Gordon, Danny B. & Dellinger, Paul:

Empire Publishing, Inc., South Madison, N. C. 1988. 208 sivua

"Radioaseman uutispäällikkö Danny Gordon: Auttakaa meitä! Meidät on valloitettu!"

Noin kuukausi sitten kirjoitin esittelyn Gregory L. Littlen kirjasta Grand Illusions, jossa Little kertoi West Virginian Wytheville -nimisellä paikkakunnalla vuonna 1987 sattuneesta ufo-flapista. Little kertoi paikallisen radioaseman toimittajasta, josta tuli eräänlainen keskushenkilö tapahtumissa. En voinut kuvitellakaan, että kuukausi myöhemmin minulla olisi kädessäni juuri tuon radiotoimittajan kirjoittama kirja, varsinkin kun en edes silloin tiennyt, että sellaista kirjaa oli olemassakaan.

Mutta näin se vain on. Tätä kirjoittaessani minulla on kädessäni Wythevillen WYVE -radioaseman uutispäällikön Danny Gordonin kirja, jonka hän on kirjoittanut yhdessä Roanoke Times and World News -lehden toimittajan Paul Dellingerin kanssa. Tässä tulee väistämättä mieleen Jungin ajatukset synkroniteetti-ilmiöstä.

Kirjassaan radiotoimittaja Gordon kertoo, kuinka hän ei ollut tippaakaan kiinnostunut ufoista eikä edes ajatellut niitä ennen kuin paikkakunnan sheriffi vuonna 1987 kertoi, että viisi poliisia oli havainnut ufon. Ilmoituksia tuli lisää joka suunnalta.

Patricia Aker -niminen havaitsija kertoo, kuinka hän ja hänen miehensä ja lapsensa olivat nähneet oudon lentokoneen taivaalla. He olivat pysäyttäneet autonsa ja näkivät todella ison lentokoneen. "Emme olleet ikinä nähneet mitään vastaavaa aikaisemmin. Sitten ilmestyi kaksi samanlaista lentokonetta lisää. Koneet olivat äänettömiä ja vasta kun auton moottori sammutettiin, niin kuului heikkoa surinaa. Lentokoneet liikkuivat todella hiljaa ja ne olivat todella matalalla ja niiden väri oli armeijan vihreä. Niitä oli kolme ja ne liikkuivat juuri ja juuri eteenpäin. Yksi pysähtyi paikalleen ja rupesi leijumaan. Lentokoneissa oli punaiset ja valkoiset valot ja jonkin ajan kuluttua paikalle ilmestyi myös suihkuhävittäjiä.Mutta me emme ymmärtäneet, miten ne pysyivät ilmassa sillä nopeudella. Myös toiset havaitsijat ovat nähneet samoja lentokoneita ja kuvailivat niitä 'litteiksi'. Ne olivat suunnattoman isoja." Havaitsijat arvelivat, etteivät lentokoneet olleet korkeammalla kuin sadan metrin korkeudessa tai ehkä 180-240 m:n korkeudessa.

Lopulta Gordon lähtee itse ulos katsomaan mistä on kysymys. Eräänä iltana Gordon ja Roger Hall ovat ulkona odottamassa, että näkisivät jotain. Koska mitään erikoista ei ole näkyvissä, Hall ehdottaa kello 20.45, että he palaavat kotiin mutta ennen kuin Gordon ehtii vastata, he havaitsevat valoryhmän lähestyvän heitä. He näkevät suunnattoman ison äänettömän lentokoneen, joka ohittaa heidät 450-600 metrin korkeudessa. Kun lentokone lähestyy heitä, Gordon näkee litteän tylppänokkaisen ohjaamon. Ohjaamon toinen puoli on valaistu, mutta toinen puoli täysin pimeä. Koneen nokassa on stroboskooppinen valo, josta tulee erivärisiä valovälähdyksiä. Koneessa ei näy mitään siipiä tai roottoreita. Koneen ohittaessa heidät, se näytti kiekolta. Kun kone loittoni, Gordon ja Hall näkivät merkillisimmän asian, mitä he ikinä olivat nähneet. He arvelivat, että kone oli 180-210 metriä pitkä ja sen perässä oli kolme isoa ikkunaa, jotka olivat puoliympyrän muotoiset. Ikkunat loisti samanlaisella pehmeällä valolla, kuin 75 watin lampun valo kodin sisältä loistaa ulos.

