(C) Jorma Kosonen 2000-2008
ESIPUHE
Thurston E. Manning
Elokuun 31. päivänä 1966, eversti Ivan C. Atkinson (Ilmavoimien tieteellisen tutkimustoimiston apulaisjohtaja) lähetti Coloradon yliopistolle kirjeen, jossa hän toi esiin AFOSR:n käsityksen, että tieteellinen, kokonaan ilmavoimien valvonnan ulkopuolella toteutettu tutkimus tuntemattomista lentävistä kohteista olisi omiaan selkeyttämään senhetkisessä keskustelussa esiintyneitä arvailuja ja sitä kautta poikkeuksellisella tavalla selvittämään asiassa vallitsevaa tilannetta sekä asian tieteellisiä näkökohtia. Eversti Atkinson lausui pyynnön, että 'Coloradon yliopisto osallistuisi tällaiseen tutkimukseen erityisesti valittuna apurahan saajana'. Kirjeessä pyydettiin, että yliopisto ottaisi asian hoitaakseen, koska erityisesti taattaisiin, että 'tutkijoille annetaan täysi vapaus suunnitella ja kehittää tarvittavat fysikaalisiin ja psykologisiin ongelmiin tarpeellisiksi katsomansa tutkimusmenetelmät itse parhaiksi arvioimiensa tieteellisten näkökohtien mukaan'.
AFOSRn pyyntö oli syntynyt tri Brian O'Brienin johtaman Yhdysvaltain ilmavoimien tieteellisen neuvottelukunnan (United States Air Force Scientific Advisory Board) erityiskomitean maaliskuussa 1966 esittämän suosituksen johdosta.
Tämän tuloksena oli, että O'Brien katsoi vastauksessaan Coloradon yliopiston soveltuvan tämän asian selvittämiseen, mainitun määrärahan edellytyksin.
Eversti Atkinsonin, AFOSRn puolesta tekemän, esityksen johdosta yliopiston hallintoelimet ja aiheesta kiinnostuneet ao. tiedekunnan henkilöt keskustelivat ehdotetusta hankkeesta. Asiaa pidettiin tieteen kannalta vaikeasti määriteltävänä ja kiistanalaisena. Jo tästä syystä monien tutkijoiden haluttomuus lähteä mukaan oli ymmärrettävää. Tiedemiehet yleensä epäröivät käyttää aikaansa tutkimukseen, joka ei anna aihetta odottaa tuloksia, joista voitaisiin johtaa uusia ratkaisuja. Asiaa vaikeutti myös, että kyseinen aihe oli vuosien mittaan joutunut varsin epäilyttävään valoon. Toisaalta useissa suosituissa kirjoissa sekä aikakauslehdissä ilmavoimia moitittiin haluttomuudesta kohdistaa asiaan enemmän huomiota; eräät taas katsoivat, ettei ilmavoimien tulisi piitata UFO -asiasta ollenkaan.
Nämä näkökohdat huomioonottaen yliopiston hallinto päätti, että sillä on maata kohtaan velvollisuus tehdä voitavansa selvittääkseen tätä sekavaa ja hämmennystä herättänyttä kysymystä. Samalla korostettiin, että asiassa tultaisiin toimimaan mitä korkeimman akateemisen ja tieteellisen standardin vaatiman menettelytavan mukaisesti. Asian kannalta oli suotuisaa, että tri Edward U. Condon, (Professor of Physics and Fellow of the Joint Institute for Laboratory Astrophysics), näki asian samoin ja myös otti vastaan nimityksen projektin tieteelliseksi johtajaksi. Condonin ryhmän päätutkijoiksi kaavailtiin seuraavia: Tri Stuart Cook,(Professor and Chairman of the Department of Psychology), tri Franklin E. Roach, ilmakehän tutkimukseen erikoistunut fyysikko (Environmental Science Services Administration). Assistentti Dean Robert J. Low (Graduate School) nimitettiin projektin koordinaattoriksi.
