Hesemann, Michael:

Marlowe & Co., New York, NY 1998, 536 sivua

- Mikä yllätys!: Kenneth Arnoldin ufosta on olemassa valokuva! Ja se on julkaistu tässä kirjassa!

- Neuvostoliiton ilmavoimien kenraalit Maltsev, Tretyak ja Tarosev: "Ufot ovat olemassa!"

- USA:n turvallisuusviraston, NSA:n, professori Collimatos: "Eräät tiedemiehet ovat sitä mieltä, että ufot liittyvät maanulkoiseen älyyn."

Saksalainen kirjailija Michael Hesemann on tähän kirjaan koonnut sellaisen määrän asiallista ja yksityiskohtaista tietoa, että oikein ihmettelee, miten hän on onnistunut siinä. Tässä kirjassa on niin valtavasti tietoa, että en muista olisinko aikaisemmin löytänyt mitään vastaavaa tämän kokoisessa kirjassa. Tällaisessa lyhyessä esittelyssä ei voi mainita kuin murto-osan siitä valtavasta tietomäärästä, jota Hesemann tarjoaa. Tietomääränsä puolesta tästä kirjasta olisi ihan hyvin voinut tehdä vaikka 10-osaisen hakuteoksen, jos olisi tahtonut.

Kirjan alussa Hesemann tuo esille muutaman esimerkin, joka hänen mukaan todistaa, että ufoilmiö on todellinen. Eräänä esimerkkinä hän kertoo niistä terttu-ufoista, joita havaittiin silloisen Itä-Saksan Greifswaldin atomivoimalan yllä elokuussa 1990. Ufoja oli kahdessa tertussa, joista toisessa oli 6 ufoa ja toisessa 7, eli yhteensä 13 kpl. Ainakin kolme videokuvaajaa onnistui saamaan ne filmille, jonka lisäksi löytyi suuri määrä havaitsijoita, jotka olivat ottaneet kuvia tavallisella kameralla. Reunahuomautuksena voidaan todeta, että allekirjoittaneellakin on kopio yhdestä terttu-ufo videosta, joka näytettiin vuosia sitten televisiossa.

Ehkä hiukan yllättäen Hesemann omistaa kokonaisen luvun entisaikojen vanhoille kontaktihenkilöille, kuten Adamskille ja Mengerille. Hesemann on tässä asiassa sillä linjalla, että ehkä asiassa sittenkin on jotakin perää... Hesemann julkaisee mm. asiakirjan, jossa ilmavoimat vahvistaa, että eräs ilmavoimien lentäjä havaitsi ufon Kalifornian Desert Centerin läheisyydessä 20.11.1952, eli samana päivänä kuin Adamski löysi ufon miehistöineen samalta aavikolta. Kontaktihenkilö Menger puolestaan on kertonut valokuvanneensa avaruusmatkansa aikana Kuun kääntöpuolen ja Marsin Shiaparelli-kraatterin vuonna 1956. Hesemannin kirjassa julkaistaan Mengerin valokuva sekä Kuusta että Marsista.

Tässä olisi nyt mainio tilaisuus jollekin tähtitieteilijälle verrata Mengerin kuvia nykyisin olemassa oleviin. Koska ensimmäinen Sputnik laukaistiin vasta vuonna 1957, niin Mengerillähän ei pitäisi olla hallussaan mitään kuvaa Kuun kääntöpuolelta vuodelta 1956. Mengerin Kuukuva on aika tumma, mutta siinä näkyy kuitenkin kraattereita ja jos asiantuntija pystyisi tunnistamaan siinä näkyvät kraatterit, niin tietäisimme enemmän.