Yllättäen idästä tuli punainen pallomainen kohde. Se meni samaan pilveen, kuin mihin lentokone juuri oli menossa, mutta kun lentokone tuli ulos pilvestä niin punainen pallo oli kadonnut. Punainen pallo oli näyttänyt kiinteältä, koska se himmensi tähtien valot ohittaessaan niitä. Havainto oli kestänyt noin kolme minuuttia, ja kun se oli ohi sekä Gordon että Hall rupesivat moittimaan toisiaan siitä, ettei kumpikaan ollut filmannut lentokonetta, vaikka heillä oli mukanaan sekä kamera että videokamera. Itse asiassa he eivät ymmärrä, miksi kumpikaan ei ottanut mitään kuvia.

22.10.1987 Gordon on autossa kahden muun henkilön kanssa, kun he havaitsevat erään sivutien yllä leijuvan ufon. He pysähtyvät ja syöksyvät ulos ja näkevät kuinka pienempi sininen valo ilmeisesti telakoituu ensimmäisen kohteen kanssa. Jostain syystä kamera reistailee tälläkin kertaa. Gordon hakkaa ja lyö ja ravistelee kameraansa, mutta se ei vaan toimi.

Yli 1000 ufohavaintoa oli raportoitu 1.11.1987 mennessä ja Gordon ja muut asukkaat yrittävät löytää apua mysteeriin. Kaikenmallisia ufoja oli havaittu. Oli havaittu jopa laatikkomaisia ufoja, paksun T-kirjaimen muotoisia ufoja, hampurilaismallisia ufoja, sikarimaisia ufoja ja pullonmallisia ufoja. Jopa Wythevillen pormestarin vaimo näki ufon, joka saa pormestarin, tri Carl E. Starkin, toteamaan että "ihmiset näkevät jotakin".

Gordon ottaa yhteyttä läheiseen Langleyn ilmavoimien tukikohtaan ja NORADiin ja jopa Virginian kahteen senaattoriin John Warneriin ja Paul Tribbleen, joista Tribble aloittaa omat tutkimuksensa. Kun kongressiedustaja Rick Boucher saapuu Wythevilleen, myös hänet pyydetään mukaan selvittämään mysteeriota. Gordonin kaikki ponnistelut asiassa saavat aikaa myöten jopa huvittavia piirteitä, kun eri paikoista ryhdytään soittamaan takaisin Gordonille ja kysymään, että kuuluuko asiassa mitään uutta? Yksi tällainen puhelu tuli jopa Pentagonista.

Tässä vaiheessa leviää uutistoimistoihin tieto, jonka mukaan Tennesseen kansalliskaartin ilmaosaston kersantti oli todennut, että Wythevillen havainnot johtuivat vain siitä, että ihmiset olivat nähneet ilmavoimien suorittamia tankkausharjoituksia ja tämän uutisen myötä uutistoimistojen mielenkiinto Wythevillen havaintoihin loppui. Uutistoimisto AP:n toimittaja totesi, että "emme tahdo kuulla yhdestäkään ufojutusta enää".

Gordon soitti kuitenkin Tennesseen kansalliskaartin tukikohtaan ja yritti tavoittaa sitä kersanttia, joka oli antanut tankkausselityksen, mutta ilmeni, että se oli mahdotonta. Sen sijaan Gordon sai langan päähän majuri Ed Harrellin, joka piti tankkausselitystä puhtaasti typeränä, koska tankkausharjoitukset aina suoritettiin suuressa korkeudessa ilmavirtojen välttämiseksi. Harrellin mukaan kansalliskaartin tankkausharjoitukset eivät mitenkään voineet selittää Wythevillen matalalla tehtyjä havaintoja.