Yliopisto otti tehtävän vastaan sillä nimenomaisella ehdolla, että tutkimusta pidettäisiin normaalina tieteellisenä työnä, jonka menettelytavoista päättäisi ainoastaan tutkimusjohtaja alaisineen. Tämän takasivat paitsi eversti Atkinsonin taho, myös se, että tutkimustulokset oli kokonaisuudessaan määrä projektin valmistuttua saattaa julkisuuteen.
Tämän lisäksi yliopistossa ymmärrettiin, että tutkimuksella tulisi, laatuaan ensimmäisenä, olemaan ratkaisevan tärkeä asema tässä aihepiirissä. Tämän vuoksi tiedeyhteisön tulisi kohdistaa asiaan mittavaa yhteistyötä. Tukea ja yhteistyölupauksia tarjottiinkin sellaisilta laitoksilta kuten National Center for Atmospheric Research (NCAR) sekä Environmental Science Services Administration (ESSA) [amer. ilmakehätutkimuksen ja ympäristötieteen hallinnon toimielimiä; (sh.)], sekä lukuisien tutkijoiden ja tieteellisten järjestöjen taholta eri puolilta maata.
Yliopisto myöntyi myös mielihyvin siihen, että projektissa käytettyjä tutkimusmenetelmiä sekä saatuja tuloksia arvioitaisiin kriittisesti projektin loppuvaiheessa. Yhteistoiminta laajeni tällä tavoin Kansallisen tiedeakatemian (National Academy of Sciences) toimesta, kun se lokakuussa 1966 ilmoitti News Report -lehdessä sopineensa Coloradon yliopiston kanssa hankkeesta tarkastaa tutkimusraportti sen vuonna 1968 valmistuessa. Tällaista puolueetonta tarkastusta empimättä kannattanut AFOSR ilmoitti pitävänsä NASn operaatiota 'uutena puolueettoman tahon todisteena tutkimusmenetelmien tieteellisestä pätevyydestä'.
Lokakuussa 1966, tieteellinen johtaja sitten kutsui koolle kohtuullisen kokoiseksi arvioidun tutkijaryhmän Boulderiin, yliopiston tiloihin, ja työ alkoi. Tämän ohella yliopisto sopi NCARn, ESSAn laitosten, Stanfordin Tutkimusinstituutin sekä Arizonan yliopiston kanssa näiden palveluksessa olevien henkilöiden käyttämisestä asiantuntijoina tutkittavana olevissa kysymyksissä. Tämä mahdollisti sovittujen ongelmien pohtimisen paitsi Boulderissa, myös muualla, mikä tarjosi tilaisuuden hyödyntää kaikkia käytössä olevia havaintotietoja mahdollisimman täydellisen kuvan saamiseksi.
Tutkimusraportti, jota koottiin 18 kuukauden ajan, on esitelty seuraavilla sivuilla. Se on pitkähkö ja käsittelee asioita varsin monimuotoisesti. Se sisältää lähes kaikkea historiasta silminnäkijäkertomuksiin, laboratoriotutkimuksista yleisten tieteellisten periaatteiden toteamisiin. Tutkimusten tai niiden tulosten ei yritetäkään väittää olevan täydellisiä, koska, kaiken tieteellisen tutkimuksen tavoin, asiassa on aina mahdollista löytää parannettavaa - erityisesti jälkiviisauden näkökulmasta. Lukijaa kehotetaan sen vuoksi ottamaan huomioon, että käsillä oleva tutkimus edustaa pitkälle erikoistuneiden tutkijoiden ryhmän ensimmäistä yritystä aiheessa, jossa kylmästi harkiten ja kiihkottomasti tutkitaan asiaa, joka on herättänyt monien mielikuvituksen ja tunteet, ja toisaalta pitänyt joitakin suuressa jännityksessä. Mikään yksittäinen tutkimus ei pysty vastaamaan kaikkiin kysymyksiin. Se voi kuitenkin osoittaa suuntaa uusille tutkimuksille ja voi pyyhkiä pois joitakin jatkotutkimusten kannalta hyödyttömiä ajatuksia. Toisaalta se voi asettua lepäämään joidenkin huhujen, liioiteltujen kertomusten ja mielikuvituksen tuotteiden varaan.
