Basterfield, Keith:

Reed Books Australia, Kew, Victoria 1997. 254 sivua

"Tässä on nyt hyvä esimerkki ufotutkijasta ja -kirjailijasta joka on muuttanut mieltään sitä mukaa kuin hän on saanut lisää tietoa".

Tämä kirja on alunperin julkaistu jo vuonna 1981 nimellä "The Image Hypothesis: Close Encounters of an Australian Kind". Nyt esittelyssä oleva laitos on sama kirja, mutta päivitetty vuoteen 1996.

Aivan ensimmäiseksi huomioni kiinnittyy kirjan lopussa olevaan luetteloon, jossa luetellaan jopa 14 lakkautettua australialaista ufojulkaisua. Luettelossa on kuitenkin vain yksi ufojulkaisu, joka vielä on olemassa vuonna 1997. Samalla Basterfield luettelee kuitenkin 28 toimivaa australialaista ufoyhdistystä. Voidaanko tästä tehdä joku johtopäätös?

Onko ufokiinnostus Australiassa suuri, mutta ei kuitenkaan jakseta lukea lehtiä? Suuntaus taitaa olla sama Australiassa kuin muuallakin, eli ollaan kyllä kiinnostuneita ufoista, mutta televisio ja Internet ovat ottaneet oman paikkansa informaatiomaailmassa.

Basterfield luettelee kirjassaan melkein 500 australialaista ufotapausta vuosilta 1868-1996, ja näiden tapausten joukossa on myös seuraava tapaus vuodelta 1971: "Suomalainen pariskunta Ben ja Helen K. lähti 1. elokuuta 1971 noin kello 23:35 Gladstonesta. Saapuessaan Rockhamptoniin, he havaitsivat että matkaan oli kulunut vain 40 minuuttia, vaikka se yleensä kesti paljon kauemmin. Nopean matkan lisäksi heillä ei ollut mitään muistikuvia siitä, että he olisivat ajaneet matkan varrella sijaitsevien kaupunkien läpi, mutta he muistivat kyllä nähneensä epätavallisen vihreän valon eräässä vaiheessa. Heidän vuosimallia 1971 oleva Valiant sedan -merkkinen autonsa oli ohuen hajuttoman öljykerroksen peitossa ja auton konepellissä oli epätavallisia jälkiä. Pariskunnan hypnotisoiminen epäonnistui".

(Tapauksesta on julkaistu selostus seuraavissa lähteissä: Chalker, Bill 1984: Australian Interrupted Journeys, UFORAN, 5 (2): 14-23; alunperin julkaistu esitelmän osana UFOCON Fourissa, Sydney, lokakuu 1979 ja julkaistu MUFON Journalissa, elokuu 1980).

Basterfield, joka itse on toiminut aktiivisena kenttätutkijana ja tutkinut useita australialaisia ufotapauksia, suhtautuu kirjansa alussa hyvin skeptisesti ufohavaintoihin. Hän kiinnittää erityistä huomiota niihin lukuisiin tapauksiin, joissa ufo on seurannut autoa ja toteaa että tyypillistä näille tapauksille on se, että kuljettaja on usein ollut yksin autiolla tiellä ja kaiken lisäksi yöllä. Basterfield jakaa nämä tapaukset useisiin alaluokkiin ja tuo esille saman minkä Condon-komiteakin, eli että niissä tapauksissa, jolloin auto on pysähtynyt lähellä olevan väitetyn ufon takia, niin auton magneettinen kenttä olisi pitänyt muuttua. Testit osoittavat kuitenkin, että autojen magneettinen kenttä ei ole muuttunut. (Basterfield ei tässä yhteydessä ota huomioon sitä kritiikkiä, joka on kohdistettu tähän magneettikokeeseen).

Basterfieldin mukaan juuri fyysisten todisteiden puuttuminen antaa aiheen epäillä, että kun auto on pysähtynyt, niin se on johtunut mekaanisesta viasta. Basterfield uskoo, että suurin osa näistä yöllisistä ufoista ovat luonnollisten ilmiöiden virhetulkintoja tai lentokone- ja planeettahavaintoja ja usein ne johtuvat siitä, etteivät ihmiset ole tottuneita eri ilmiöihin.

