Säähavaintopalloja lähetettiin säännöllisesti päivittäin ilmaan esim. Roswellin tukikohdasta. Yhtä säännöllisesti niitä tuli alas ja löydettiin maasta. Esimerkkinä otetaan juuri tuo Circlevillen tapaus:"Muutama päivä aikaisemmin Ohion Circlevillesta kotoisin oleva maanviljelijä Sherman Campbell löysi samanlaisen säähavaintopallon tilaltaan. Hän tunnisti sen heti säähavaintopalloksi. Hän vei sen sheriffille, joka myös heti tunnisti sen säähavaintopalloksi. Kummallakaan ei ollut mitään tarvetta ottaa yhteyttä armeijaan. Säähavaintopallo vietiin näytteille Circleville Herald- lehden toimistoon jossa se oli näytteillä useita päiviä. Kaikki tunnisti sen säähavaintopalloksi. Sitten se palautettiin löytäjälle, joka siirsi sen latoonsa, jonne se jäi lojumaan moneksi vuodeksi."Toisin sanoen, alas tulleet säähavaintopallot eivät herättäneet sen kummempaa huomiota.

- HARJOITUSATOMIPOMMI TAI KOKEILUKONE: Roswellin tukikohta oli juuri se, jossa Yhdysvallat säilytti ensimmäiset atomipomminsa. Täältä lähti liikkeelle Hiroshiman pommittanut "Enola Gay" -kone ja myös Nagasakin pommittanut kone. Vaikka asia siihen aikaan oli huippusalainen, niin siellä käytettiin oikean näköisiä ja oikeanpainoisia raskaita harjoituspommeja, joilla lentokoneiden miehistöt harjoittelivat pommitusta. Harjoituksen jälkeen harjoituspommit kerättiin talteen ja käytettiin uudestaan. Nämä eivät kuitenkaan voineet selittää Roswellin löydöstä, koska nämä harjoituspommit eivät ikinä menneet rikki, vaan pysyivät ehjinä. Kyseessä ei myöskään voinut olla mikään kokeilukone siitä yksinkertaisesta syystä, ettei kukaan ikinä etsinyt mitään kadonnutta konetta. Jos joku olisi kadottanut kokeilukoneen, niin sitä olisi tietysti heti etsitty.

- JAPANILAINEN ILMAPALLOPOMMI: Mm. kirjailija John Keel on tuonut esille, että kyseessä on ollut japanilainen ilmapallopommi, jollaisia Japani lähetti ilmavirtojen mukana Yhdysvaltoihin sodan aikana jopa tuhansia. Yhdysvaltojen viranomaiset olivat määränneet näiden ilmapommien putoamispaikat huippusalaisiksi, jotta japanilaiset eivät saisi tietää, olivatko ne ollenkaan tulleet perille. Sodan jälkeen kävikin ilmi, että japanilaiset olivat harkinneet biologisten aseiden lähettämistä näissä ilmapalloissa, mutta luopuivat ajatuksesta, koska luulivat että kaikki ilmapallot olivat pudonneet mereen. Suurin syy miksi nämä japanilaiset ilmapallot eivät voineet selittää Roswellin tapausta on se, että ne oli valmistettu helposti palavasta riisipaperista. Roswellin todistajathan kertovat, etteivät he saaneet materiaalia syttymään vaikka yrittivät.

- V2-OHJUS: Sodan jälkeen Yhdysvallat toi maahan suuren määrän entisiä nazitiedemiehiä, mm. Wernher von Braunin. Heidän tehtävänä oli kehittää edelleen saksalaisia raketteja, esim. V2-ohjusta. Kirjailija Ron Schaffner on ehdottanut, että se joka syöksyi alas Roswellissa, olisi ollut tällaisen ohjuksen keulakartio laskuvarjoineen. Schaffner viittaa niihin valokuviin, joita otettiin kenraali Rameyn toimistossa ja on sitä mieltä, että niissä näkyy juuri V2-ohjuksen keulakartion laskuvarjo. Tässä vaiheessa kirjassa viitataan meteorologi Irving Newtoniin, joka tuotiin kenraali Rameyn toimistoon. Hänhän tunnisti materiaalin säähavaintopalloksi. Lisäksi tuodaan esille, ettei V2-ohjuksessa ollut mitään erillistä, irrotettavissa olevaa keulakartiota, vaan koko ohjus oli yksi ainoa kappale. Yllä olevaan viitaten Schmitt ja Randle toteavat, ettei Roswellissa löydetty materiaali ollut mikään edellä mainituista. Se oli siis jotakin muuta.

(Asia, joka pistää silmään tässä vaiheessa on se, että kirjassa ei puhuta sanaakaan Project Mogulista, koska kirja on julkaistu jo vuonna 1991, jolloin Mogul-ilmapallot eivät vielä olleet tulleet julkisuuteen tässä yhteydessä. Se ei kuitenkaan todennäköisesti vaikuta paljonkaan asiaan, koska Mogul koostui lähinnä tutkaheijastimista ja monesta säähavaintopallosta, eli helposti tunnistettavista laitteista. On myös tuotu esille, että Mogulin yhteydessä käytettiin valtavan isoa sukkaa muistuttavaa Skyhook-ilmapalloa. Kirjassa kerrotaan kuitenkin, että ensimmäinen tällainen ilmapallo lähetettiin vasta syyskuussa 1947, eli yli kaksi kuukautta Roswellin maahansyöksyn jälkeen).

Varsin paljon tilaa annetaan kirjassa myös ns. MJ-12 -dokumenteille, joiden aitoudesta sitten eri kirjailijat kinastelevat totuttuun tapaan. Fil. tri Bruce Maccabee on kirjoittanut kirjaan amiraali Hillenkoetterista 5-sivuisen jutun, jossa Maccabee pohtii mitä kaikkea Hillenkoetter tiesi ufoista.

Jos on kiinnostunut Roswellista ja tahtoo saada siitä niin asiallista tietoa, kuin on mahdollista, niin tämä kirja sopii hyvin siihen tarkoitukseen, vaikka sillä jo on ikää 15 vuotta.

Björn Borg, 6.4.2005