Thurston E. Manning
Vice President for Academic Affairs
Boulder, Colorado
31. lokakuuta, 1968
Oheisena Condonin raportin loppupäätelmät ja suositukset suomenkielisenä ensimmäistä kertaa. Raportin tiivistelmä on julkaistu aikaisemmin (UR 8, ss. 81 - 122).
(C) Jorma Kosonen 2001 - 2008
LOPPUPÄÄTELMÄT JA SUOSITUKSET
Edward U. Condon
Uskomme, että olemassaoleva tutkimusaineisto sekä tulokset, jotka pohjautuvat Coloradon yliopistossa toteutettuun 'Lentäviä tunnistamattomia kohteita koskevaan tieteelliseen tutkimukseen' ja jotka esitellään yksityiskohtaisesti seuraavissa raportin jaksoissa, tukevat tässä esitettäviä loppupäätelmiä ja suosituksia.
Nimensä mukaisesti tutkimuksen painopiste on ollut pyrkimyksessä oppia UFO -raporteista sellaista, joka tuottaisi tieteelle jotakin uutta ja käyttökelpoista. Yleinen päätelmämme on, etteivät UFO -tutkimukset ole tarjonneet mitään tiedeyhteisölle uutta viimeksi kuluneiden 21 vuoden aikana. Käytettävissä olleen todistusaineiston huolellinen arviointi johtaa päätelmään, että UFOihin erityisesti kohdistuvan tutkimuksen jatkamista ei todennäköisesti voida perustella sillä, että odotettavissa olisi jotakin tieteen kannalta merkittävää.
On esitetty, että tämä tieteen vähäinen hyötyminen olisi seurausta aihetta kohtaan tunnetusta vain niukasta tieteellisestä mielenkiinnosta. Emme ole asiasta samaa mieltä. Käsityksemme on, että syy on paremminkin siinä, että niukka tieteellinen mielenkiinto johtuu tiedemiesten omasta päättelystä. Eri tieteenalojen edustajat, kuten astronomit, ilmakehäfysiikan tutkijat, kemistit ja psykologit, joilla on ollut tilaisuus perehtyä laajasti asiaan, ovat käsityksemme mukaan itse päätyneet siihen, ettei UFO -aihe anna odottaa tieteen kannalta hedelmällisiä tuloksia tai huomionarvoisia löytöjä.
Tämä johtopäätös on niin tärkeä, että täsmällisemmät perustelut ovat paikallaan, varsinkin tuntien suuren yleisön puutteellisen käsityksen tieteessä noudatettavista menettelytavoista.
Jokainen tutkijanuraa suunnitteleva valitsee tieteenalaltaan ensiksi itseään kiinnostavan yleisen aihepiirin. Tästä hän sitten valitsee mieleisensä erikoistumiseen sopivan osa-alueen. Tämän löydettyään hän seuraa alan erikoisjulkaisuja, osallistuu tieteellisiin kokouksiin, joissa esitellään alan uusimpia tutkimustuloksia ja keskustelee mielellään itseään kiinnostavista sekä muiden tutkijoiden näkemyksistä, paitsi kasvotusten, myös kirjeiden välityksellä.
Häntä kannustavat hänen luontoa kohtaan tuntemansa aktiivinen uteliaisuus sekä henkilökohtainen halu edistää tiedettä. Hän pyrkii jatkuvasti tunnustelemaan mahdollisia virheitä ja epätarkkuuksia itseään kiinnostavalla tutkimusalalla ja tavoittelee uusia ideoita selvittää eteen tulevia kysymyksiä. Näin menetellen hän lopulta päätyy omakohtaisiin ratkaisuihin tutkimustensa tuloksellisuudesta. Korostettakoon, että nämä ratkaisut ovat sikäli henkilökohtaisia, että hänen täytyy arvioida omia älyllisiä rajoituksiaan sekä myös työolosuhteista johtuvien seikkojen tuottamia rajoituksia. Hänen on myös otettava huomioon asiasta muiden aikaisemmin esittämät kannanotot. Vaikkakin tieteellisessä työssä voi syntyä yksittäisiä päättelyvirheitä, ei yleensä voida sanoa, että minkään alan aktiiviset tutkijat olisivat hakoteillä kovin pitkään.