Gordonille ja hänen radioasemalleen oli myönnetty eri syistä uutistoimisto UPI:n kunniapalkinnot ja 18.3.1988 Gordon matkusti Virginia Beachiin ottamaan vastaan palkinnot. Gordon oli jo kahden kuukauden ajan ollut yhteydessä Langleyn ilmavoimien tukikohtaan, joka myös sijaitsi Virginia Beechissa, ja sopinut siitä, että Gordon menee tukikohtaan näyttämään ottamiaan ufokuvia ja keskustelemaan niistä. Asiasta oli sovittu erään everstin kanssa, mutta ilmeneekin, että kyseinen eversti ei olekaan lainkaan kiinnostunut kuvista ja asettaa niin paljon ehtoja tapaamiselle, että se on kokonaan peruutettava.

Kyseisessä UPI:n palkinnonjakotilaisuudessa Gordon sitten käyttää tilaisuutta hyväkseen ja kertoo läsnä olevalle hämmästyneelle toimittajajoukolle Wythevillen yli 1000 ufohavainnoista, joista ainoatakaan ei ole selitetty. Gordon pyytää miltei epätoivoisesti tilaisuudessa muita toimittajia auttamaan heitä. Gordon toteaa, että ufoilmiö on maailman suurin mysteeri, josta kukaan ei välitä. Monet läsnä olevat toimittajat tarjoutuvatkin auttamaan asiassa ja Gordon vastaanottaa ylpeänä jopa 8 UPI:n kunniapalkintoa uutis- ja urheilulähetyksistä, joista monet ovat liittyneet ufoihin.

Gordonin aktiivinen ufotutkijan ura päättyi kesäkuussa 1988 sairaalan teho-osastolle ylirasituksen seurauksena. Tällöin hänen kotiinsa oli murtauduttu (vaikka mitään ei viety), hänelle oli tullut kummallisia uhkauksia puhelimitse, puhumattakaan siitä, että lukemattomat ihmiset jatkuvasti yrittivät tavoittaa hänet ufoasioissa. Sairaalasta päästyään hän yrittää kaikin tavoin vähentää "ufoilua", vaikka se osoittautuukin vaikeaksi. Kirjan lopussa Gordon kertoo, että hän on nähnyt ufoja yhteensä 29 kertaa, joista yhden kerran 21.12.1987, jolloin hän näki suihkuhävittäjän, joka jyrkässä nousussa yritti tavoittaa kahta sylinterinmuotoista ufoa. Hävittäjä joutui luopumaan takaa-ajosta saavutettuaan lakikorkeutensa kun taas ufot katosivat avaruuteen.

Gordonin käsitys siitä, mistä on kysymys ufoasiassa on yksioikoinen: Meidät on valloitettu. Kenen toimesta, sitä hän ei osaa sanoa, mutta hän on varma asiastaan: Sellaisia lentäviä koneita, joita on havaittu runsaastikin Wythevillessa vuoden aikana, ei kukaan Maan päällä pysty valmistamaan.

Dellinger puolestaan on nähnyt ufon vain kerran, mutta se teki häneen suuren vaikutuksen ja hän selostaa havaintoaan kolmella sivulla. Dellinger on sitä mieltä, että hän näki saman tai samanlaisen kohteen, kuin aikaisemmin mainittu Patricia Aker. Dellinger on myös varma asiastaan: Wythevillen asukkaat näkivät oikeita lentäviä koneita. Dellingerin mielestä saattaa olla, että joku sittenkin näki kansalliskaartin lentokoneiden tankkausharjoituksia. Ja saattaa olla, että joku erehtyi ja näki Venuksen. Mutta ilmassa oli myös muita outoja lentäviä esineitä ja saattaa olla, että ihmiset ovat nähneet paljon muunlaisia outoja lentäviä kohteita, kuin mitä Dellinger itse näki.

Kirjan lopussa julkaistaan kontra-amiraali R. P. Ilgin kirje kongressiedustaja Rick Boucherille, jossa Ilg toteaa, ettei puolustusvoimien ylilennot voi olla Wythevillen havaintojen syy.

Björn Borg, 3.4.2005