Fawcett, Bill (toim.):

William Morrow and Company, Inc., New York, N. Y. 1997. 369 sivua

Fil. tri Richard F. Haines, fil. tri William R. Forstchen, lääket. tri Mickey Zucker Reichert ja fil. tri David Brin ovat muiden muassa osallistuneet tämän kirjan tekemiseen.

Fil. tri Richard Haines selostaa lähituntumien eri luokkia ja antaa yksinkertaisen neuvon jos kohtaa muukalaisia: Juokse karkuun, jos ehdit! Samalla hän huomauttaa, että useat sieppausuhrit ovat kertoneet, että sieppauksen alussa he kuulevat merkillisiä ääniä, kuten vihellystä, huminaa, surinaa tai piipitystä. Hainesin mielestä kyseessä on muukalaisten laite, jolla he yrittävät hypnotisoida tai lamaannuttaa ihmistä tai houkutella hänet luokseen. Hainesin neuvo on, että yrittää kaikin voimin vastustaa tätä signaalia, esim. ajattelemalla voimakkaasti jotakin aivan muuta.

Allekirjoittanut ei kuitenkaan tiedä, pitääkö nauraa vai itkeä kun lukee Jonathan Vos Postin kirjoituksen siitä, mitä pitää tehdä, jos kohtaa humanoidin. Vos Postin ehdotuksen mukaan täytyy aina kantaa mukanaan mm. narunpätkää ja jos kohtaa muukalaisen, niin pitää tämän narunpätkän avulla ryhtyä sormillaan tekemään "narukuvioita" (sellaisia, joita koululapset tapaavat tehdä välitunneilla). Vos Post ehdottaa täysin tosissaan, että ensimmäisenä kuviona pitäisi tehdä ns. "kissan kehto" -nimistä kuviota. Vos Postin ajatuksena on se, että kun nämä narukuviot ovat kansainvälisiä ja tunnettuja ympäri maailmaa, niin ehkä muukalainenkin ymmärtäisi, että hän on kohdannut Maapallon älykkään (? - allekirjoittaneen huom.) olennon.

Allekirjoittanut voi hyvin kuvitella, miten astronauttina itse laskeutuisin vieraalle planeetalle ja tapaisin oudon olennon ja heti ryhtyisin innokkaasti tekemään näitä narukuvioita mukana olevalla narunpätkällä. Suuri osa Vos Postin kirjoituksesta on pitkästyttävä selostus maailman eri kielistä ja niiden kehityksestä. Vos Postin jutussa on yksi paha puute: Hän olettaa, että jos kohtaamme muukalaisen, niin siinä tilanteessa IHMISEN pitää ottaa ohjat käsiinsä. Vos Post ei sanallakaan mainitse sellaista vaihtoehtoa, että ko. MUUKALAINEN, mahdollisesti korkeamman sivilisaation edustajana, ottaisi ohjat käsiinsä.

Historian professori, fil. tri William R. Forstchen, on poiminut ufologiasta muutamia tunnettuja ufotapauksia ja analysoi niitä lyhyesti. Nämä tapaukset ovat Papuan tapaus, eräiden lentäjien tapaukset, Schirmerin tapaus, Socorron tapaus, Cisco Groven tapaus, eräs vuodelta1946 peräisin oleva brasilialainen tapaus, maanviljelijä Wilcoxin tapaus sekä Kelly-Hopkinsvillen tapaus. (Cisco Groven ja Wilcoxin tapauksista löytyy lyhyet selostukset allekirjoittaneen kirjasta "Onko ufoilmiössä logiikkaa?" ja muista kirjassa "Tosiasioita ufoilmiöstä").

Englantilainen pastori Charles Woland, joka aikaisemmin on toiminut ratsupoliisina Kanadassa (!) ja siellä näki ensimmäisen ufonsa vuonna 1959, on kirjoittanut kirjaan jutun siitä, miten pitää varustautua, kun on ulkona luonnossa "bongaamassa" ufoja. Kanadalainen ufokirjailija Chris A. Rutkowski on kirjoittanut pitkän jutun siitä, mitä hyötyä tai haittaa ihmiselle on, jos ja kun, kohtaa muukalaisen tai ufon. Rutkowski luettelee mahdollisia ajateltavissa olevia positiivisia puolia, mutta tuo samaan hengenvetoon esille tapauksia, jolloin havaitsija on fyysisesti kärsinyt tapaamisesta (esim. Michalak). Samalla Rutkowski mainitsee ohimennen Persingerin ja hänen teorioitaan siitä, että maanjäristyksissä vapautuvat piezosähköiset kentät aiheuttaisivat ufohavaintoja. Rutkowski huomauttaa tässä, kuten hän on tehnyt aikaisemminkin, ettei Persingerin teoriassa ole perää siitä syystä, että suurin osa ufohavainnoistahan pystytään selittämään (lentokoneet, helikopterit, satelliitit, planeetat ym.) ja tämähän vie pohjan Persingerin teorialta. Rutkowski kertoo huomauttaneensa asiasta Persingerille, joka kuitenkaan ei ole välittänyt näistä huomautuksista.