Vaikka onkin myönnettävä, että 'virallinen' tiede saattaa jonkin aikaa esittää väärää tulkintaa, uskomme, ettei ole olemassa parempaa tapaa korjata virheitä kuin antaa tiedemiehen itse ratkaista mihin seikkoihin hän mielenkiintonsa kohdistaa, mikä siten osaltaan väistämättä vaikuttaa tieteen kehityksen suuntautumiseen. Laintuntemusta tarvitseva henkilö etsii käsiinsä asianajajan, lääketieteellistä apua tarvitseva taas hakeutuu pätevän lääkärin puheille. Yleisesti paras tapa tieteellisen tutkimuksen pätevyyden turvaamiseksi on jättää päätöksenteko yksittäisten tiedemiesten sekä suuren tiedeyhteisön tehtäväksi.
Tiedemiehet eivät kunnioita auktoriteetteja. Päätelmäämme siitä, ettei UFO -raporttien tutkimus todennäköisesti edistä tiedettä, ei tiedeyhteisössä hyväksytä ilman kritiikkiä. Niin ei saisikaan olla, emmekä mekään sitä halua. Toivomuksemme tieteentekijöille on, että esittämämme yksityiskohtainen ja analyyttinen, kykyjemme mukainen selvitys, todennäköisine puutteineenkin, kannustaa heitä päättämään, ovatko he meidän kanssamme samaa mieltä. Toivomme, että tässä raportissa esitetyt asiat auttavat tiedeyhteisöä ymmärtämään, mitä ongelmia kysymykseen liittyy ja miten niistä voidaan selviytyä.
Mikäli he ovat kanssamme samaa mieltä, he kohdistavat kallisarvoisen mielenkiintonsa ja lahjakkuutensa toisaalle. Päinvastaisessa tapauksessa taas syynä on se, että raporttimme on auttanut heitä muodostamaan selkeän kuvan tehtyjen tutkimusten puutteista ja epätäydellisyyksistä. Tällaista voidaan pitää hyödyllisenä tarkempiin tutkimuksiin liittyvien ajatusten osalta. Mikäli tällaisia ajatuksia syntyy, ja ne ovat selkeästi hahmoteltavissa, ei ole epäilystäkään, etteikö uusille hankkeille olisi tukijoita. Mielestämme uusia tutkimushankkeita olisikin sellaisessa tilanteessa tuettava.
Jotkut lukijat saattavat ajatella, että olemme ajautuneet ristiriitaan. Sanoimme aikaisemmin, ettemme usko UFO -raporttien tutkimuksen todennäköisesti edesauttavan tiedettä; juuri edellä taas kannatimme tukea aiheesta kiinnostuneiden jatkotutkimushankkeille. Tässä ei kuitenkaan ole ristiriitaa. Vaikka olemme lähes kahden vuoden tiiviiden tutkimusten jälkeen päätyneet esittämään, ettei UFO -raporttien tutkimusten jatkaminen ole tieteen kannalta hyödyllistä, uskomme kuitenkin, että jokaista pätevää ja asiansa osaavaa tieteentekijää on syytä tukea, mikäli hän esittää selkeän ja täsmällisen toimenpide-ehdotuksen tässä asiassa.
Tämä toteamus on aikaisemmin esitetty yleisemmässä yhteydessä lähes sata vuotta sitten, jolloin William Kingdon Clifford, suuri englantilainen matemaattisen fysiikan tutkija, lausui ajatuksen julkaisussaan "Aims and Instruments of Scientific Thought":
Muistakaamme siis, että [tieteellinen ajattelu] on toiminnan opas; että saavuttamamme totuus ei ole juuri se, jota voimme tarkastella täysin vailla erehtymisen mahdollisuutta, vaan se, jota voimme käsitellä pelkoa tuntematta; eikä voida olla ymmärtämättä sitä, että tieteellinen ajattelu ei ole ihmisen kehityksen liitännäinen tai ehto, vaan ihmisen kehitystä sinänsä.