Mars-kuva puolestaan on aika heikko, mutta siinä erottuu kuitenkin suuri Shiaparelli-kraatteri, joka on valokuvattu hiukan yläviistosta. Tulee mieleen, ettei tällaista kuvaa saanut aikaiseksi ainakaan kaukoputkella vuonna 1956 (???). Toisaalta mieleen tulee kysymys siitä, olisiko vuonna 1956 voinut olla olemassa topografisia "Mars-palloja", jollaista Menger olisi voinut valokuvata. Toisaalta kun katsoo Mengerin Mars-kuvaa, niin allekirjoittanut ainakin kiinnittää heti huomiota siihen, että ikään kuin koko Mars makaisi jollakin posliinilautasella tai kulhossa, jossa lautasen/kulhon yläreuna näkyy selvästi. Olisi mielenkiintoista kuulla mitä joku asiantuntija sanoo (tai onko jo sanonut?) näistä kuvista.

Hesemann kertoo myös kuinka Menger rakensi oman ufon ja kuinka se herätti ilmavoimien mielenkiinnon siinä määrin, että ilmavoimat ottivat Mengerin palkkalistoilleen pitkäksi aikaa, ja testasi hänen konettaankin pitkiä aikoja.

Tästä Hesemann pääsee Thomas Townsend Browniin, joka yritti kaikin tavoin keksiä, millä voimalla ufot kulkivat. Brown tutki innokkaasti ufoja ja perusti NICAPin. Brown tutki nimenomaan sähkömagneettista vaihtoehtoa ja esim. Einsteinin oppilas professori Biefeld ryhtyi Brownin tukijaksi. Brown jätti USA:n patenttiviranomaisille useitakin patenttihakemuksia, jotka perustuivat kiekonmuotoiseen laitteeseen. USA:n laivasto palkkasi sitten Brownin ja siellä hän sai käyttöönsä laboratoriot, 50 tiedemiestä ja 50 miljoonan dollarin vuosibudjetin. Ainakin Hesemann väittää, että Brown onnistui kokeissaan ja sai pienoismallinsa menettämään massansa ja leijumaan. Brown oletti, että jos hän saisi käsiinsä tarpeeksi voimakkaan energialähteen, niin hän saisi täysikokoisen laitteen lentämään.

(Allekirjoittanut voi tässä reunahuomautuksena kertoa, että televisiossa on Discovery-kanavalla viime vuosien aikana usein esitetty eräs ohjelma, jossa Lockheed-lentokonetehtaan suunnittelija Bushman puhuu samasta asiasta).

Ja Hesemannin kirja on täynnä yllätyksiä.

- Yllätys nro 1: Vain jokunen päivä sitten kirjoitin esittelyn Maccabeen FBI-kirjasta ja löysin sieltä maininnan, jonka mukaan William Rhodes -niminen henkilö oli valokuvannut ufon jo 7.7.1947 Arizonan Phoenixissa ja ottanut siitä kaksi valokuvaa. Rhodes otti siis nämä kuvat noin kaksi viikkoa sen jälkeen kuin Kenneth Arnold oli nähnyt omat ufonsa 24.6.1947. Kohtalon oikusta törmään heti seuraavassa kirjassa, eli juuri tässä Hesemannin kirjassa, samaan asiaan, eli Rhodesiin, jonka lisäksi Hesemann julkaisee toisen Rhodesin valokuvista. Arnold oli nähnyt Rhodesin valokuvat ja todennut että "juuri tuollaisilta myös hänen ufonsa näyttivät". Toisin sanoen, on olemassa valokuvia siitä, mitä Arnoldkin näki. Julkaistussa valokuvassa oleva musta kohde muistuttaa aika paljon sitä Lepakkotunnusta, joka heijastettiin taivaalle kun sarjakuvien Lepakkomiestä kutsuttiin apuun, kun pikkupoikana lueskelin näitä sarjakuvia. Yksi asia on varma: Rhodesin havainto ja valokuvat ovat aitoja, koska on löydetty FBI:n kuulustelupöytäkirjat vuodelta 1947. Ko. valokuvat luovutettiin FBI:lle jo vuonna 1947.