Varsinaisen tyrmäyksen Basterfield antaa lukijalle kun hän julistaa, ettei usko vuonna 1988 sattuneeseen kuuluisaan ns. Mundrabillan tapaukseen (Knowlesin perhe), vaikka kysymyksessä oli neljän hengen perhe. Basterfieldin mielestä "fyysiset todisteet eivät tue perheen kertomusta". Basterfield toteaa, että kun kuljettaja varsinkin yöllä istuu yksin autossaan tuijottamassa valokeilaan yksinäisellä tiellä, niin tämä voi synnyttää erilaisia harha-aistimuksia.

Basterfield puhuu myös ns. "enkelitukasta", joka on liitetty joskus ufoihin ja toteaa, että kyseessä on varmastikin hämähäkinseitti. Basterfield mainitsee esimerkkinä Gundagaissa otetun erään valokuvan, jossa näkyy laajalla alueella tätä enkelintukkaa. Valokuvan ottanut mies kertoi kuitenkin, että kyseessä oli hämähäkinseitti, jossa oli runsaasti hämähäkkejä. Eräässä toisessa tapauksessa oli havaittu tuhansia pieniä hämähäkkejä aineessa.

Valokuvista Basterfield toteaa, että niitä on nykyisin niin helppo väärentää, joten niihin kannattaa suhtautua skeptisesti. Basterfield kertoo tapauksesta, jossa kolme miestä väitti ottaneensa valokuvan ufosta, mutta kun BBC tarjoutui ostamaan kuvan 5000 dollarilla, he tunnustivat että se oli väärennös.

Basterfield kertoo myös implanteista ja "kadonnut sikiö" -tapauksista ja toteaa, ettei vielä kertaakaan ole löytynyt avaruudesta peräisin olevaa implanttia, eikä "kadonnut sikiö" -tapauksia ole voitu vahvistaa lääketieteellisesti. Humanoiditapauksissa Basterfield kiinnittää huomiota siihen, että havaitsijat niin usein näkevät erinäköisiä olentoja. Basterfield tuokin tässä esille "Image- Hypothesis" -teoriansa, eli "kuvitelmateoriansa". Basterfieldin kirjan ensimmäisessä painoksessa vuonna 1981 tämä teoria oli mukana kirjan nimessäkin.

Basterfieldin teorian mukaan tietyt ihmiset itse luovat näitä kuviteltuja hahmoja, joita muut eivät voi nähdä. Tästä syystä humanoidien ulkomuoto niin usein vaihtelee, kun jokainen havaitsija itse synnyttää "suosikkihumanoidinsa". Esimerkkinä tästä Basterfield mainitsee tunnetun rva Puddyn tapauksen, jolloin havaitsija istui samassa autossa kuin kaksi paikalle kutsuttua ufotutkijaa. Rva Puddy näki humanoidin seisovan auton ulkopuolella, mutta kun toinen ufotutkija nousi autosta ja käveli sen ympäri, niin hän ei nähnyt eikä tuntenut mitään. Rva Puddyn mukaan "humanoidi oli astunut sivuun pois ufotutkijan tieltä". Rva Puddy näytti autossa sitten vajoavan jonkinlaiseen transsitilaan ja ryhtyi kertomaan miten hänet siepattiin ufoon. Ufotutkijat kuitenkin näkivät, että rva Puddy oli edelleen hyvässä tallessa heidän kanssaan autossa. Basterfield puhuu myös "kulttuurieroista" eli siitä, että eri kulttuurit suosivat erilaisia (kuviteltuja) humanoidityyppejä.

Basterfield ryhtyy sitten puhumaan FPP-persoonallisuuksista, (Fantasy-Prone Personality -henkilöistä), eli mielikuvitukseen taipuvista henkilöistä. Basterfield kertoo, että tämän persoonallisuuden keksi kaksi amerikkalaista psykologia, eli Sheryl C Wilson ja Theodore Barber. Basterfield kertoo, että löydettyään tiedot Wilsonin ja Barberin tutkimuksista, hän mainitsi siitä amerikkalaiselle tuttavalleen Robert E. Bartholomewille, joka tuolloin opiskeli sosiologiaa Flinders-yliopistossa Australiassa. (Bartholomew onkin sitten julkaissut kirjan, jossa hän tuo esille tämän teorian).