Samalla tavoin kuin yksittäinen tiedemies saattaa tehdä virheen arvioidessaan tutkimuskohteen todennäköistä tieteellistä kannattavuutta, niin myös samoin yksittäinen hallintovirkamies tai tutkimukseen suunnattavien varojen käytöstä päättävä komitea saattaa tehdä virheeellisen ratkaisun. Tätä mahdollisuutta minimoi useiden rinnakkaisten instanssien olemassaolo. Kun nämä keskenään vertailevat hankkeista esitettyjä arvioita, on odotettavissa, että tehdyt ratkaisut tuottavat hyvin organisoituja tutkimusprojekteja.
Vuodesta 1945 asti liittovaltion hallitus on kehitellyt joustavaa ja tehokkaasti toimivaa koneistoa pätevien tieteenharjoittajien tekemien tutkimusesitysten arviointia varten. Järjestely saattaa joidenkin mielestä näyttää tarpeettoman monimutkaiselta. Se toimii kuitenkin yksittäisen viranomaistahon virheratkaisujen torjumiseksi laadittuna suojajärjestelmänä. Tästäkin huolimatta joitakin virheitä voi sattua, mutta sellaisen riski on lähes nolla.
Niinpä olemme sitä mieltä, että kaikkien liittovaltion virastojen ja myös yksityisten laitosten tulisi suhtautua saamiensa UFO -tutkimusta koskevien aloitteiden käsittelyyn ilman ennakkoasenteita, samalla tavoin kuin ne tekevät muidenkin tutkimusaloitteiden kohdalla. Joskaan tällaisista tutkimuksista ei meidän mielestämme ole hyötyä, tulisi jokaisen hankkeen perusteltavuutta tarkastella tämän omien lähtökohtien valossa.
Tämä ei luonnollisestikaan tarkoita, että valtion pitäisi mielestämme nyt perustaa jokin uusi UFO -tutkimukseen keskittyvä tutkimuslaitos, kuten jotkut ovat esittäneet. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla myöhemmin. Mikäli alan tutkimuksen johdosta tapahtuu uutta kehitystä, asia voidaan ottaa esille uudelleen.
Todettakoon esimerkiksi, että on olemassa tärkeitä aloja kuten ilmakehän optiikka, radioaaltojen eteneminen sekä ilmakehän sähköiset ilmiöt, joiden tutkimuksessa on vielä vakavia puutteita. Nämä asiat kiinnittivät huomiotamme eräiden UFO -ilmoitusten tutkimisen yhteydessä, mutta niillä on myös perustavanlaatuinen tieteellinen merkitys sotilas- ja siviili-ilmailuun liittyvissä turvallisuuskysymyksissä.
Joitakin yrityksiä näiden ilmiöiden selvittämiseksi ovat tehneet Department of Defense, Environmental Science Services Administration, National Aeronautics and Space Administration sekä eräät yliopistot ja yleishyödylliset tutkimusjärjestöt kuten National Center for Atmospheric Research, jonka toimintaa National Science Foundation tukee. Tervehdimme mainittuja tutkimustoimenpiteitä ilolla. Tarkoittamaamme UFO -raporttien tutkimusmielenkiinnon puutetta ei millään muotoa tule käsittää niin, ettemmekö suosittaisi mainitunlaisten asiaan liittyvien ilmiöiden tutkimukselle tulevaisuudessakin annettavaksi riittävää tukea.
Ilmassa tapahtuvan matkustamisen, avaruuslentojen ja sotilastaholla tapahtuvan ilmakehän hyväksikäytön mittavasti kehittyessä, tulee tehdä kaikki mahdollinen perustietämyksemme lisäämiseksi ilmakehän eri ilmiöistä. Sama koskee avaruuslentäjien ja lentokoneiden miehistöjen kouluttamista tunnistamaan ja ymmärtämään niitä.