- Yllätys nro 2: USA:n turvallisuusviraston, NSA:n professori, Lambros Collimabos, laati vuonna 1968 muistion otsikolla "UFO Hypotheses and Survival Questions" (=Ufohypoteeseja ja kysymyksiä henkiinjäämisestä). Muistio oli salainen, mutta julkaistiin vuonna 1979. Muistiossa Collimabos pohti seuraavia kysymyksiä ja antoi vastauksia (muistio on huomattavasti lyhennetty tässä esittelyssä):

Väite 1: "Ufot ovat petoksia". Se seikka, että ufoja on havaittu kautta aikojen ja ympäri maailmaa ja se seikka, että havaitsijoiden joukossa on nykyisin aikamoinen määrä luotettavia tiedemiehiä puhuu voimakkaasti sen puolesta, ettei kyseessä ole petokset.

Väite 2: "Kaikki ufot ovat hallusinaatioita". Usein suuri määrä havaitsijoita on samanaikaisesti nähnyt ufon. Myös tutkahavaintoja on tehty samanaikaisesti. Joissakin tapauksissa on sotilaskamera vahvistanut silminnäkijän havainnon. Fyysisiä jälkiä on havaittu maastossa. Näiden tekijöiden summa puhuu voimakkaasti sitä vastaan, että ufot olisivat hallusinaatioita.

Väite 3: "Kaikki ufot ovat luonnonilmiöitä". Jos tämä väite pitäisi paikkansa, niin ilmavalvontamme tehokkuus on hyvin kyseenalainen. Koulutetut sotilaat ovat usein raportoineet tunnistamattomista ufoista, jotka käyttäytyvät kuin lentokoneet, mitä tulee suureen nopeuteen, suorituskykyyn ja suureen lentokorkeuteen. Tällaiset kiinteiltä vaikuttavat kohteet voisivat saada aikaiseksi sodan, jos ne tulevat Neuvostoliiton suunnasta.

Väite 4: "Jotkut ufot ovat salaisia maallisia projekteja". Kieltämättä on tarkasti suljettava pois kaikki vihollis- ja ystävämieliset projektit.

Väite 5: "Jotkut ufot ovat yhteydessä maanulkoiseen älyyn". Eräät etevät tiedemiehet, jotka ovat läheisesti tutkineet ufoilmiötä ovat sitä mieltä, ettei tätä vaihtoehtoa voi sulkea pois. Tällä hypoteesilla on kauaskantoisia vaikutuksia mitä tulee ihmisen henkiinjäämiseen...

- Yllätys nro 3: Hesemann julkaisee kuvaosastossa kuvan, joka tekstin mukaan on otettu Apollo 12:sta. Hesemannin mukaan kyseessä on virallinen NASA:n kuva nro AS12-50-7346. Tämän kuvan kohdalla lukija törmää nyt melkoiseen ongelmaan. Kuvassa nimittäin ei näy mitään kaukaista epäselvää valopilkkua, vaan kuvassa on ihan oikea pyöreä ufo lähietäisyydellä. Tässä on nyt olemassa kaksi eri vaihtoehtoa:

a). Jos kyseessä todellakin on NASAn virallinen valokuva, niin silloin kyseessä on yksinkertaisesti sensaatio.

b). Kuva on väärennös ja silloin voidaan kysyä miten Hesemann, joka muuten on saanut aikaiseksi niin hienon kirjan kuin mistä nyt on kysymys, syyllistyy sellaiseen suureen virheeseen. Varmasti Hesemann on miettinyt kaksikin kertaa ennen kuin on julkaissut tällaisen kuvan. Allekirjoittanut odottaa saavansa joskus selvyyttä tähän asiaan.

