Beckley, Timothy Green:

Inner Light Publications, New Brunswick, N.J., 1990. 162 sivua

Timothy Green Beckley on amerikkalainen ammattikirjailija, joka on allekirjoittaneen laskelmien mukaan julkaissut ainakin 18 ufokirjaa. Täysin subjektiivisella luokittelulistallani Beckley kuuluu kyllä niihin kirjailijoihin, joiden kirjojen perään en juoksisi kovin aktiivisesti. Beckley kun kuuluu niihin kirjailijoihin, jotka mielestäni eivät 'ole kovinkaan luotettavia' ja jotka mielestäni 'eivät ole kovin tarkkoja aineistonsa suhteen, onko se totta vai ei'. Kirjan on julkaisija Inner Light Publications ei paranna asiaa.

Itse kirja on isokokoinen (A4) ja aika erikoisella tavalla teksti on painettu vain paperin toiselle puolelle eli joka toinen sivu on tyhjä. Jos teksti olisi painettu myös paperin toiselle puolelle, niin kirja olisi puolet ohuempi. Allekirjoittanut ei ole kirjansitomisen asiantuntija, mutta tämän kirjan kohdalla tulee mieleen, että on käytetty jonkunlaista kopiokonetta, joka on kopioinut tekstiä vain paperin toiselle puolelle ja sitten nämä paperit on liimattu yhteen kirjaksi.

Kun päästään itse asiaan, eli MIB:eihin, niin liikutaankin aralla alueella. Jos esim. skeptikon on vaikeata uskoa koko ufoasiaan, niin vielä vaikeampi on sitten uskoa MIB:eihin, eli mustapukuisiin miehiin, jotka kulkevat ympäriinsä pelottelemassa ihmisiä, että olisivat hiljaa ufohavainnoistaan.

Allekirjoittanut on vuosien kuluessa oppinut sen, että tällä alalla on muutama kymmenen ns. vakio-MIB-juttua, joita sitten toistetaan kirjasta kirjaan. MIB-jutut saivat alkunsa, kun Bender-niminen amerikkalainen 1940-luvulla perusti menestyvän ufoyhdistyksen, jonka sitten yllättäen lopetti. Vuosia myöhemmin Bender paljasti, että hän lopetti yhdistyksen sen johdosta, että hänen kotonaan oli käynyt kolme mustapukuista miestä, jotka olivat uhkailleet häntä ja vaatineet, että hän lopettaa ufotutkimukset heti.

Yllämainitussa Beckleyn kirjassa on sitten tunnollisesti mukana kaikki nämä vakio MIB-jutut, eli Maury Islandin juttu, yllämainittu Benderin juttu ja esim. varsin kuuluisa tri. Hopkinsin juttu. Hopkinsin tapauksesta useimmat kirjat selostavat vain yhden osan, eivätkä kirjailijat aina tiedä mistä se alunperin lähti liikkeelle tai että myös Hopkinsin lapset saivat osansa tapahtumista. Myös Beckley kertoo vain yhden osan tästä varsin pelottavasta tapauksesta. Hopkinsin juttu on varsin tunnettu, ehkä kuuluisin MIB-juttu.

Allekirjoittanut on joskus pohtinut, miksi en missään ole kertaakaan nähnyt Hopkinsin haastattelua valokuvineen tai vaikkapa valokuvaa hänen talostaan. Tapaus kerrotaan aina vain toisen käden tietona. Saattaa tietysti olla, että jossain onkin olemassa tällainen oikea haastattelu, vaikka en ole milloinkaan törmännyt siihen.

Beckleyn kirjassa on sitten mukana myös useita sellaisia tapauksia, jotka allekirjoittaneen mielestä ovat täysin ala-arvoisia, eli päähenkilö on nimetön, paikkakuntaakaan ei ehkä kerrota ja päivämäärästä ei ole tietoakaan. Eli 'joku koki kerran jotakin jossakin'. Tällaiset kertomukset ovat arvottomia. Esimerkkinä tällaisesta on Beckleyn kirjassa kerrottu tapaus "Robert", jossa pittsburghilainen muusikko kertoo viidellä sivulla mystisestä "Robert"-nimisestä miehestä. Paitsi että tapaus sattui Pittsburghissa, niin kaikki yksityiskohdat puuttuvat kertomuksesta. Mitään tietoa ei anneta edes mistä vuodesta on kysymys tai tarkkoja osoitteita.

Aina kun lukee näitä MIB-tapauksia, niin kannattaa turvautua ns. maalaisjärkeen, ja miettiä hiukan itsekin, että voisivatko asiat olla kerrotulla tavalla? Tässäkin "Robertin" tapauksessa kertoja kertoo miten tämä kummallinen "Robert" ilmeisesti sai sairaskohtauksen eräässä baarissa ja näytti kuolleelta. Tällöin "kertoja ja eräs toinen baariasiakas kantoivat "Robertin" kertojan autoon tarkoituksena viedä hänet sairaalaan. Tällöin he avasivat "Robertin" paidan ja havaitsivat, ettei "Robertilla" ollut lainkaan napaa". Kun nyt turvaudutaan ns. maalaisjärkeen, niin voidaan aiheellisesti kysyä, että miten moni ihminen alkaisi kantamaan ventovierasta kuolleelta näyttävää ihmistä omaan autoonsa? Suurkaupungissa, kuten Pittsburghissa, useimmat kyllä soittaisivat ambulanssin paikalle.