Basterfield pohtii myös hereilläolounia eli hypnopompisia ja hypnagogisia näkyjä ja uskoo, että ne selittävät monta havaintoa ja kokemusta. Basterfield kiinnittää tässä huomiota siihen, että varsin monen havaitsijan kertomuksen mukaan he ovat havaintonsa jälkeen "vain menneet takaisin nukkumaan". Basterfieldin mukaan tämä osoittaa sen, että havaitsija itse asiassa ei ole edes ollut hereillä sen johdosta, että jos havaitsija olisi ollut hereillä normaalilla tavalla, niin hän tuskin menisi vain "takaisin nukkumaan", vaan nousisi sängystä tutkimaan tilannetta.

Basterfield kohtaa kuitenkin sitten vaikeuksia teoriassaan. Hän kertoo Stephen ja Fiona Langman -nimisestä pariskunnasta, joka eräänä yönä 1989 heräsi ja havaitsi makuuhuoneessaan valopallon, jonka läpimitta oli metri ja joka leijui sohvan yllä. Samalla he havaitsivat, että heidän varpaansa hohtivat pimeässä. Kun Stephen siirsi jalkansa pois sängystä, hohto katosi, mutta heti kun hän siirsi jalkansa takaisin sänkyyn, jalka rupesi taas hohtamaan. Yllättäen valopallo katosi, ja molemmat jatkoivat nukkumistaan. Aamulla he tutkivat huonetta, eivätkä voineet käsittää, että he kokemuksensa jälkeen olivat vain menneet takaisin nukkumaan, vaikka heillä oli lapsia talossa. Kaiken järjen mukaan heidän olisi pitänyt tarkistaa, että kaikki oli hyvin lasten kohdalla. Basterfield myöntää, että hänellä nyt on ongelmia teoriansa kanssa siitä syystä, että tässä tapauksessa havaitsijoita oli kaksi.

Basterfield tulee nyt siihen tulokseen, ettei hän hyväksy avaruusteoriaa, mutta ei myöskään psykologista selitystä kuten (omaa) kuvitelmateoriaa, eikä myöskään FPP-teoriaa. Basterfield on nyt sitä mieltä, että on olemassa hyvät todisteet siitä, että on olemassa epätavallinen ilmiö. Hän viittaa esimerkiksi vuoden 1954 O'Farrellin näkö/tutkahavaintoon sekä vuoden 1966 Euramon ja vuoden 1980 Rosedale-tapauksiin, jolloin ufosta oli jäänyt fyysisiä todisteita, jotka Basterfieldin mukaan puhuvat voimakkaasti sen puolesta, että ufoilmiössä on olemassa myös fyysinen tekijä. Basterfieldin mielestä näyttää siltä, että ufoilmiö on kaksipuolinen: sekä fyysinen että osittain ei-fyysinen.

Basterfieldin mukaan tarvittaisiin tapaus, jossa on myös muita ulkopuolisia todistajia. Tällainen tapaus tuleekin sitten esille vuonna 1993, eli 12 vuotta sen jälkeen, kun Basterfield julkaisi kirjansa ensimmäisen kerran. Kyseessä on Kelly Cahillin tapaus, joka luultavasti on ufologian merkillisimpiä tapauksia. (Allekirjoittanut on kertonut Kelly Cahillin tapauksesta Timothy Goodin "Unearthly Disclosure" -kirjan esittelyn yhteydessä, enkä siksi toista sitä tässä).

On todettava, että Basterfieldilla ei ole selitystä Kelly Cahillin tapaukselle, vaan jättää sen selittämättä. Basterfield toteaa lopuksi yhteenvetona, että ufomysteeri on ollut olemassa kanssamme jo kauan ja vaikka olemme oppineet paljon siitä mitä se EI ole, niin on vielä paljon opittavaa siitä mikä se ON, mikä sen synnyttää, ja lopullisista tarkoitusperistä.

Kirjan loppuosa (sivut 133-248) koostuukin sitten esittelyn alussa mainitusta havaintoluettelosta.