- Yllätys nro 4: Noin vuosi sitten kirjoitin esittelyn Paul Stonehillin kirjasta, jossa väitettiin, että paitsi Neuvostoliiton ilmavoimien kenraali Maltsev, niin myös usea muu ilmavoimien kenraali oli puhunut ufojen puolesta. Allekirjoittanut suhtautui tuolloin väitteeseen hiukan epäluuloisesti. Hesemann kertoo nyt samasta asiasta. Varsinaisen sysäyksen kenraalien lausunnoille antoi tapaus maaliskuussa 1990, jossa hävittäjiä lähetettiin tutkimaan jättimäistä ufoa (vain pari päivää ennen kuin sama/samanlainen jättimäinen ufo havaittiin Belgiassa). Itse tapaus ja kenraali Maltsevin lausunto asiasta on luettavissa allekirjoittaneen kirjassa "Tosiasioita ufoilmiöstä", josta syystä sitä ei toisteta tässä. Toisista kenraaleista voidaan kertoa, että eräs neljän tähden kenraali kutsui luokseen Rabochaya Tribuna -lehden toimittajan ja kertoi tälle tapauksesta. Rabochaya Tribuna julkaisi jutun 19.4.1990 ja totesi "toivovansa, että tiedemiehet nyt ryhtyisivät töihin asian selvittämiseksi ja tosiasioiden tarkistamiseksi. Tämä saattaisi olla ensimmäinen askel mysteerin selvittämisessä".

Literaturnaja Gazeta -lehti julkaisi marraskuussa apulaispuolustusministerin, Neuvostoliiton ilmavoimien korkeimman komentajan (kenraali Maltsevin esimiehen), kenraali Ivan Tretyakin haastattelun. Tretyak kertoi myös tapauksesta ja että kohde oli valokuvattu. Lisäksi hän kertoi, että vaikka kohde ei näkynyt hävittäjien tutkassa, niin hävittäjät rekisteröivät kuitenkin ufosta tulevia optisia- ja lämpösignaaleja.

Tretyak totesi: "Ilmeisesti kohteella oli samantapaisia ominaisuuksia kuin amerikkalaisella Stealth-pommittajalla. Kohde oli sen muotoinen ja on tehty sellaisesta materiaalista, että sillä on äärimmäisen matala tutkaprofiili. Juuri sitä USA:n Stealth-ohjelma saavutti. Minun täytyy lisätä, että ne toimenpiteet, joihin me olemme ryhtyneet tuon ohjelman vastapainoksi, tulevat myös auttamaan meitä selvittämään ufomysteeriä."

Kun Tretyakilta kysyttiin, miksi hän ei ollut antanut käskyn ampua alas kohdetta, hän vastasi: "Olisi saattanut olla typerää aloittaa sellainen provosoimaton hyökkäys kohdetta vastaan, jolla todennäköisesti oli mainiot ja ylivoimaiset keinot vastahyökkäykseen. Ja jos osoittautuisi, että jotkut ufot ovat tuotteita, jotka ovat peräisin järjestäytyneestä sivilisaatiosta, joka on kehittynyt paljon pitemmälle kuin meidän... niin mikä tahansa näihin kohteisiin tai niiden miehistöihin suunnattu tappava toimenpide, ennen kuin tiedämme heidän päämääriään, saattaisi saada onnettomat seuraukset."

IVY-maiden Tieteellisen ja Teknisen Neuvoston puheenjohtaja, kenraali Yevgeniy Tarosev sanoo Trud-lehden haastattelussa 22.8.1992, että "ilmavoimat havaitsivat ufoja ja lähetti hävittäjiä tutkimaan asiaa. On olemassa informaatiota, joka vielä on salaista ufojen ja hävittäjien kohtaamisesta. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö ufot ole todellisia, vaikkakin niiden fyysinen rakenne edelleen on mysteeri".

Tässä sitä nyt ollaan. Meillä on yllämainitun mukaan kolme venäläistä ilmavoimien kenraalia, jotka vakuuttavat ufojen olevan todellisia. Jos tähän lisätään vaikka kenraali Aleksejev, joka verraten tuoreessa televisio-ohjelmassa sanoo saman asian, niin niitä on jo neljä. Eikä lista lopu siihen.

Hesemann julkaisee myös pitkän selostuksen ns. Dalnegorskin tapauksesta ja sieltä löydetyistä aineista ja Vladivostokin yliopiston tri Vladimir Vysotkin sekä kemistin tri A. Makayevin tutkimuksista. Makayev hämmästelee esim. sitä, kuinka suuri osuus orgaanisella aineella oli löydetyssä aineessa. Makayev pohtii olisiko kyseessä mahdollisesti "keinotekoinen elämä"?

