Fowler, Raymond E.:

Writer's Showcase, iUniverse, Inc., Lincoln, NE 2002, 528 sivua

Raymond Fowler on julkaissut 11 ufokirjaaja, joista kolme kertoo Betty Andreassonin sieppauksista. (Suomalaisia varmaan kiinnostaa, että Betty Andreassonin isä oli suomalainen Wäinö Aho). Myös muissa kirjoissaan Fowler usein selostaa Betty Andreassonin tapausta ja Fowler onkin tullut tunnetuksi nimenomaan Betty Andreasson-tapauksen tutkijana.

Yllämainittu paksu kirja on, kuten sen nimikin kertoo, Fowlerin testamentti ufotutkimukselle. Hän kertoo kirjassa urastaan ensin NICAPin ufotutkijana ja myöhemmin MUFONin ufotutkijana. NICAPin viimeisiä aikoja Fowler selostaa perusteellisesti ja pohtii, oliko NICAPin hajoamisen syynä huono johtamistaito vai aiheuttiko hajoamisen nimenomaan CIA tahallaan. Fowler tarjoaa kaksi eri vaihtoehtoa ja selostaa näitä molempia, mutta itse vieläkään tiedä kumpi vaihtoehto on se oikea.

Fowler saattaa itse olla sokea asialle, mutta suomalainen lukija, joka katsoo asioita matkan päästä ihmettelee kyllä CIA:n voimakasta läsnäoloa NICAPissa. Esim. CIA:n entinen pääjohtaja amiraali Hillenkoetter oli mukana alusta alkaen NICAPin johtokunnassa. Myös lukuisat muut nimeltä mainitut henkilöt, jotka olivat mukana NICAPissa, olivat tai olivat olleet CIA:n palveluksessa. Tällaista CIA:n läsnäoloa ei havaittu lainkaan toisessa ufo-organisaatiossa eli APROssa. Selitys CIA:n kiinnostukseen (paitsi itse ufoasia) lienee ollut NICAPin jatkuvat hyökkäykset Yhdysvaltojen ilmavoimia vastaan, jota NICAP syytti ufoasioiden salaamisesta ja NICAPin jatkuvat pyrkimykset saada kongressia tutkimaan ufoasioita. (Tällaisiin hyökkäyksiin esim. APRO ei syyllistynyt).

Varsin suuren osan kirjastaan Fowler omistaa ns. synkroniteetti-ilmiölle, eli merkillisille yhteensattumille (joista mm. Jung on kirjoittanut kokonaisen kirjan). Fowler hämmästelee näitä kummallisia yhteensattumia, jotka näyttävät sattuvan tiheään tahtiin ja joista hän kertoo kymmeniä esimerkkejä. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon, että kun Fowler joutuu tekemisiin tunnetun tähtitieteilijän Hynekin kanssa, jota Fowler suuresti ihaili, mutta joka asui toisessa kaupungissa, niin Fowlerin naapuriin muutti mies, joka osoittautui Hynekin tyttären sulhaseksi.

Toisena esimerkkinä voidaan ottaa tapaus vuodelta 1967, jolloin lehdet kirjoittivat tapauksesta, jossa ufot olivat aiheuttaneet sellaisia sähköhäiriöitä, että Minuteman-ohjuksia ei lainkaan voitu laukaista. Lehdet lainasivat erään upseerin kertomusta, joka oli istunut ohjusten komentokeskuksessa tapauksen sattuessa. Vähän myöhemmin Fowlerin esimies esitteli hänet eräälle upseerille ja mainitsi hauskana asiana "että Fowler uskoi ufoihin". Tällöin ilmeni, että kyseinen upseeri oli juuri se, joka oli ollut ohjusten komentokeskuksessa ja jonka kertomusta lehdet olivat lainanneet.

Kolmantena esimerkkinä Fowler kertoo nauhasta, jossa on Betty Andreassonin hypnoosihaastattelu. Kun nauhaa piti kuunnella eri TV-ohjelmissa, joissa Fowler oli mukana, niin TV-teknikot ilmoittivat usein että se oli tyhjä (mutta se toimi taas hyvin kotona). Erään studion valot sammuivat kun nauha käynnistettiin.

Neljäntenä esimerkkinä Fowler kertoo, kun hän ajoi eräässä risteyksessä ja varpunen lensi hänen tuulilasiinsa ja putosi kuolleena alas, jolloin Fowler muisti Raamatun sanat, ettei varpunenkaan kuole jos ei Jumala sitä tahdo. Myöhemmin Fowler kuuli, että hänen tuttavansa oli kuollut samaan aikaan kuin varpunen ja kun Fowler paluumatkalla ajoi samassa risteyksessä niin radiossa soitettiin kappale, joka kertoi kuolleesta varpusesta. Tällaisia esimerkkejä merkillisistä yhteensattumista, eli synkronismista, Fowler luettelee kirjassaan runsaasti. Näitä tapauksia on niin paljon, että Fowler aikoo kirjoittaa vielä yhden kirjan tästä ilmiöstä.

Fowler kertoo myös miten hänen yksinkertaisesti on ollut pakko vuosien kuluessa muuttaa käsityksiään ufoilmiöstä. Uransa alussa Fowler oli vakuuttunut siitä, että ufot olivat ruuveista ja muttereista tehtyjä fyysisiä avaruusaluksia. Vuosien varrella Fowler on kuitenkin muuttanut mieltään. Hän ei vieläkään tiedä mistä ufot tulevat, mutta hänen on ollut pakko tutkimuksissaan hyväksyä se tosiasia, että ufot liittyvät tiiviisti yhteen paranormaalien ilmiöiden kanssa.