Kuten raportin lukija voi helposti päätellä, olemme edellä puhuneet lähes yksinomaan fysikaalisista tieteistä. Osasyynä tähän on tärkeysjärjestyksen määrittely ja osaksi myös se, että eräiden tahojen odotuksista huolimatta emme löytäneet käyttökelpoisia merkkejä psykiatrian alaan liittyvistä kysymyksistä, jotka olisivat suoraan yhdistettävissä niihin käsityksiin, joiden mukaan UFOt olisivat lähtöisin etäisistä galakseista tai galaksienvälisistä sivilisaatioista. On ajateltavissa, että yksityishenkilöiden ja eräiden yhteisöjenkin esittämien, mainitunlaisten uskomusten täsmällinen tutkimus -- pätevän näytön puuttuessa -- saattaisi olla tieteelliseltä kannalta käyttökelpoista sosiaali- ja käyttäytymistieteiden alalla. Tällä hetkellä ei tosin ole merkkejä siitä, että yksilöiden tai ryhmien psykopatologian alalla suoritettaisiin erityisesti tällaisiin näkökulmiin liittyviä tutkimuksia. UFO -ilmoitukset tarjoavat mielenkiintoisia haasteita kognitiivisten prosessien opiskelussa, koska ne ovat tekemisissä sekä yksilökohtaisten että yhteisöllisten muuttujien kanssa. Tältä osin voidaan viitata mahdollisuuteen saada arvokasta tietoa suorittamalla lehtikirjoittelusta sekä television UFO -aihetta käsittelevistä ohjelmista sisältöanalyyseja. Tällaiset tutkimukset saattaisivat olla hyödyllisiä sosiaalitieteilijöille sekä viestintäalan ammattilaisille. Näiden tutkimusten puuttuminen käsillä olevasta raportista johtuu käsityksestämme, että muiden tieteenalojen tutkimustapoja ja -otetta oli syytä pitää paljon tärkeämpinä. Emme kuitenkaan esitä, että UFO -ilmiö olisi luonteeltaan sellainen, että sen tutkiminen olisi paremmin omiaan muiden kuin luonnontieteen alan menetelmin. Olemme päinvastoin sitä mieltä, että mahdollinen tutkimus on yhtä toivottavaa riippumatta sovellettavasta tieteenalasta ja sitä vastaavasta metodiikasta.
Vastattavaksi jää siis kysymys: Jos hallituksen ylipäätään pitäisi tehdä jotakin suurelta yleisöltä tulevien UFO -ilmoitusten hoitamiseksi, mitä se olisi ? Olemme taipuvaisia näkemään asian siten, ettei mihinkään toimiin ole aihetta ainakaan siinä odotuksessa, että asiasta olisi erityistä hyötyä tieteen näkökulmasta.
Havaintoraporteista syntyvä ongelmatiikka liittyy erottamattomasti kansallisiin maanpuolustuskysymyksiin. Viimeksi kuluneiden 21 vuoden aikana ilmavoimien johto on toistuvasti päätynyt siihen, ettei mistään nähdystä tai mahdollisesti nähdystä UFO -havainnoksi mainitusta ilmiöstä ole pelkoa tai minkäänlaista uhkaa kansalliselle turvallisuudelle.
Meistä on näyttänyt siltä, ettei asiamme ole arvioida tämän johtopäätöksen asianmukaisuutta ja pätevyyttä. Omaksuimme sen kannan, että ottamatta itsellemme ilmavoimille kuuluvaa vastuuta maanpuolustuskysymyksissä, olimme valmiit saattamaan mahdolliset uhkanäkökohdat ja -tekijät heti ilmavoimien tietoon, mikäli niitä olisi tutkimusten aikana tai johdosta todettu. Emme kuitenkaan havainneet mitään sellaista. Tiedossamme ei ole syytä, jonka vuoksi olisi tarvetta kyseenalaistaa ilmavoimien näkemys, että koko tähänastiseen UFO -kysymykseen ei liity puolustuspoliittisia ongelmia.