Ainakin allekirjoittanut saa sen käsityksen, että varsinkin Kelly Cahillin tapaus on saanut Basterfieldia luopumaan tuosta "Image Hypothesis" -teoriastaan. Eräs toinen tapaus, joka Basterfieldin omien sanojen mukaan sai hänet luopumaan omasta teoriastaan, oli tapaus "Paul" (= Rosedal-tapaus):

Paul oli erään Rosedalissa sijaitsevan tilan esimies, joka kello 1.00 aamuyöllä 29.9.1980 heräsi kovaan vihellykseen ja siihen, että karja käyttäytyi rauhattomasti. Paul meni ulos katsomaan ja näki esineen, joka lensi oikealta vasemmalle noin 2- 3 metrin korkeudessa. Esine ohitti Paulin noin 150 metrin etäisyydellä ja lensi mm. erään siilon ja puun välistä. Esine oli kupumainen ja siinä oli valkoinen yläosa, eikä siinä ollut siipiä eikä perää. Sen läpimitta oli noin 8 metriä ja siinä oli keltaiset ja siniset valot. Esine pysähtyi erään 45000 litran vesitankin viereen. Paul ajoi moottoripyörällään lähelle esinettä, mutta kun hän tuli noin 15 m:n etäisyydelle esineestä, hänet valtasi tunne, että hän oli täysin veltto. Lisäksi vihellys oli nyt niin kova, että hän tuskin kesti sitä ääntä. Paul istui moottoripyöränsä päällä, jonka moottori ja valot toimivat edelleen moitteettomasti. Lähietäisyydeltä Paul näki, että esine koostui kahdesta eri osasta. Yläosan muodosti valkoinen kupu ja alaosan muodosti suurempi keltainen osa. Alaosassa oli pyöreitä ikkunoita tai aukkoja. Paul ehti katsoa esinettä noin kolmen minuutin ajan kunnes ääni yltyi korvia repiväksi meluksi ja esineen ympärille tuli musta putkilo, joka paisui kooltaan valtavaksi. Sitten kuului valtava pamaus ja esineestä tuli kuuma ilmasuihku, joka miltei heitti Paulin moottoripyörältä. Kun esine nyt nousi, niin moottoripyörän valonheitin valaisi esineen pohjaa ja Paul näki, että musta putkilo kapeni esineen pohjan keskipisteeseen päin. Pohjan reunan ympärillä oli myös kuusi vipua. Esine nousi noin 2-3 metrin korkeuteen, jossa se hiljeni ja sen pohjasta putosi kiviä, ruohoa ja lehmän "kakkuja". Tämän jälkeen esine lensi itään kunnes katosi. Esine oli jättänyt jäljen maaperään ja tämä jälki oli näkyvissä pitkään. Aamulla Paul huomasi, että 45000 litran vesisäiliö oli täysin tyhjä.

Basterfieldin kirjan kohdalla valpas lukija saattaa panna merkille sen tosiasian, että ensimmäisen painoksen nimi vuonna 1981 oli "The Image Hypothesis: Close Encounters of an Australian Kind". Nyt käsillä olevassa päivitetyssä painoksessa kerrotaan kyllä tuosta ensimmäisestä painoksesta, mutta kutsutaan sitä vain nimellä "Close Encounters of an Australian Kind", eli on pudotettu pois tuo "Image Hypothesis".

Basterfield myöntääkin itse tämän asian sivulla 78, jossa hän sanoo varovasti, että "Vuonna 1980 kun tämän kirjan aikaisempi laitos julkaistiin, niin olin tullut tiettyyn hiukan rajoittuneeseen lopputulokseen ufoilmiöstä. Ensinnäkin monelle ufohavainnolle löytyi luonnollinen selitys. Tämä koskee silmämääräisesti tehtyjä havaintoja, valokuvia ja jälkitapauksia. Ehkä 95% kaikista raporteista voitiin selittää tavanmukaisilla selityksillä tarkkojen tutkimusten jälkeen. Tulin siihen tulokseen, että ufoilmiö on paljon harvinaisempi kuin meille uskotellaan joukkomedian ja tiettyjen ufotutkijoiden taholta, jotka vain toivat esille avaruusteoriaa ja pitivät jokaista havaintoa aitona".

Yhteenvetona voidaan todeta, että tässä on nyt hyvä esimerkki ufotutkijasta ja -kirjailijasta, joka on muuttanut mieltään sitä mukaa, kun hän on saanut lisää tietoa. Aikaisempi kirja painotti kuvitelmateoriaa ("Image Hypothesis") ja tästä Basterfield on nyt sitten näköjään luopunut tässä uudessa painoksessa.

Björn Borg, 10.6.2005