Fowler luettelee perusteellisesti ja pitkään esimerkkejä, miten ufohavaitsijat myös ovat kokeneet paranormaaleja ilmiöitä kuten MIB:ejä, pakonomaisia automatkoja keskellä yötä jättäen pikkulapsia yksin kotiin, kummallisia äänimerkkejä, halvaantumisia, telepaattisia ääniä, kummallisia unia, ilmestyksiä, sähköhäiriöitä, poltergeistilmiöitä ja kadonnutta aikaa. Useimmiten nämä paranormaalit ilmiöt alkavat ufohavainnon jälkeen. Eräskin perhe kertoi, miten he ufohavainnon jälkeen toistuvasti kutsuivat poliisin paikalle, koska näkivät talonsa lähellä miehen, joka tarkkaili perhettä ja taloa. Miehellä oli valkoinen paita ja mustat housut ja joskus he pääsivät erittäin lähelle miestä, joka kuitenkin aina yllättäen katosi jättämättä edes jalanjälkiä. Myös naapurit ja sukulaiset näkivät usein tämän miehen ja soittivat poliisille, joka lopuksi kyllästyi koko asiaan ja ryhtyi kutsumaan perheen taloa "taistelutantereeksi".

Havaittuaan kaksi kertaa oudon miehen, joka muistutti häntä itseään, ja havaittuaan myöhemmin olevansa tekemässä juuri sitä mitä "vieras mies" aikaisemmin oli ollut tekemässä, ja samoissa vaatteissa, Fowler epäilee nähneensä itsensä tulevaisuudessa ja ryhtyy pohtimaan, ettei todellisuutemme ole niin yksinkertainen kun luulemme. Fowler muistaa myös, miten salama iski hänen isäänsä tämän toimiessa armeijan sähköttäjänä ja hänen toverinsa luulivat hänen kuolleen. Isä selvisi kuitenkin hengissä, mutta koki sen jälkeen jatkuvasti paranormaaleja ilmiöitä.

Jossain vaiheessa Fowler rupeaa myös miettimään omaa pakonomaista kiinnostustaan ufoihin ja hänelle järjestetään hypnoositilaisuuksia, jolloin ilmenee, että Fowler itse on joutunut siepatuksi pikkulapsesta saakka. Fowler ja hänen vanhempansa muistivatkin hyvin, miten Fowler jo lapsena oli puhunut pikku-ukoista, jotka tulivat häneen makuuhuoneeseensa yöllä ja veivät hänet pois. Fowler oli ollut lapsena usein jopa hysteerinen ja kieltäytynyt nukkumasta yksin huoneessaan. Hänen vanhempansa olivat kuitenkin selittäneet, että Fowler vain näki painajaisia ja olivat pakottaneet hänet takaisin sänkyynsä.

Sieppaukset ovat jatkuneet aikuisikään saakka ja jatkuvat edelleenkin ja todisteena näistä Fowler kertoo, miten hänen nenästään usein vuotaa verta, miten hän on löytänyt outoja jälkiä kehostaan ja miten hän kerran heräsi sängyssään pää jalkopäädyssä ja jalat tyynyllä.

Tyypilliseen sieppaustapaan Fowler kertoo, miten hänet oli viety ufoon, jossa hänelle on tehty lääkärintarkastus ja hänestä on otettu näytteitä. Fowler tuo myös esille, kuten monet muutkin, eli hänen käsityksensä mukaan sieppaukset jatkuvat useiden sukupolvien ajan ja että tietyn perheen kaikkia jäseniä voidaan siepata. Kun siepattu menee naimisiin, niin hän usein se tapahtuu juuri sellaisen henkilön kanssa, joka myös on siepattu joskus.

Fowler on koko ikänsä ollut uskovainen ja käynyt säännöllisesti kirkossa, laulanut kirkkokuorossa ja pitänyt jopa aikuisille tarkoitettua pyhäkoulua. Hänen on vaikeata sovittaa yhteen ufokokemuksiaan uskontonsa kanssa. Miten ufot sopivat yhteen uskonnon kanssa? Mitään vastausta ongelmaan hän ei kuitenkaan keksi. Hän kertoo kuitenkin parista tapauksesta, jolloin ufohavaitsija on kutsunut papin kotiinsa saadakseen paranormaalit ilmiöt loppumaan, mutta turhaan.

Kirjan lopussa Fowler syyllistyy asiaan, joka raivostuttaa lukijaa. Fowler on pitkään sivukaupalla ja valokuvien kera kertonut, miten hän havaitsi nenässään pyöreän esineen, jota hän epäilee implantiksi. Esineestä otetaan röntgenkuvia ja näitä röntgenkuvia analysoidaan tehokkaalla supertietokoneella ja todetaan esineen vaikuttavan erittäin oudolta. Fowleria kehotetaan menemään leikkaukseen, jossa poistettaisiin esine, jotta se voitaisiin tutkia laboratoriossa ja hänelle annetaan lähete kirurgille. Mutta Fowler ei menekään leikkaukseen lähetteestä huolimatta ja kun häneltä kysytään syytä, niin hän viittaa vaimoonsa, joka ei tahdo enää kuulla ufoasioista ollenkaan. Fowler on sitä mieltä, että hänen vaimonsa hermostuisi jos saisi tietää, että Fowler epäilee implanttia. Joten merkillinen esine on edelleenkin Fowlerin nenässä. Tässä voidaankin nyt sitten kysyä, että uskooko Fowler todellakin, ettei hänen vaimonsa saa tietää asiasta mitään nyt kun Fowler kertoo perusteellisesti asiasta kirjassaan ja tätä kirjaa luetaan Yhdysvalloissa ja mm. Suomessa saakka?

Björn Borg, 23.02.2004