Ovatko kaikki Beckleyn kirjassa kerrotut MIB-kertomukset sitten keksittyjä? Uskon, että nykyisin voidaan hyvällä omallatunnolla sanoa, vaikka se tuntua vaikealtakin, etteivät ole. On olemassa vakuuttavia kertomuksia siitä, miten oudot miehet ovat käyneet hakemassa esim. valokuvia havaitsijoilta (esim. Heflinin tapaus), ja eräässä kuuluisassa tapauksessa eräs Yhdysvaltojen ilmavoimien univormuun pukeutunut henkilö keräsi kouluun joukon kaupunkilaisia ja ilmoitti heille, että ovat erehtyneet ufohavainnoissaan.

Yhdysvaltojen ilmavoimien kenraaliluutnantti Wheless oli saanut tarpeekseen näistä MIB:eistä, jotka usein esiintyivät ilmavoimien univormussa ja lähetti kaikille joukoille virallisen käskyn 1.3.1967 ilmoittaa lähimpään tukikohtaan heti, kun joku havaitsi tällaisen valeupseerin. Ketään ei kuitenkaan saatu kiinni. Beckley julkaisee kopion Whelessin käskystä, ja kopio samasta käskystä on julkaistu myös monessa muussakin kirjassa. Totuuden nimissä on sanottava, että onhan näitä erilaisia salaisia järjestöjä olemassa tusinakaupalla Yhdysvalloissa. On FBI, CIA, Secret Service, OSI, armeijan tiedustelu, laivaston tiedustelu, ilmavoimien tiedustelu, DEA ja ties mitä. Agentti, joka on kiinnostunut jostain tietystä valokuvasta, voi tulla mistä tahansa. Toisaalta on olemassa luotettavia todistajanlausuntoja siitä, että monet näistä MIB:eistä ovat esiintyneet varsin merkillisellä tavalla.

Beckleyn kirjassa kerrotaan jopa kahdessa eri paikassa kirjailija Brad Steigerin kokemuksesta, jossa eräs myyntimies oli saanut haltuunsa ufosta pudonneen metallipalan. Steiger kertoo sitten, miten peloissaan oleva myyntimies ajoi toisesta kaupungista saakka keskellä yötä tapaamaan Steigeria, koska MIB:it vainosivat häntä.

Nyt sattuu vain niin hassusti että Brad Steiger on julkaissut useita kirjoja valenimillä, ja yksi hänen valenimistään on Warren Smith. Eräässä kirjassa Warren Smith (eli Brad Steiger) sitten kertoo saman tapauksen, mutta sillä tavalla että hän itse oli se, joka oli saanut metallipalan haltuunsa ja jota MIB:it vainosivat. Toisin sanoen yhdessä kirjassa Steiger esiintyy vain kertojana (kuten Beckleyn kirjassa), mutta toisessa kirjassa hän esiintyy itse päähenkilönä. Tällaisista tarinoistahan lukija tekee sitten omat johtopäätöksensä.

Amerikkalainen tunnettu ufokirjailija John Keel joutui pitkään kokemaan kummallisia asioita, mm. MIB:ejä ja poltergeistilmiöitä. Keel onkin kirjoittanut esipuheen Beckleyn kirjaan ja toistaa tässä kertomuksiaan. Kun Keel on tunnettu tarkkana ufotutkijana, joka tunnollisesti on raportoinut asioita niin tämä antaa oman värinsä MIB-keskustelulle.

Allekirjoittaneella ei ole sellaista, tietoa että pystyisin sanomaan onko MIB-ilmiössä perää vai ei. Mutta sen minä voin tehdä, että ohjaan asiasta kiinnostuneita eteenpäin asiassa ja voin kertoa seuraavaa:

Keelin kertomuksille ja MIB-ilmiölle on olemassa jatkokertomus, josta ei Beckley eikä Keel voinut tietää, kun kirja vuonna 1990 julkaistiin. 1990-luvulla perusti Las Vegasilainen kiinteistömiljonääri Robert Bigelow NIDS-järjestön, jonka toiminnan hän rahoittaa. NIDS-järjestön palveluksessa on useita tiedemiehiä (vuonna 2001 = 14 tiedemiestä) ja heidän käytettävissään on eri alan laboratorioita ja välineitä. NIDS ryhtyi tutkimaan eräällä karjatilalla tapahtuvia kummallisia ilmiöitä, joihin kuului karjansilpomiset, ufot, poltergeistilmiöt ja MIB-ilmiöt.

Tammikuussa 2002 NIDS ilmoitti, että sen jälkeen kun he olivat tutkineet karjatilalla sattuvia tapauksia yli vuoden, he joutuivat myöntämään, etteivät pysty selittämään tapahtumia, ja saattaa olla, etteivät he ehkä koskaan pysty selittämään niitä. NIDS oli joka tapauksessa todennut, että karjatilan tapahtumat muistuttivat erittäin paljon Keelin raportoimia ilmiöitä, ja että näytti siltä, että kyseessä oli jonkinlainen vieras äly, joka aiheutti tapahtumat karjatilalla.

Näin ollen kun lukee Beckleyn kirjaa, niin kannattaa muistaa, ettei kaikki siinä varmaankaan ole totta, mutta toisaalta kun lukee NIDS:in raportin, niin ei enää tiedä mitä pitää uskoa... Jokainen asiasta kiinnostunut voi itse tutustua netissä NIDSin kotisivuun osoitteessa www.nidsci.org ja lukea kyseisen raportin.

Björn Borg, 18.5.2004