Kirjassa kerrotaan myös tiedemies Sarbacherista ja MJ-12 -ryhmästä sekä kerrotaan Yhdysvaltojen puolustusministeriön Tutkimus- ja Tuotekehittelyosaston entisestä sihteeristä (Pennsylvania State -yliopiston dekaanista), tri Eric A. Walkerista, joka julkisesti useita kertoja on kertonut tienneensä jo kauan Roswellin ufosta, löydetyistä muukalaisista ja MJ-12:sta. Ufotutkija William Steinman haastatteli Walkeria puhelimitse 30.8.1987, jolloin Walker toisti yllämainitut asiat ja sanoi Steinmanille mm. seuraavaa: "Olette tekemisissä asian kanssa, jolle ette mahda yhtään mitään. Joten miksi välittää asiasta tai kantaa huolta siitä? Miksi että vain anna asian olla? Unohtakaa se!"

Hesemann kertoo myös siitä valtavasta ufosta, joka yöllä nousi lentoon alhaalta ja juuri ja juuri ohitti kapteeni Bethunin lentokoneen lähellä Islantia vuonna 1951. (Selostettu lyhyesti allekirjoittaneen kirjassa "Onko ufoilmiössä logiikkaa?"). Bethuni, muu miehistö ja matkustajat ehtivät tarkkailla ufoa pitkään, ennen kuin se rupesi nousemaan ja jättivätkin kirjalliset selonteot asiasta laskeuduttuaan. Kun tapauksen asiakirjat julkaistiin vuonna 1990, Bethuni ei ollut uskoa silmiään. Raportissa todettiin nimittäin, että Bethuni (ja kaikki muut) olivat vain nähnet revontulia.

Lopuksi voidaan kertoa niin merkillisestä asiasta kuin itäsaksalaisesta sieppauksesta jo vuonna 1962:

Norbert Haage oli 18-vuotias tammikuussa 1962 ja oli luistelemassa jäisellä järvellä. Jostakin syystä hän jäi vielä luistelemaan kun toiset menivät kotiin. Hän näki valovälähdyksen, jonka jälkeen hän löysi itsensä rannalta puolipökerryksissä. Luistimet olivat hänen vieressään. Kotona vanhemmat olivat ihmetelleet, minne Norbert oli kadonnut ja kun hän tuli kotiin, hän oli sen näköinen, kuin olisi ottanut aurinkoa monta tuntia. Vanhemmat veivät Norbertin sairaalaan, jossa hän ei osannut lainkaan selittää, mitä oli tapahtunut. Norbertin yllätykseksi sairaala kutsui paikalle kaksi STASI:n agenttia, jotka ryhtyivät kuulustelemaan Norbertia. He kysyivät ufoista, mutta Norbert ei tuolloin ollut kuullutkaan koko sanaa. STASI järjesti Norbertille hypnoositutkimuksen ja hänet hypnotisoitiin yhteensä kolmena päivänä, 2-3 tuntia joka päivä, jolloin Norbert kertoi tulleensa siepatuksi ufoon. Myöhemmin elämässään Norbert havaitsi, että sieppaajat olivat samannäköisiä kuin ne, jotka Daniel W. Fry kuvaili kirjoissaan. Sieppauksen jälkeen Norbertin suhtautuminen ympäristöön ja kanssaihmisiin muuttui. Kun Norbert sotilaana joutui Prahaan vuonna 1968 ja sai käskyn ampua kohti siviilejä, hän kieltäytyi tottelemasta yhdessä 132 toverin kanssa. Tästä hyvästä Norbert tuomittiin neljäksi vuodeksi vankilaan.

Hesemannin kirjassa on paljon, paljon, paljon muita mielenkiintoisia asioita, mutta tällaisessa lyhyessä esittelyssä niitä ei voi kaikkia selostaa. Tämä kirja on itse asiassa valtava tietopaketti. Suosittelen!

Björn Borg, 4.2.2005