Rutkowski kertoo myös sieppauksista ja niiden mukana tuomista haitoista ja kertoo tässä yhteydessä kanadalaisen yliopiston professorista, joka yhtäkkiä joutui ufologian kouriin siinä määrin, että hän puhui ufoista luennoillaankin. Ufoista tuli professorille pakkomielle. Professori tajusi monen kuukauden kuluttua tilanteensa ja pystyi irrottautumaan ufologian otteesta sikäli, että hän säilytti akateemisen kiinnostuksen ilmiöön, mutta se ei enää ollut hänelle pakkomielle. Rutkowski ajaa takaa tällä kertomuksellaan sitä, että mikä se oli, joka alunperin sai professorin kiinnostumaan ufoista yhtäkkiä? Mistä professorin kiinnostus lähti liikkeelle? Yrittivätkö muukalaiset saada professorin haltuunsa psykologisesti, mutta epäonnistuivat?

Lääket. tri Mickey Zucker Reichert on kirjoittanut siitä, millä tavalla ihminen ja muukalainen sopivat/ei sovi yhteen mikrobi-, bakteeri-, geeni-, DNA-, ym. tasolla. Fil. tri David Brin pohtii kahdessa kirjoituksessaan älykkään elämän esiintymistä avaruudessa ja miten vaarallinen avaruus on ihmiselle. Kevin Randle on kirjoittanut Roswellista ja Chris Talaraski viljakuvioista. Myös G. Harry Stine on kirjoittanut jutun kirjaan.

Tässä vaiheessa on todettava, että vaikka Forstchenin ufotapausten analyysit on taitavasti siroteltu kirjaan sopivin välein ja vaikka Randle kirjoittaa Roswellista ja vaikka muut kirjoittajat aina silloin tällöin viittaavat ufotapauksiin, niin tässä kirjassa keskustellaan nimenomaan siitä, että millaiset ovat mahdollisuudet, että avaruudessa on olemassa muita älykkäitä sivilisaatioita, pystyvätkö he matkustamaan avaruudessa, ja miten meidän tulee käyttäytyä, jos ja kun, kohtaamme tällaisen vieraan älyn. Draken kuuluisaa kaavaa käydään tarkkaan ja useaan otteeseen läpi ja mietitään, millä tavalla se on nykyisin muuttunut verrattuna siihen aikaan kun Drake esitteli kaavaansa ensimmäisen kerran.

Kirjan lopussa julkaistaan "Deklaraatio niistä periaatteista, joita tulee noudattaa sen jälkeen, kun on havaittu Maanulkoinen äly". Deklaraatiossa todetaan, että tätä älyä on ehkä löydetty signaalin avulla tai saatu muu todiste siitä. Deklaraation on vahvistanut huhtikuussa 1989 "Board of Trustees of the International Academy of Astronautics" ja "Board of Directors of the International Institute of Space Law".

Deklaraation jälkeen kirjassa julkaistaan 7-sivuinen lista, kenelle pitää ilmoittaa tällaisesta löydöstä. Kirjasta ei käy täysin selvästi esille, liittyykö lista edellä mainittuun deklaraatioon tai onko se kirjan tekijän laatima. Listalla luetellaan poliitikkoja, tiedemiehiä, tähtitietieteilijöitä ym. ja julkaistaan heidän puhelinnumeroitaan, osoitteitaan ja sähköpostiosoitteitaan, jotta heihin saisi yhteyttä. Listalla on lukuisia eri maiden edustajia, esim. Tukholman observatorion tähtitieteilijä ja norjalainen tähtitieteilijä on mainittu, sen sijaan yhtään suomalaista henkilöä listalta ei löydy.

Listalla todetaan myös, että siinä mainitut eivät välttämättä ole pyytäneet päästä mukaan listalle, vaikka heidät on mainittu siinä. Listalla ei myöskään ole mitään ufojärjestöä, mutta kirjan tekijä mainitsee erikseen, että amerikkalainen MUFON on erityisesti pyytänyt, että myös heille ilmoitetaan, jos kontakti syntyy.

Tutustuttuani listaan ja mietittyäni sitä pari sekuntia, allekirjoittanut on kuitenkin sitä mieltä, että tällaista listaa on turhaa tehdä ja ylläpitää. Miksi olen tätä mieltä? Siitä syystä, että jos tällainen tilanne todellakin tulee eteen, että kiistattomasti on havaittu Maanulkoinen äly, niin nykyaikana nopein tapa levittää tieto siitä on soittaa lähimmälle televisioasemalle tai vaikkapa CNN-uutiskanavalle. He kyllä hoitavat tiedotuksen siitä eteenpäin aivan varmasti.

Allekirjoittaneen lähdeluettelossa on tätä kirjoittaessa 700 lähdettä, joista suurin osa on englanninkielisiä kirjoja. Tämän määrän mukana tuoman "asiantuntemuksen" turvin uskallan lausua seuraavaa: Olen jo kauan näissä kirjoissa pannut merkille, millainen vaikutus Star Trek -filmeillä ja -sarjoilla on ollut kirjailijoihin. Varsin moni nykyaikainen ufoista tai avaruudesta kirjoittava kirjailija viittaa Star Trekiin jossain yhteydessä. On täysin selvää, että tuolla sarjalla on ollut valtava vaikutus moneen ihmiseen ja heidän suhtautumiseensa avaruuteen.

Björn Borg, 2.5.2005