Samalla on kuitenkin todettava, että tällainen käsitys perustuu kunkin eri havaintoilmoituksen tutkimiseen niiden yksi kerrallaan saapuessa. Jollei näihin mihinkään olisi kiinnitetty huomiota, johtopäätös tuskin olisi mahdollinen. Tämän vuoksi näyttääkin siltä, että puolustusministeriön määrittelemä ja puolustusnäkökohtien nojalla perusteltu mielenkiinto on katsottava riittäväksi. Niin kauan kuin lähtökohdat ovan edellä viitatun mukaisia, ei tieteellisiin näkökohtiin vetoaminen näinollen toimisi perusteena tutkimusten laajentamiselle.
Olemme saaneet vaikutelman, että puolustuspoliittiset tehtävät voidaan toteuttaa tiedustelu- ja valvontatoiminnan puitteissa, tarvitsematta pysyvää Project Blue Bookin tapaista erikoisyksikköä, joskin tämän näkökohdan arvioiminen on paremminkin puolustuslaitoksen kuin tieteentekijöiden tehtävä.
On sitkeästi väitetty, että UFO -aiheeseen liittyviä asioita virallisella taholla peiteltäisiin. Olemme tulleet toisenlaiseen tulokseen. Emme näet ole todenneet minkäänlaista UFO -raportteihin liittyvää salailua. Salailuksi virheellisesti kutsuttu toiminta ei ole ollut sen enempää kuin tietojen julkisuuteen saattamisen viivyttämistä, jotta keskeneräisten tutkimusten johdosta syntyvät epämääräiset huhut eivät aiheuttaisi yleisön piirissä tarpeetonta hämmennystä.
Erinäiset henkilöt ovat esittäneet julkisuudessa UFOista laajaa sensaationhakuista käsitystä sekä lehtikirjoittelussaan että julkisesti yleisölle esiintyessään. Käsittääksemme vain harvat ihmiset ovat ottaneet heidät vakavasti, mutta mikä vaikutus kaikella tällaisella on ollutkin, on sitä pidettävä epätoivottavana.
Samalla tavoin toivomme julkisuudessa suhtauduttavan siihen, että oppilaitoksissa näyttää kehittyneen kyseenalaista toimintaa sen johdosta, että monien lasten sallitaan, ehkä jopa rohkaisten, tutustua edellä kuvatulla tavalla syntyneeseen UFO -kirjallisuuteen ja lehtiartikkeleihin. Mielestämme lasten koulukasvatus kärsii tällaisen epäterveen ja virheellisen tiedon omaksumisesta, koska aihe esitetään tieteellisesti pätevänä asiana. Tällainen opetus on haitallista paitsi asioiden harhaanjohtavan luonteen vuoksi, myös koska sellainen opetus jarruttaa arvostelukykyisen opettajakunnan kykyä punnita tieteellisyyden näkökulmaa, minkä jossain määrin tulisi kuulua jokaisen amerikkalaisen yleiseen kasvatukseen.
Tämän vuoksi katsomme tärkeäksi suositella, että opettajat välttäisivät yleisessä tarjonnassa olevan UFO -kirjallisuuden ja lehtiartikkelien käyttöä oppimateriaalina. Mikäli opettaja katsoo oppilaidensa olevan asiasta kiinnostuneita, on hyvä suositella tähtitieteeseen sekä meteorologiaan tutustumista. Tämä edesauttaa vähentämään virheellisen ja epäluotettavan tiedon aiheuttamaa epäaitoa käsitystä todellisesta maailmasta.
Toivomme hartaasti, että tutkimustemme tulokset ovat hyödyksi tieteentekijöille ja kaikille niille, jotka pyrkivät huolehtimaan yleisen yhteiskuntaelämän olosuhteista asiassa, joka on askarruttanut mieliä jo ainakin viimeksi kuluneet 21 vuotta.
